Verotilastot kertovat paljon, mutta ei kaikkea

Suomalistennettotulot20131101.JPG

Näinä päivinä kysytään, mihin verotietojen julkisuutta tarvitaan? Uteliaisuuttako tällä tyydytetään vai kateuttako kiihdytetään? Varmaan molemmat tulevat tuossa sivussa hoidettua. Mutta onhan näillä merkitystä yleiseltäkin kannalta. Yhteiskunnan kehityspoluista  yhteenveto tiedot kuvaavat, kuten oheiset Ylen grafiikat , joissa kuvataan eri tulosaajakymmenysten tulokehitystä viimeisinä vuosina. Niistä näkee, että tuloerot kasvavat.


Syitä on tietenkin useita, mutta eräs merkittävä on verotus, jossa ihan viime vuoteen asti trendinä on ollut verojen laskeminen ja siinnä parhaiten ovat pärjänneet kaikki, mutta suhteelliset parhaiten on käynyt suurtuloisille. Sitähän on perusteltu sillä, että  marginaalivero siis lisäansioista menevä vero ei saa nousta liikaa, ettei kannustavuus katoa.
Mutta esillä ei ole koko kuva. Nimittäin tulopuolelta puuttuvat verottomat tulot, joiden määrä ei ole vähäinen. Jos ne siis lähinnä listaamattomista yhtiöstä nostetut verottomat osinkotulot laitettaisiin kuvaan, niin kuva  muuttuisi hyvätuloisten eduksi.

Verotetun tulotilaston lisäksi saamme nähdä myös maksettujen kokonaisverojenverojen määrän.Mutta emme kunnallisveroa erikseen laskettuna. Kuten tällä palstalla niin moneen kertaan on asiasta puhuttu, olisi tuokin tieto hyvä näkyä . Varmaankin silmät monella avautuisivat ja tämä ongelma saataisiin korjattua. Heräämistä on  havaittavissa vihdoinkin:


  • Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne haluaa pääomatulot kunnallisverotuksen piiriin. Rinteen mielestä se, ettei Suomessa makseta pääomatuloista kunnallisveroa, on erityinen ongelma.
  • – Meillä on monia kuntia, joissa kymmenet suurimpia tuloja nauttivat eivät osallistu lainkaan kuntien palveluiden kustannuksiin, hän sanoi Nelosen uutisille.
  • Rinteen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että muut kuntalaiset maksavat heidän kaikki kunnalliset palvelunsa ja myös erikoissairaanhoidon.
  • Rinteen mielestä asiaa olisi tärkeää tarkastella uudelleen nyt, kun monet kunnat ovat nostamassa veroastettaan. Hän pitää perusteltuna, että pääomatuloista maksettaisiin 10–15 prosentin kuntavero.Pääomatuloista maksetaan tällä hetkellä veroa valtiolle. Kunnallisvero määräytyy ansiotulojen mukaan. TS 3.11.2013


 
 

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!