Valtuusto valmistautuu

valtuustonretkiCeder20170830.jpg

Naantalin valtuusto jalkautui ja tutustui kaavoitus- ja rakentamiskohteisiin lähtien Kreivinkadun kieroliittymästä Kylpylän Ruonanojan varren kerrostalokaavan kautta uuden Ruonankadun kauppapaikan tarkastukseen  valmistuneen tiesuunnitelman esittelyyn. Tämä kantakaupungin puolella.

Luonnonmaalla Naviren alueen mahdollisuuksien esittely ja Kaivolan pientaloalueet. Asuntomessualue tarkastettiin kävellen rannan puolelle ja auton ikkunasta vilkaistiin Porhonkallion Virven uusien alueiden suuntaan.

Rymättylän keskustan ja Sale-kaupan uuden paikan ohi päästiin Röölään uuden viinitehtaan ja sekä vanhojen sillien ja jauhojen maailmaan.
Merimaskun ranta oli päätepiste.

Hallintojohtaja Riitta Luotio hoiteli käytännön järjestelyn ja kaupunginarkkitehti Osku Uurasmaan  opastuksen. Kaikki sujui jouhevasti. Kun aamupäivä oli jo mennyt hallintovirkamiesten koulutuksessa, niin vielä päivän päätteeksi muutamat jaksoivat Merisalin ruokailuun.

Uudet valtuutetut pitivät päivää hyödyllisenä ja aiakeisemminkin mukana olleillekin tarttui jotain uutta. Varmaankin tuli vastauksia pyytämättä ja kysymyksiä vastauksitta.
Ne jäivät sitten myöhemmin asioiden parissa puuhasteltaessa käyttöön.

Heikkojan signaaleja ja rivien välien tarkastelu on matkojen hyödyllistä antia.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!