VG:n juhlavuosi poäättyy

vg+50+v+20121117.JPG

Suurin naantalilainen varhaiskasvatusjärjestö lopettaa juhlavuotensa jäätapahtumaan. VG-62 perustettiin paikkakunnalle edustamaan palloilua. Itsenäisyyden alkuvuosina Naantaliin perustettiin Toverit ja Löyly. Se oli jakautuneisuuden aikaa, eikä Toverit päässeet  Suojeluskunnan urheilukentälle. Nämä haavat eivät tahtoneet sulkeutua ja raja railona aukeni. VG-62  mursi tämän ja urheilua ruvettiin harrastamaan yhdessä. Totta kai sielläkin on politiikkaa ainakin välillisesti, mutta ei raottavana tekijänä. Nuoret ovat pääroolissa. ja sen on oikein. Siksi myös NTY:n säätiö tämän vuoden pikkulahjoituksen suuntasi VG:n vapaaehtoistyöntekijöille.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!