Ydinvoima on politiikkaa

Ydinvoima on vaikea asia, se on mielikuvien ja mielivallan temmellyskenttä. Siihen liittyy uskonnosta tuttuja tunteita; luja luottamus siihen mitä toivotaan. Meillä kotona jälkikasvu nimitti ydinvoimaa ylinvoimaksi.

Aarre Simoselta kysyttiin suhdetta Jumalaan. Neutraali oli vastaus. Oma kantani ydinvoimaan on ollut samanlan tyylinen. 1980 luvulta alusta alkaen olen käyttänyt slogaania: Ydinvoima ei ole ympäristön kannalta niin vaarallista kuin pelätään eikä taloudellisesti niin edullista kuin toivotaan.

Kun ydinvoiman kannatus Tšernobylin onnettomuuden jälkeen pantiin pannaan ja pupu meni pöksyyn niin KTM:ssä Seppo Lindblomilla kuin Sorsan hallituksessakin. Ja kun mielivalta astuu kuvaan, ei siitä hyvää seuraa. Kepu ja demarit sopivat, että puutuvaa kapasiteettia täytetään rakentamalla hiililauhdetta Poriin ja Kotkaan sekä turvelauhdetta Haapavedelle ja Pudasjärvelle. Tässä tilanteessa ainut järkevä ja taloudellisesti perusteltu hanke Naantalin  uusi CHP  hylättiin.  Onneton sattuma oli sitten vielä se, että Sorsan punamullan jälkeen tuli Harri Holkerin sinipuna, jonka energiaministerinä oli Nakkilasta kotoisin oleva Ilkka Suominen, joka maakuntarakkaudesta johtuen antoi tyhmyyden eli Porin Tahkoluodon toteutua.

Ydinvoiman tarve ei tietenkään hävinnyt ja onneksi se nosti sen verran päätään, ettei Kotkaa ja Pudasjärveä rakennettu. Absurdin politiikan pieni jälkinäytös on nähty, kun tänä vuonna Naantalin Energia osti osuuden Haapaveden tuotannosta. Sitä ehkä silloin tällöin kannatta käyttää, jos valtiolta tukea heruu.

Mauno Koivisto aikoinaan presidenttiehdokkaan sanoi, että kyllä hän vastustajien kanssa pärjää, mutta liian innokkaat tukijat voivat tulla ongelmaksi. Sama murhe on ollut ydinvoimalla. Ydinvoiman tukijat ovat olleet rintarottingilla kulkevia lihansyöjiä, jotka suututtivat neutraalisti suhtautuvia ja niinpä sitten poliittisesti ydinvoima ei saanut eduskunnassa riittävää kannatusta 1990-luvulla. Läpimurto tapahtui  Lipposen II hallituksen aikana 2002 ja rakennuslupa tuli Vanhasen I hallitukselta vuonna 2005.

Suomen edellisten ydinvoimaloiden Olkiluodon ja Loviisan rakentamisesta oli ehtinyt kulua jo kolmattakymmenettä vuotta ja Fortuminkin uuden johdon alisuudessa ehti ajaa ydinvoimaosaamisen alas. Olkiluoto IV:sta lähdettiin viemään vauhdilla laivanrakennuksen opein avaimet käteen toimituksena. Suunnitelmien piti valmistua projektin edetessä.
Jo tuolloin hankkeen alussa Imatran Voiman ydinvoimaosaajat eläkeläisekspertit epäilivät hankkeen onnistumista. Ydinvoiman tilaajan pitää hallita prosessi ja olla vastuussa suunnittelusta.

Kun sitten toteuttajaksi tulivat oman arvonsa tuntevat ranskalaiset, olivat katastrofin ainekset koossa. Ensinnäkin tiedossa oli alun alkaen kokemukseen perustuen, että alkuperäiset aikataulu oli epärealistinen. Laitetoimittajan Arevan ylenkatseinen asenne suomalaisia asiansa osaavia viranomaisia kohtaan vaikeutti kaikkia vaiheita. 
Tässä sitä ollaan valmistumisajankohdan epätietoisuuden kanssa. Kaikeksi onneksi korkotaso matelee. Taloudellisen onnettomuuden ainekset voi vain sietää vain hyvin toimivien vanhojen laitosten kaltainen omistaja.

Ja seuraava näytös on toisintoa hiili-turve episodille.
Tällä kerralla pääroolissa ovat Kokoomus ja Keskusta.  Kokoomus on ydinvoimauskovainen ja Kepu on poliittisen pelin läpilyömä aluepolitiikan mestari. Lisä ydinvoimaa ja risupaketteja rakennetaan ja kaiken kukkuraksi vielä sitten valinta vaiheessa heitetään kaikki objektiiviset valintakriteerit roskakoppaan ja kolmesta ydinvoiman hakijasta valitaan kaksi siis Olkiluoto IV ja saksalaisen Eonin takaama Fennovoima. Kokoomukselle ydinvoiman määrä ja keskustalle laitoksen sijainti olivat tyhmän kompromissin rakennuspuut.

Hankkeiden kannalta erityisen ikävää on, että suuri suomalainen aluepoliittinen hanke on muuttumassa Venäjän politiikan välikappaleeksi. Suomalaiset kuntien energiayhtiöt, kuten Turku Energian ja Naantali Energia ovat pistäneet rahansa likoon Fennovoima hankkeeseen, jonka toteuttaminen on epävarmaa ja joka toteutuessaankin alkaa kannatta ehkä horisontin paikkeilla.

Syksyllä 2014 näyteltiin taas kerran hallitushupailua tämän kokonaisuuden kanssa. Vihreät halusivat päästä  hyvällä asialla ja yhdistävällä aiheella hallituksesta tulevia vaaleja varten.

Edellisen hallituksen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren jälkiviisastoteamus, että Loviisan hankkeen hylkääminen oli Vanhasen II hallituksessa, jossa Vapaavuorikin oli mukana, hallituksen lupapolitiikassa suuri virhe; ainoa realistinen vaihtoehto eli Loviisa lyötiin ulos.
Tämän tunnustuksen jälkeen on melkoinen jonglöörin temppu esittää muina miehinä Fennovoimalle jatkoa ja TVO:lle punaista korttia. Politiikka ei ole logiikkaa eikä poliittisen vaikutelman rakentamista pidä häiritä tosiasioilla. Nimittäin tärkein asia kokonaisuudessa oli yhteistoiminnan mahdollistaminen ja vahvistaminen Keskustan kanssa seuraavaa hallitusta muodostettaessa. Näinhän mm:ssa tästä syystä on käynyt.

Ydinvoima on siis yksinkertaiesti puoluepolitiikan pelinappula
.

Demareille tilanne on hankala sinänsä, sillä tässä on moneen suuntaan vetäviä tekijöitä: Työllisyys edellyttää ydinvoiman kaltaisia pitkävaikutteisia ja pikaisesti käynnistyviä investointeja. Kansalisten keskuudessa ydinvoimaa vierastetaan eikä vastenmielisyyttä vähennä Fennovoiman venäläisyys. Poliittisesti demarit taas kerran ovat ajautuneet tilanteeseen valmistautumatta, vaikka asetelma on jo kauan ollut ilmiselvänä tiedossa. Se on tiedon ja taidon puutetta.

Järkevä ja perusteltu kanta näissä olosuhteissa olisi Loviisan hankkeen puolustaminen: Siellä kapasiteetin lisätarpeella on kiire ja siellä infrastruktuuri on valmiina ja siellä voisi olla jopa CHP vaihtoehto. Ja valtioenemmistöisyys luulisi olevan demareille sopivin omistajataho.
Fennovoiman suoraan hylkäämiseen ei haluta mennä siksi, että hanketta on oppositiossa ollessa tuettu eduskunnassa ja puheenjohtajana Jutta Urpilaisen on sitä puolustanut. Antti Rinne on jatkanut samalla linjalla. Monien kuntaosakkaiden intressiäkin puolustetaan ja poliittisesti Keskustan kanssa halutiin olla hyvissä väleissä. Siinä olivat demareiden kannalta Fennovoiman niin kutsutut edut. Tyhmää politiikkaa, josta ei ollut mitään hyötyä.

Ja vieläkin me demarit olemme solmussa vanhojen päätösten kanssa. Vielä vaan halutaan olla johdonmukaisesti tyhmiä. 
Parasta olisi toteuttaa Loviisan uudistaminen. Siihen kilpailuun saisi Rosatom osallistua ja Fennovoiman innokkaille osakkaille voisi Fortum tarjota ydinvoimaosuuksia TVO:sta. Se olisi viisasta politiikka. Ainut huono puoli on, että se ei sovi Keskustan aluepolitiikan kuvioihin, joihin jo tuhlataan tolkuttomasti uusiutuvan energian turhia ja vääristäviä tukia.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!