Yhteisvastuu yhdistää

Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupungin hallitukselle, että se hyväksyy Varsinais-Suomen ELY-keskuksen esityksen pakolaisten vastaanottoa koskevan sopimuksen määräaikaisesta muutoksesta vuosille 2016 – 2018 ottaen huomioon kunnan resurssien riittävyys ennen sijoituspäätösten tekemistä. Lisäksi lauta kunta esittää, että tarvittaessa sillä on mahdollisuus määrä aikaisesti lisätä sosiaalityössä pakolaistyöhön voimavaroja ja että asia saatetaan myös sivistysviraston tietoon.

Lautakunta hyväksyi yksimilelisesti yllä olevan perusturvajohtaja Iiro Pöyhösen esityksen.

Päätös oli selkeä ja vastuullinen ja ehkäpä se helpottaa myös Turun ympäristön muiden kuntien linjaa. Kaarina on jo ELY:n ehdotuksen hyväksynyt ja asia on vielä Raisiossa ja Liedossa käsittelyssä.
Yhteisvastuullisuudenhenki vie  Naantalia eteenpäin.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!