Ydinvoiman ydin on politiikkaa

Ydinvoima on vaikea asia, se on mielikuvien ja mielivallan temmellyskenttä. Siihen liittyy uskonnosta tuttuja tunteita; luja luottamus siihen mitä toivotaan. Meillä kotona jälkikasvu nimitti ydinvoimaa ylinvoimaksi.

Aarre Simoselta kysyttiin suhdetta Jumalaan. Neutraali oli vastaus. Oma kantani ydinvoimaan on ollut samanlan tyylinen. 1980 luvulta alusta alkaen olen käyttänyt slogaania: Ydinvoima ei ole ympäristön kannalta niin vaarallista kuin pelätään eikä taloudellisesti niin edullista kuin toivotaan.

Kun ydinvoiman kannatus Tšernobylin onnettomuuden jälkeen pantiin pannaan ja pupu meni pöksyyn niin KTM:ssä Seppo Lindblomilla kuin Sorsan hallituksessakin. Ja kun mielivalta astuu kuvaan, ei siitä hyvää seuraa. Kepu ja demarit sopivat, että puutuvaa kapasiteettia täytetään rakentamalla hiililauhdetta Poriin ja Kotkaan sekä turvelauhdetta Haapavedelle ja Pudasjärvelle. Tässä tilanteessa  ainut järkevä ja taloudellisesti perusteltu hanke  Naantalin  uusi CHP  hylättiin.  Onneton sattuma oli sitten vielä se, että Sorsan punamullan jälkeen tuli Harri Holkerin sinipuna, jonka energiaministerinä oli Nakkilasta kotoisin oleva Ilkka Suominen, joka maakuntarakkaudesta johtuen antoi tyhmyyden eri Porin Tahkoluodon toteutua.

Ydinvoiman tarve ei tietenkään hävinnyt ja onneksi se nosti sen verran päätään, ettei Kotkaa ja Pudasjärveä rakennettu. Absurdin politiikan pieni jälkinäytös on nähty, kun tänä vuonna Naantalin Energia osti osuuden Haapaveden tuotannosta. Sitä ehkä silloin tällöin kannatta käyttää, jos valtiolta tukea heruu.

Mauno Koivisto aikoinaan presidenttiehdokkaan sanoi, että kyllä hän vastustajien kanssa pärjää, mutta liian innokkaat tukijat voivat tulla ongelmaksi. Sama murhe on ollut ydinvoimalla. Ydinvoiman tukijat ovat olleet rintarottingilla kulkevia lihansyöjiä, jotka suututtivat neutraalisti suhtautuvia ja niinpä sitten poliittisesti ydinvoima ei  saanut eduskunnassa riittävää kannatusta 1990-luvulla. Läpimurto tapahtui  Lipposen II hallituksen aikana 2002 ja rakennuslupa tuli Vanhasen I hallitukselta vuonna 2005.

Suomen edellisten ydinvoimaloiden Olkiluodon ja Loviisan rakentamisesta oli ehtinyt kulua jo kolmattakymmenettä vuotta ja Fortuminkin uuden johdon alisuudessa ehti ajaa ydinvoimaosaamisen alas. Olkiluoto IV:sta lähdettiin viemään vauhdilla laivanrakennuksen opein avaimet käteen toimituksena. Suunnitelmien piti valmistua projektin edetessä.
Jo tuolloin hankkeen alussa Imatran Voiman ydinvoimaosaajat eläkeläisekspertit Kalevi Numminen ja Anders Palmgren epäilivät hankkeen onnistumista. Ydinvoiman tilaajan pitää hallita prosessi ja olla vastuussa suunnittelusta.

Kun sitten toteuttajaksi tulivat oman arvonsa tuntevat ranskalaiset, olivat katastrofin ainekset koossa. Ensinnäkin tiedossa oli alun alkaen kokemukseen perustuen, että alkuperäiset aikataulu oli epärealistinen. Laitetoimittajan Arevan ylenkatseinen asenne suomalaisia asiansa osaavia viranomaisia kohtaan vaikeutti kaikkia vaiheita. 
Tässä sitä ollaan valmistumisajankohdan epätietoisuuden kanssa. Kaikeksi onneksi korkotaso matelee. Taloudellisen onnettomuuden ainekset voi vain sietää vain hyvin toimivien vanhojen laitosten kaltainen omistaja.

