Mikko Rönnholm

Solidaarisuus EU:ssa on ratkaiseva tekijä.

AngelaMerkeneujahrsprache20180101

Angela Merkel ilmoitti uudenvuodenpuheessaan pyrkivänsä muodostamaan nopeasti
uuden hallituksen.
SPD:ssä on vaikeuksia olla mukana, sillä monet vaistomaisesti
vastustavat Merkelin kanssa tehtävää liittoa siitä saatujen huonojen kokemusten
vuoksi. Sosialidemokraattien tarjous tukea Merkelin vähemmistöhallitusta ei häntä
innosta.

Angela Merkel on merkittävin tekijä meidän suomalaisten kannalta; ei niin, että hän itse ratkaisisi sitä, mitä tulee, mutta siten, että se miten hänen käy tulee vaikuttamaan eurooppaalisten ja siten suomalaisten kohtaloihin.Siksi on aihetta seurata Saksan hallituksen muodostamista ja liittokanslerin puheita.

Uudenvuoden puheenvuorossaan Merkel myönsi, että
saksalaisessa yhteiskunnassa näkyy lisääntyvä polarisaatio, koska kuilu kosmopoliittisesta
muutoksesta menestyneiden ja siitä osattomiksi jääneiden välillä on kasvanut.

”Molemmat ovat todellisuutta maassamme: menestys ja
luottamus, mutta myös pelot ja epäilykset”, hän sanoi. ”Molemmat motivoivat
minua.”

Hän puhui vanhoista ihmisistä maaseudun ihmisistä, jotka jonottavat
lääkärille pääsystä ja myös niistä, jotka ovat huolissaan lisääntyvästä
rikollisuudesta, väkivallasta ja hallitsemattomasta maahanmuutosta.

Merkel on tunnusti, että hän itse on polarisoinut Saksaa.
Monet äänestäjät eivät ole koskaan antaneet anteeksi hänelle yli miljoonan
turvapaikanhakijan päästämistä Saksaan Euroopan pakolaiskriisin 2015-16 aikana.
Tämä on monien mielestä pääsyy CDU:n huonoon vaalitulokseen.

Merkelin julkinen tuki on heikkenemässä. Tuoreen
YouGov-kyselyn mukaan, jos hänet valitaan uudelleen kansleriksi, niin 47
prosenttia saksalaisista haluaa hänen erottuvan ennen seuraavaa vuoden 2021 vaaleja.

Merkel esitteli uuden hallituksen painopistealueet,
sanomalla,

että sen on tarjottava verohelpotuksia perheille ja investoitava
enemmän hoitojärjestelmään, maaseutuyhteisöihin sekä oikeusjärjestykseen. Hän
kehotti myös lisäämään ”solidaarisuutta” EU:ssa ja hän tunnistanut tämän ”tulevina vuosien
ratkaisevaksi kysymykseksi”.

Merkel toivoi enemmän keskinäistä kunnioitusta
yhteiskunnassa ja kehotti saksalaisia ​​”olemaan huomaavaisia ja todella kuuntelemaan ja osoittamaan ymmärrystä”
ja ”tietoisemmaksi siitä, mikä todella yhdistää meitä”.

Se taitaa olla turha toivo, kun AfD – kansallismielinen
puolue vastustaa voimakkaasti maahanmuuttoa ja islamia. Se on tuonut uuden, särähtävän
sävyn saksalaiseen politiikkaan; -AfD on
todennäköisesti suurin oppositioryhmä valtiopäivillä.

Und Ihnen und
Ihren Familien wünsche ich Gesundheit, Kraft, Zuversicht und Gottes Segen für das
neue Jahr 2018. Toivotan teille ja teidän perheille terveyttä,
voimaa, luottamusta ja Jumalan siunausta uudelle vuodelle 2018.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa