Vaalityö ratkaisee

PuoluekannatusYle20150320.JPG

Ylen gallup on puhutteleva:

Puoluekantansa kertoi enää 56,5 prosenttia kyselyyn vastanneista. Vielä helmikuussa puolueensa ilmaisi 57,4 prosenttia. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen sanoo epävarmojen äänestäjien todennäköisesti ratkaisevan vaalit.
– Miten he käyttäytyvät ja minkä puolueen taakse he menevät. Työväestössä heitä on erittäin paljon, jaossa on lähes 350 000 ääntä. Voisi siis olettaa, että merkittävimmät mahdolliset voittajat voisivat olla SDP ja perussuomalaiset Yle 20.3.2015

Ylen haastattelema Antti Rinne uskoo, että Keskustan etumatka on kurottavissa kiinni vielä ennen vaaleja,

– Tuo teidän gallup osoittaa, että siellä on poikkeuksellisen paljon ihmisiä miettimässä ennen vaaleja kenelle luottamuksen antaa. Se sataa sen laariin, joka onnistuu viestissään ja kampanjassaan parhaiten. Sitä kautta se luottamus syntyy, toteaa Rinne.

Lujalla luottamuksella liikkuu myös Timo Soini, joka uskoo enemmän nenäänsä kuin gallupeihin ja muistuttaa edellisten vaalien asetelmista,  joissa PS nousi 15 prosentin pinnasta 19 prosenttiin.

Uskon luomista ja luottamuksen rakentamista on puolueiden viimeisen kuukauden työsarkaa.
Keskusta on karkuteillä ja pysyy. Keskusta on myös Kokoomuksen alamäen merkittävin  tekijä. Ties kuinka monennen kerran sanon, että Kokoomuksella ei olisi mitään mahdollisuuksia edes kakkoseksi, jos Sipilä voisi olla kaikissa vaalipiireissä ehdokkaan.

Nyt kysymys on siis siitä, että miten duunarit käyttäytyvät.
Uskovatko he edelleen Soinin satuihin, vai luottavatko he sosialidemokraattiseen työväenpuolueeseen. Kannatuskehityskäyrä on demareille heikko, mutta innostava signaali.

Vastuu on puolueenjohtoakin enemmän vaalipiirin ehdokkailla ja heidän tukiryhmillään. Neljä paikkaa on ehdottomasti pidettävä Varsinais-Suomessa.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!