Mikko Rönnholm

Virpa Puiston vahvasti elävälle muistolle

Sairaanhoitaja,
Ensi Kodin johtaja , kansanedustaja ja 
sosiaalineuvos on se yhteiskunnallinen polku, josta tunnemme eilen 10.11.2013
edesmenneen Virpa Puiston.
Ankara sairaus lopulta vei voimakastahtoisen Virpan.

Virpa itse kertoo taustastaan:

  • Synnyin viattomien lasten päivänä suurten
    ikäluokkien hyvänä vuosikertana 1946 viisilapsiseen yrittäjäperheeseen
    keskimmäiseksi. Sisarukset, suuret koulut ja harrastusryhmät opettivat
    sosiaalisuutta ja jakamisen iloa.
  • Äitini pohjalaisuus ja isäni turkulaisuus vahvistavat olemuksessani
    suorapuheisuutta, rehtiyttä ja luotettavuutta, jotka joidenkin mielestä ovat
    pelottavaakin avoimuutta ja selkeäsanaisuutta. Oikeudenmukaisuutta
    puolustaessani ne joskus kääntyvät minua vastaan.

Virpan tahto-ominaisuudet
olivat hänen sisällään nousten tarvittaessa nopeastikin pintaan. Vääryys oli
avainsana, jolla sanavyöryt lähtivät liikkeelle. Eikä aina tarvittu edes muiden
yllytystä.

Virpalla
oli politiikassa menestystä, mutta eräs onneton tapahtuma jätti häneen pysyvän
arven. Se oli ministeriyden kariutuminen pahansuopien huhujen seurauksena.
Tiedämme, että Virpan kyvyillä ja voimilla hänestä olisi tullut todellinen
päällikkö ihmisten asioiden kanssa painiskelevaan ministeriöön.

Me  vaalikentillä kilpaa juosseet kadehdimme Virpan
kykyä saada sanomansa perille ja sitä läheisyyttä, jonka hän sai omiin
tukijoihinsa. Hän oli taitava ja reippaan huumorinsa vuoksi hauskaa seuraa.
Sosiaali- ja terveysalan eksperttiisi ei tehnyt hänestä sosiaalitanttaa, vaan
hänen kokonaiskuvaansa kuului yhteiskunnan monimuotoisten ja mutkikkaiden
kokonaisuuksien hallinta. Se teki hänestä vahvan myös talouspainotteisissa ympyröissä.

Virpa teki kunnioitettava yhteiskunnallisen kaaren, josta oli suurta apua niin
yhteisöille kuin yksilöillekin. Otamme osaa läheisten suruun. Virpan vahvasti elävä muisto on
parasta lohdutusta.

 Sisukas toimeenpanijakuva on hänen kotisivuilta. 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa