Mikko Rönnholm

Vaalisanomat

IMG2979

Suomi on tilattujen lehtien maa. Kotiin kannetaan joka päivä
lähes jokaiseen savuun vähintään yksi lehti. ”Kaikki on totta, mikä präntätty”,
on pääosin totta. Suomalaista lehdistöä ei voi väittää valhemediaksi, ja
taittaa asian laita olla niin, että slogaanin keksijä kuuluu joukkoon: ”Ottakaa
varas kiinni huutaa varas”.

Mutta lehdistö vaikka pitäytyykin totuudessa, ei ole
puolueeton, vaan kuten vanha sanonta kuuluu lehti on jonkun äänenkannattaja. Tätä
leimaa eivät nykylehdet kaupallista syistä itseensä halua ja niinpä entisestä
kansanpuolueen äänen kannattajasta Turun Sanomista on tullut maakunnan suurin
työväenlehti.

Sen sijaan Maaseudun Tulevaisuus on vielä selkeä etujärjestölehti.
Se on MTK:n ja  maanomistajan asialla ja se hoitaa tehtävänsä hyvin. Se levittää myös
ilmaisena jakeluna sanomaansa muillekin kuin järjestäytyneille maa- ja
metsätalousmaata omistaville. Sen levikki on tilattujen lehtien kolmanneksi suurin.
Se on merkittävä mielipidevaikuttaja – yksi keskustan kannatuksen ihmeen
tekijöistä. Keskustan yllättävän hyvä vaalimenstys perustuu suomalaiseen poikkeukselliseen laajaan
maanomistukseen.

Ja perjantaina oli taas päivä, jolloin saimme 
me kahdeksan hehtaarin omistajatkin Maaseudun Tulevaisuuden.

Ja pääotsikko oli pääasia: Maanomistajaa sorretaan.

Eihän
kaikkea lainvalmistelua ehdi seurata ja niinpä tuleekin mieleen, että tämäkin
muutos oli tarkoitus uittaa huomaamattomasti läpi kuten monet muutkin pikkuedut,
joita tämä hallitus on jaellut maanomistajille. Nyt kompastuttiin omaan
näppäryyteen ei huonoon lain valmisteluun, joka taas on ollut Sipilän
hallituksen tavaramerkki.Eikä aianakaan vielä ei onnistuttukaan kaupunkilaisilta saamaan lisätukea maanomistajille.Happamia ja tietenkin sormi sojottaa Kokoomukseen.

MR

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa