Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Ensin ehti Päivälehti

OilinlkiTurunPC3A4ivC3A4lehti20150116

Sata vuotta eläneen Turun Päivälehden historian viimeiset
kymmenen vuotta ansaitsevat käsittelynsä. Siksi yleiseltä että ”olinhan siellä
minäkin” kannalta tartuin innolla Lauri
Olingin
kirjaan. Ennen kirjaan antiin menoa kerron suhteestani tuohon
pieneen ja sisukkaaseen instituutioon.
Turun Päivälehti on ollut läheinen kasvinkumppanini. Niin kauan kuin muistan,
se oli  meille tullut, joten enimmän osan lehden historiasta olen ollut sen seurassa.

Heti kun jotain
pystyin vaikuttamaan, aloitimme suuren puristuksessa olleen mileipidelehden puolustamisen sanoin ja teoin mm:ssa osallistumalla
levikkityöhön. Tapahtuipa niin, että muutaman vuoden valtuustossa olon jälkeen
onnistuimme saamaan TP:n Naantalin ilmoituslehdeksi ennen meitä
vasemmistolaisempia paikkakuntia. Myöhemmin Naantalin Työväenyhdistys on ollut
yhtiön lainojen takaajana ja taisipa isäni ostaa LSK:n osakkeita
punakaartilaiskorvauksellaan. 

Linjaerot

Kun sitten rupesin harrastamaan politiikka piirin puitteissa
syntyi rakkauteen ryppyjä. Toimituksella oli muutamia poikkeuksia (L. A. Tuominen) lukuun
ottamatta vahvasti vasemmalle kallellaan oleva puhdas ja aatteellinen mielessäni väännettynä ahdas ja puutteellinen linja.
Oma
pragmaattinen, yrittämistäkin ymmärtävä ja asevelisosialisteja arvostava linja
sai lehdessä huutia. En puolestani säästellyt sanoja enkä kirjaimia lehteä
arvostellessani. Aika usein koin, että kiittämättömyys on maailman palkka.
Kun
sittemmin ajauduin yhtiön hallintoon sain nähdä punayrittämisen moninaiset
ongelmat. Enkä tietenkään ollut enkä ole
vapaa ennakkoluuloistani.

Punainen kirja

Mustat reunukset pistin tuohon punaiseen kirjan kansikuvaan
muistuttamaan tarinnan surullisesta luonteesta. Lauri Olilinki, pitkän linjan työväenlehtimies, on tehnyt
melkoisen urakan panemalla ensinnäkin muistiinpanonsa kirjan kansien väliin
sekä kaivamalla pöytäkirjoja muuta tietoa asioiden taustojen valloittamiseksi.
Lauri
Oilingin hyveisiinsä kuuluu luja
luottamus oman asiansa oikeutukseen; hän on ottanut raskaasti oman asemansa
pääluottamusmiehenä ja porukan esitaistelijana. Eikä hän ole unohtanut
kärsimäänsä vääryyttä. Päiväkirjat ja jälkiarviot tulevat syvältä sisältä.

Kiltistä Viklundista kelmi

Lounais-Suomen Kirjapainon toimitusjohtaja Pauli Viklund, kiltti rauhallinen mies,
on saanut melkoisen kelmin osan Lauri Oilingin teksteissä. LSK Oy:n
hallituksessa olleena pidän hänen tuomiotaan kohtuuttomana. Hän oli puun ja monen
kuoren välissä; oli paikallista, puolueen, rahoittajien  ja Turun porvariston suunnalta tulevia paineita
ja siten toisella puolella oli kirjapainon ja toimituksen väki. Kerta kaikkiaan
kenkkumainen asetelma. Ja mikä vielä ihmeellistä; Pauli ei juurikaan lukenut
madonlukuja muita kohtaan.

Luokkatietoinen toimitus

Toimituksen väki on ollut luokka- ja itsetietoista väkeä, eikä yritysjohdolla ole
ollut mitään helppoja keinoja hoitaa vaikeita taloudellisia asioita näissä
kuviossa. Mutta on hyvä, että Lauri on kertonut oman tarinansa omilla
painotuksillaan, jotta ulkopuolinenkin tietää, miltä tuntui. Toisaalta Laurin
arviot voivat olla Paulille ja muutamalle muulle liian raskasta luettavaa.

Ratkaisevat hetket

Journalistiksi Lauri osoittautuu melko sinisilmäiseksi tai ehkäpä punasiilmäiseksi: Kun
LSK:n hallitus pantiin Viestintärahoituksen toimesta uusiksi, niin hallitukseen vaalittiin uudet
jäsenet paitsi Antti Paasio. Oilinki kysyy kirjaassa:

”Miksi Antti Paasio sai
jatkaa? Ja vastaa itse: ”Sinänsä outoa, että Antti Paasio saa jatkaa, onhan AP
ollut Turun linjan puolestapuhuja. No ehkä Antti P on vain lehtitalousmiehenä.”

