EU:n kykenemättömyys on kasallisvaltioiden vika

Liittokansleri Angela Merkel on aloittanut keskustelut ensin suurten, ja sitten vaikeiden ja nyt helpompien kumppaneiden kanssa. Viimeisten joukossa oli Suomen Juha Sipilä, joka piti tapaamisia tavanomaisina.
Presidentti Sauli Niinistö moitti ankarin sanoin  EU:ta umpisolmujen sitomisesta – jatkuvista huippukokouksista, joissa asiat siirtyvät ja ratkaisut odottavat.

Niinhän se on, mutta että syntipukki olisi EU on harhaanjohtavaa eikä analýyttistä. Siksi liitän tähän selkeän HS:n mielipidekirjoituksen:

Pelkkä ongelmien toteaminen ei riitä EU:n solmujen avaamiseksi

Osa presidentti Sauli Niinistön puheessa korostetuista EU:n pulmista on pääosin jäsenmaiden omaan kansalliseen tilanteeseen liittyviä, eikä niitä pitäisi huolettomasti lisätä EU:n syntilaariin.

Presidentti Sauli Niinistö arvosteli tiistaina suurlähettiläspäivillä EU:n päätöksenteon ja päätösten toteuttamisen kangertelua. Mitään täsmällisiä ehdotuksia tai edes yleisluonteisempia linjauksia näiden toimintojen tehostamiseksi tai sujuvoittamiseksi puhe ei sisältänyt.

Tätä ei ilmeisesti ole katsottu puutteeksi, koska yksikään poliitikko, asiantuntija tai toimittaja ei ole omissa kommenteissaan niitä perännyt. Maan tavan mukaan suositun presidenttimme puheenvuoroa on sen sijaan kiitelty rakentavaksi, osuvaksi ja Timo Soinin (ps) sanoin jopa teräväksi analyysiksi. Tämän kommentoijajoukon ulkopuolella puhetta tutkiskelleet ja siitä ehkä raportoineetkin lukijat ovat voineet käyttää muunkinlaisia luonnehdintoja.

Presidentti on tietysti oikeassa siinä, että EU:n asiat ovat solmussa – niin kuin ne ovat olleet lähes aina, kunnes ne on taas saatu avatuiksi. Osa puheessa korostetuista pulmista on kylläkin pääosin jäsenmaiden omaan kansalliseen tilanteeseen liittyviä, eikä niitä pitäisi huolettomasti lisätä EU:n syntilaariin, vaikka se EU:n mätkimisen keinovalikoimaan usein kuuluukin. On monia asioita – mukaan lukien arkinen turvallisuus – joissa EU:n osuus on nykyoloissa enintään täydentävä.

Helsingin Sanomissa haastateltiin 14.8. tutkija Timo Miettistä, joka aiheellisesti valitteli Eurooppaa koskevan journalistisen kulttuuri- ja kansalaiskeskustelun ohuutta. Hän totesi, että EU toimii kansallisvaltioiden ehdoilla ja on aina ollut nationalistinen projekti, jossa valta on kansallisvaltioilla. Hän mainitsi myös, että viime vuosien aikana sisämarkkinoiden sääntelyä lukuun ottamatta juuri mikään komission esitys ei ole mennyt eteenpäin eivätkä suunnitelmat euroalueen kehittämisestä tai yhteisestä pakolaispolitiikasta ole edenneet.

Siksi on syntynyt uusia järjestelmiä, EU-lainsäädännön ulkopuolella toimivia mekanismeja. Samalla on siirrytty konferenssidiplomatian suuntaan ja entistä paljon sekavampiin toimintatapoihin.

Sen sijaan, että käsitellään Euroopan unionia monoliittisena kokonaisuutena, voisi olla paljon tarpeellisempaa ottaa uudelleen tarkasteluun unionin sisäiset institutionaaliset suhteet ja tarpeen mukaan muuttaa niitä niin, että se ”myyttinen EU-byrokratia” saisi vaikutusvaltaansa takaisin. Tässä lienee Suomellakin pelkän toteamisen lisäksi vaikuttamisen paikka.

Veli J. Ollikainen. entinen EU:n komission lähetystön päällikkö, suurlähettiläs, Espoo

Samaa aihekokonaisuutta arvioi Financial Times lehti 26.8.2016 ja päätyi edellyttämään, että Bratislavan huippukokouksessa olisi löydettävä enemmän rohkeutta kuin vain vähän sopia jostain pienestä (Small Beer). Pitäisi olla rohkeutta päättä Finanssiunionista, kuten 2014 on päätetty.  Lehden kannanotto päättyy:


Tällaiset toimet osoittaisivat, että post-Brexit EU: ta ei voida halvaannuttaa. Ilman niitä on vakava vaara, että ainoa, mitä EU: n tulevaisuudesta on odotettavissa on sitä nykyistä samaa eli kompastelua sokeutta ja riitelyä kriisistä toiseen.

Me pienen jäsenmaan Suomen kansaliset olemme nähneet EU:n turvallisuuspoliittisena ratkaisuna, Jees tai njet.

Eli tiedämme kuuluvamme joukkoon, jota ei voi kuriositeettina ohittaa ja toiseksi olemme nähneet tärkeänä, että päätöksiä tehdään yhdessä ei kahden kesken; menneisyyteen viitaten toivoimme, ettemme koskaan kohtaisi vuoden 1939 M-R sopimuksien tilannetta, jossa suuret sopivat kohtaloistamme. Taloudessa pyrimme turvaamaan suomalaisen tuotannon edellytykset. Meidän on päästävä markkinoilla muiden kanssa samoilla ehdoilla ja siten, että  tilannetta valvovat kansallista hallituksista riippumattomat instituutiot.

Ja sitten tämä paljon puhuttu asetelma: Eurooppalainen Saksa vai saksalainen Eurooppa.

Angela Merkel yrittää varmaan vilpittömästi tehdä sen minkä voi. Vaikka sanotaan, että saksalaiset vastentahtoisesti ottavat vastuuta Euuroopan johtamisesta, niin vastapainoiksi on kerrottava, että Saksan sisäinen tilanne ja saksalaisten intressin valvonta on ollut yksi keskeisimpiä syitä näiden solmujen syntyyn ja kiristämiseen. Ei niin, että Saksa yksin tässä olisi ollut syypäänä, sillä olemme jopa me kuten muutkin vähäisemmät hilluneet yksimielisyyspäätöksiä vaativissa asioissa omilla sisäisillä poliittisilla vaatimuksillamme.
Mutta saksalaisten saatavien suojelu, Saksan yksipuolinen leikkauspolitiikka ja ylisuuret ylijäämät niin ulkomaan kaupassa kuin budjetissakin ovat Euroopan talouden nousun esteenä.
Viisaammat yrittävät ehdottaa Saksalle investoimista omaan infraan ja koulutukseen. Natoliittolaiset odottavat panostusta puolustukseen. Mm:ssa Ilmavoimat vaativat uudistusta.
Lyhyellä tähtäimellä Saksan elvyttävämpi politiikka lisäsi Saksan  työtätekevien kulutusmahdollisuuksia ja samalla se olisi piristysruiske koko Euroopan taloudella ja pidemmällä katsottaessa investoiminen säästämisen sijasta olisi  Saksan demografisen kehityksen vuoksi välttämätöntä.

Suomi voisi, jos itsekkäästi ja samalla solidaarisesti ajattelee, ajaa uutta talous linjaa, sen sijaan, että Juha Sipilä vain marssi kunniakomppanian edessä ja sanoo, ettei nyt mitään uutta eikä ihmeellistä ole tiedossa. Juuri tuo asenne ja toimintatapa on presidentin mainitsemaa jatkuvien huippukokousten solmujen kiristävää kierrettä. 

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!