Ja seuraava näytös on toisintoa hiili-turve episodille.
Tällä kerralla pääroolissa ovat Kokoomus ja Kesksuta. Kokoomus on ydinvoimauskovainen ja Kepu on poliittisen pelin läpilyömä aluepoliitiikan mestari. Lisä ydinvoimaa ja risupaketteja raknnetaan ja kaiken kukkuraksi vielä sitten valinta vaiheessa heitetään kaikki objektiiviset valintakriteerit roskakoppaan ja kolmesta ydinvoiman hakijasta valitaan kaksi siis Olkiluoto IV ja saksalaisen Eonin takaama Fennovoima. Kokoomukselle ydinvoiman määrä ja keskustalle laitoksen sijainti olivat tyhmän kompromissin rakennuspuut.

Hankkeiden kannalta erityisen ikävää on, että suuri suomalainen aluepotiittinen hanke on muuttumassa Venäjän politiikan välikappaleeksi. Suomalaiset kuntien energiayhtiöt, kuten Turku Energian ja Naantali Energia ovat pistäneet rahansa likoon Fennovoima hankkeeseen, jonka toteuttaminen on epävarmaa ja joka toteutuessaankin alkaa kannatta ehkä horisontin paikkeilla.

Nyt sitten näytellään taas kerran hallitushupailua tämän kokonaisuuden kanssa. Vihreät haluvat päästä  hyvällä asialla ja yhdistävällä aiheella hallituksesta tulevia vaaleja varten. Energiaministeri Jan Vapaavuorelle,kok vihreiden lähtö sopii sinänsä ja eikä Alex Stubbinkaan elämän tarvitse olla ruusuilla tanssimista jalon kilpakumppanin silmin arvioituna.

Vapaavuoren jälkiviisaus toteamus, että Loviisan hankkeen hylkääminen oli Vanhasen II hallituksessa, jossa Vapaavuorikin oli mukana, hallituksen lupapolitiikassa suuri virhe; ainoa realistinen vaihtoehto lyötiin ulos.
Tämän tunnustuksen jälkeen on melkoinen jonglöörin temppu esittää muina miehinä Fennovoimalle jatkoa ja TVO:lle punaista korttia. Politiikka ei ole logiikkaa eikä poliittisen vaikutelman rakentamista pidä häiritä tosiasioilla. Nimittäin tärkein asia kokonaisuudessa taitaa olla yhteistoiminnan mahdollistaminen ja vahvistaminen Keskustan kanssa seuraavaa hallitusta muodostettaessa.
Ydinvoima on siis yksinkertaiesti puoluepolitiikan pelinappula.

Demareille tilanne on hankala sinänsä, sillä tässä on moneen suuntaan vetäviä tekijöitä: Työllisyys edellyttää ydinvoiman kaltaisia pitkävaikutteisia ja pikaisesti käynnistyviä investointeja. Kansalisten keskuudessa ydinvoimaa vierastetaan eikä vastenmielisyyttä vähennä Fennovoiman venäläisyys. Poliittisesti demarit taas kerran ovat ajautuneet tilanteeseen valmistautumatta, vaikka asetelma on jo kauan ollut ilmiselvänä tiedossa. Se on tiedon ja taidon puutetta.

Järkevä ja perusteltu kanta näissä olosuhteissa olisi Loviisan hankkeen puolustaminen: Siellä kapasiteetin lisätarpeella on kiire ja siellä infrastruktuuri on valmiina ja siellä voisi olla jopa CHP vaihtoehto. Ja valtioenemmistöisyys luulisi olevan demareille sopivin omistajataho.
Fennovoiman suoraan hylkäämiseen ei haluta mennä siksi, että hanketta on oppositiossa ollessa tuettu eduskunnassa ja puheenjohtaja Jutta Urpilaisen on sitä  puolustanut. Monien kuntaosakkaiden intressiäkin puolustetaan ja poliittisesti Keskustan kanssa halutaan olla hyvissä väleissä. Siinä taitavat olla Fennovoiman niin kutsutut edut.

TVO:n pistäminen ahtaalle ei tunnu hyvältä eikä todellisuudessa Olkiluoto IV:n viivästyminen voi jopa parantaa TVO:n kykyä hoitaa seuraava hanke paremmin. Rahoittajat ja omistajat ovat siten eri luku.

Tältä kannalta katsottuna Antti Rinteen empivä kanta TVO:n hyllyttämistä kohtaan on perusteltu. Antti Rinteellä olisi oikeus – velvollisuuskin - muistella vanhoja ja kaataa vähän kylmää vettä kokoomuslaisten mestareiden niskaan kertomalla, että he ovat tämän sopan keittäneet.

Kyllä niin mieleni pahoitin, sopii tunnelman kuvaajaksi

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!