Olen ollut mukana  yhtenä LSK:n puolustajana , kun Lipposen
Paavo
kävi Ukin autotehtaalla. Kerroimme, miltä tilanne näyttä täkäläisten
silmin. Sain  vastauksena saman, kuin mitä kirjassakin kerrotaan puoluesihteeri Markku Hyvärisen Oilingille
sanoneen: Asioiden kanssa edetään Tuomas Harpfin johdolla ja paikallisten
voimiin tukeutuen. Myös Paasion veljekset ovat tällä kannalla, oli Hyvärinen
kertonut. 

Toisessa kohdassa Oilinki kuitenkin kysyy: Käykö käsky Paavo
Lipposelta
? Ja vastaa, että helsinkiläisenä varman hän haluaa vahvistaa
Demaria.
Lauri Oilinkilla on halua uskoa pahaa Paavo Lipposesta ja hyvää Paasion
veljeksistä.

Epäilyksen siemen

Vasta kirjan lopussa hänelle alkaa valjeta, että kaikki ei
suinkaan ollut talon sisäistä tyhmyyttä, taitamattomuutta tai oman edun tavoittelua. Sen viaksi haluttiin ongelmat kaataa ja samalla salata muut taloudelliset tekijät. Taustalla ei ollut ollut suurta pahaa puolueen sisäistä oikeistodemareiden juonta vaientaa Turun Päivälehden toimitus.

LSK konserni ja Turun Päivälehti sen osana oli paljon suuremmassa mankelissa.
Siellä olivat työväenlehditö yleensä,  Demarin talousongelmat, siellä olivat suuret mediamoguulit
ja täällä Ketosten konserni.
LSK:lla ei ollut tukenaan kuin
paikallinen järjestöväki ja TYP, niin kauan kuin se oli olemassa. Vielä Suomen
Säästöpankki vaiheessa perusteltua ymmärrystä riitti, mutta kun säästöpankit pilkottiin, seurasi välitön likvidointi. Periaatepäätökset
oli tehty aikaisemmin ja niinpä aiheeseen liittyen kannattaa lainata toista
päiväkirjan pitäjää:

16.11.1993 Harpf: LSK menossa muutamassa viikossa nurin.
olen neuvottelut Ketosen kanssa siltä pohjalta että TS ottaa LSK:n varoineen ja
velkoineen Turun Päivälehti jää meille ja yhdistetään Demariin. Erkki Tuomiojan
poliittiset päiväkirjat.

Mutta indisio on ilmeinen. LSK:n kaapanneet  Viestinrahoituksen joukot apureineen olivat tehneet diilin Ketosten kanssa. Se
ei vaan mennyt ihan ennakkoarvioiden mukaisesti, koska kaikkia omaisuuden
siirtoja ei voitukaan tehdä alkuperäisten konseptin mukaisesti, koska LSK:n vanha
hallitus ei niihin suostunut ja sittemmin konkurssipesässä oli pelisäännöt ja erilaiset  voimasuhteet . Enne kaikea
ulkopuoliset pesän hoitajat olivat itsenäisiä ja toimivat lakien mukaisesti.

Mikä herroilla meni myttyyn

Kirjan loppupäässä Lauri Oilinki ihmettelee, että mikä herroilla
meni myttyyn, kun niin vahvat Helsingin ja Turun herrat eivät saaneetkaan
toteutettua TS:n kanssa sovittua suunnitelmaa, johon Tuomiojan päiväkirjassa Tuomas Harpfkin viittasi. Oilinki tuntuu asian
oikean tilan ainakin aavistavan, mutta ei kerro ehkäpä siksi, että hänen
rakentama maailmankuva voisi siinä sortua. 

Toistan vielä, että ensimmäinen Ketosten ja Harpf – Anttilan yritys
kaatui LSK:n hallituksessa. Itse mukana olleena muistan kertoneeni kantani hallituksessa niin, että en hyväksy Turkulaisen suoramyyntiä
TS:lle, koska arvelin, että siihen voisi liittyä menettely, josta voisi olla rikosoikeudellisia
seuraamuksia päätöksiä tehneille. Turun kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ilkka Orkomaa yhtyi käsitykseen ja
sitten muukin hallitus luopui esityksestään.
Konkurssimenettelyssä taas puolestaan pesän hoitajat joutuvat noudattamaan
omaisuuden myynnissä tarjousmenettelyä ja siinä korkein tarjous voittaa. Siksi
Turkulainen ei siirtynyt TS:lle.

LSK konserni ja sen johto oli tietoinen siitä, että poliittinen
työväenlehti elää valtion tuella. Tuon riippuvuuden vähentämiseksi yhtiön
johto yritti  löytää muita liiketoimintoja sähköisestä viestinnästä,
jakelusta ja ilmaisjakelulehdistä. 
Lama
puri kaikkeen, eikä vähiten työväen lehteen. Työväenlehtiyrityksen helsinkiläisellä omistajalla oli muita murheita
ja vähän haluja jatkaa toiminnan tukemista.
Ja kun rahoittaja oli kaadettu, oli loru
lopussa varsinkin Turussa, jossa ikiaikaisen vastustajan kaatuminen oli ilon
päivä Kauppiaskadun lehtitalolle, jolla itselläkään ei ollut helppoa.
Turun Sanomat ei tämän jälkeen ollut vain suurin, mutta myös anoa työväenlehti maakunnassa.

Lauri Oilingin kirjan voi tilata netin kautta toimituskulut n. 10 €:

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa