Vaatikaa nesteläiset potkuoptioita!

NesteYle20141007.JPG

Neste Oil ilmoitti tiistaina aikovansa vähentää Porvoon ja Naantalin jalostamoiltaan yhteensä 250 työntekijää. Yhtiö aikoo jatkossa keskittyä tiettyihin tuotteisiin ja samalla luopua osasta toiminnoistaan.
Työntekijöiden varapääluottamusmies Kimmo Aho Naantalin jalostamolta kertoo, että muutoksia on osattu odottaa.
– Kyllähän yhtiön organisaatiota on kovasti rukattu viime aikoina. Yllätyksenä tuli kuitenkin tämä toimien rajuus. Yksiköitä alasajetaan ja lopetetaan, päivittelee Aho.
Ahon mukaan Nesteen lopulliset suunnitelmat ovat vielä työntekijöiltä hämärän peitossa.
Yksiköitä alasajetaan ja lopetetaan.
– Kimmo Aho
– Nyt pitää ottaa rauhallisesti ja kuulostella, mitä ne lopulliset suunnitelmat ovat. Nythän puhutaan, että Naantali itsenäisenä jalostamona tavallaan lakkaisi, toteaa

– Kyllähän Naantalin alasajosta on puhuttu varmaan koko jalostamon olemassaolon ajan. Täällä vuosikymmeniä työssä olleet ovat jotain tällaista osanneet pelätä jo pitkään, sanoo Aho.
Aho toteaa, että Naantalin jalostamon asema pikkuveljenä on hankala.
– Tässä ollaan Porvoon jalostamon pikkuveli aina. Naantali vaan tuppaa olemaan se häviäjä, sanoo Aho.

Naantaliin jää yksi tuotantolinja
Neste Oil aikoo sulkea osan Naantalin jalostamosta.
Naantaliin jäisi yksi tuotantolinja. Porvoossa tuotantolinjoja olisi jatkossa neljä.
Naantalin tuotantolinja tuottaisi dieseliä ja erikoistuotteita, kuten liuottimia. Perinteisesti Naantalin jalostamo on tuottanut myös mm. pienmoottoribensiiniä ja bitumia.
Lisäksi Naantalissa tuotettaisiin syöttöaineita, kuten tyhjiökaasuöljyä Porvoon tuotantolinjojen tarpeisiin. Yle Turku 7.10.2014

Kimmo asiat pelkistää tärkeimmän osalta eli Naantalissa työtätekevien kannalta. Naantali ei ole enää oma yksikkö, "viimeinen johtaja" Elina Herrala (Kourin Leenan tytär) on siiretty logistiikkatehtäviin.  Ihan kuten Kimmo sanoo, on niin jalostamolla kuin kaupungissa moneen kertaan ollut kylä rinki.

Asioita voi katsella monelta kannalta ja irtisanomisuhan alainen ei varmaan innostu kerrotusta investoinnista samalla tavalla kuin Kuppalehti. 

Taas kerran tulee mieleen, että olisi se oikein, että irtisanotut saisivat vuosia sitten esittämäni potkuoptioita. Eli heille annettaisiin oikeus ostaa yhtiön osakkeita tulevaisuudessa osakkeiden nykyisellä hinnalla. Sillä, jos osakkeiden arvo nyt nousee, on siinnä ansiota niillä, jotka ovat nousun aiheuttaneen saneerauksen uhreja.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!