Ensin ehti Päivälehti

OilinlkiTurunPC3A4ivC3A4lehti20150116.jpg

Sata vuotta eläneen Turun Päivälehden historian viimeiset kymmenen vuotta ansaitsevat käsittelynsä. Siksi yleiseltä että ”olinhan siellä minäkin” kannalta tartuin innolla Lauri Olingin kirjaan. Ennen kirjaan antiin menoa kerron suhteestani tuohon pieneen ja sisukkaaseen instituutioon.
Turun Päivälehti on ollut läheinen kasvinkumppanini. Niin kauan kuin muistan, se oli  meille tullut, joten enimmän osan lehden historiasta olen ollut sen seurassa.

Heti kun jotain pystyin vaikuttamaan, aloitimme suuren puristuksessa olleen mileipidelehden puolustamisen sanoin ja teoin mm:ssa osallistumalla levikkityöhön. Tapahtuipa niin, että muutaman vuoden valtuustossa olon jälkeen onnistuimme saamaan TP:n Naantalin ilmoituslehdeksi ennen meitä vasemmistolaisempia paikkakuntia. Myöhemmin Naantalin Työväenyhdistys on ollut yhtiön lainojen takaajana ja taisipa isäni ostaa LSK:n osakkeita punakaartilaiskorvauksellaan. 

Linjaerot

Kun sitten rupesin harrastamaan politiikka piirin puitteissa syntyi rakkauteen ryppyjä. Toimituksella oli muutamia poikkeuksia (L. A. Tuominen) lukuun ottamatta vahvasti vasemmalle kallellaan oleva puhdas ja aatteellinen mielessäni väännettynä ahdas ja puutteellinen linja.
Oma pragmaattinen, yrittämistäkin ymmärtävä ja asevelisosialisteja arvostava linja sai lehdessä huutia. En puolestani säästellyt sanoja enkä kirjaimia lehteä arvostellessani. Aika usein koin, että kiittämättömyys on maailman palkka.
Kun sittemmin ajauduin yhtiön hallintoon sain nähdä punayrittämisen moninaiset ongelmat. Enkä tietenkään ollut enkä ole vapaa ennakkoluuloistani.

Punainen kirja

Mustat reunukset pistin tuohon punaiseen kirjan kansikuvaan muistuttamaan tarinnan surullisesta luonteesta. Lauri Olilinki, pitkän linjan työväenlehtimies, on tehnyt melkoisen urakan panemalla ensinnäkin muistiinpanonsa kirjan kansien väliin sekä kaivamalla pöytäkirjoja muuta tietoa asioiden taustojen valloittamiseksi.
Lauri Oilingin hyveisiinsä kuuluu luja luottamus oman asiansa oikeutukseen; hän on ottanut raskaasti oman asemansa pääluottamusmiehenä ja porukan esitaistelijana. Eikä hän ole unohtanut kärsimäänsä vääryyttä. Päiväkirjat ja jälkiarviot tulevat syvältä sisältä.

Kiltistä Viklundista kelmi

Lounais-Suomen Kirjapainon toimitusjohtaja Pauli Viklund, kiltti rauhallinen mies, on saanut melkoisen kelmin osan Lauri Oilingin teksteissä. LSK Oy:n hallituksessa olleena pidän hänen tuomiotaan kohtuuttomana. Hän oli puun ja monen kuoren välissä; oli paikallista, puolueen, rahoittajien  ja Turun porvariston suunnalta tulevia paineita ja siten toisella puolella oli kirjapainon ja toimituksen väki. Kerta kaikkiaan kenkkumainen asetelma. Ja mikä vielä ihmeellistä; Pauli ei juurikaan lukenut madonlukuja muita kohtaan.

Luokkatietoinen toimitus

Toimituksen väki on ollut luokka- ja itsetietoista väkeä, eikä yritysjohdolla ole ollut mitään helppoja keinoja hoitaa vaikeita taloudellisia asioita näissä kuviossa. Mutta on hyvä, että Lauri on kertonut oman tarinansa omilla painotuksillaan, jotta ulkopuolinenkin tietää, miltä tuntui. Toisaalta Laurin arviot voivat olla Paulille ja muutamalle muulle liian raskasta luettavaa.

Ratkaisevat hetket

Journalistiksi Lauri osoittautuu melko sinisilmäiseksi tai ehkäpä punasiilmäiseksi: Kun LSK:n hallitus pantiin Viestintärahoituksen toimesta uusiksi, niin hallitukseen vaalittiin uudet jäsenet paitsi Antti Paasio. Oilinki kysyy kirjaassa:

"Miksi Antti Paasio sai jatkaa? Ja vastaa itse: "Sinänsä outoa, että Antti Paasio saa jatkaa, onhan AP ollut Turun linjan puolestapuhuja. No ehkä Antti P on vain lehtitalousmiehenä.”

Olen ollut mukana  yhtenä LSK:n puolustajana , kun Lipposen Paavo kävi Ukin autotehtaalla. Kerroimme, miltä tilanne näyttä täkäläisten silmin. Sain  vastauksena saman, kuin mitä kirjassakin kerrotaan puoluesihteeri Markku Hyvärisen Oilingille sanoneen: Asioiden kanssa edetään Tuomas Harpfin johdolla ja paikallisten voimiin tukeutuen. Myös Paasion veljekset ovat tällä kannalla, oli Hyvärinen kertonut. 

Toisessa kohdassa Oilinki kuitenkin kysyy: Käykö käsky Paavo Lipposelta? Ja vastaa, että helsinkiläisenä varman hän haluaa vahvistaa Demaria.
Lauri Oilinkilla on halua uskoa pahaa Paavo Lipposesta ja hyvää Paasion veljeksistä.


Epäilyksen siemen

Vasta kirjan lopussa hänelle alkaa valjeta, että kaikki ei suinkaan ollut talon sisäistä tyhmyyttä, taitamattomuutta tai oman edun tavoittelua. Sen viaksi haluttiin ongelmat kaataa ja samalla salata muut taloudelliset tekijät. Taustalla ei ollut ollut suurta pahaa puolueen sisäistä oikeistodemareiden juonta vaientaa Turun Päivälehden toimitus.

LSK konserni ja Turun Päivälehti sen osana oli paljon suuremmassa mankelissa. Siellä olivat työväenlehditö yleensä,  Demarin talousongelmat, siellä olivat suuret mediamoguulit ja täällä Ketosten konserni.
LSK:lla ei ollut tukenaan kuin paikallinen järjestöväki ja TYP, niin kauan kuin se oli olemassa. Vielä Suomen Säästöpankki vaiheessa perusteltua ymmärrystä riitti, mutta kun säästöpankit pilkottiin, seurasi välitön likvidointi. Periaatepäätökset oli tehty aikaisemmin ja niinpä aiheeseen liittyen kannattaa lainata toista päiväkirjan pitäjää:

16.11.1993 Harpf: LSK menossa muutamassa viikossa nurin. olen neuvottelut Ketosen kanssa siltä pohjalta että TS ottaa LSK:n varoineen ja velkoineen Turun Päivälehti jää meille ja yhdistetään Demariin. Erkki Tuomiojan poliittiset päiväkirjat.

Mutta indisio on ilmeinen. LSK:n kaapanneet  Viestinrahoituksen joukot apureineen olivat tehneet diilin Ketosten kanssa. Se ei vaan mennyt ihan ennakkoarvioiden mukaisesti, koska kaikkia omaisuuden siirtoja ei voitukaan tehdä alkuperäisten konseptin mukaisesti, koska LSK:n vanha hallitus ei niihin suostunut ja sittemmin konkurssipesässä oli pelisäännöt ja erilaiset  voimasuhteet . Enne kaikea ulkopuoliset pesän hoitajat olivat itsenäisiä ja toimivat lakien mukaisesti.

Mikä herroilla meni myttyyn

Kirjan loppupäässä Lauri Oilinki ihmettelee, että mikä herroilla meni myttyyn, kun niin vahvat Helsingin ja Turun herrat eivät saaneetkaan toteutettua TS:n kanssa sovittua suunnitelmaa, johon Tuomiojan päiväkirjassa Tuomas Harpfkin viittasi. Oilinki tuntuu asian oikean tilan ainakin aavistavan, mutta ei kerro ehkäpä siksi, että hänen rakentama maailmankuva voisi siinä sortua. 

Toistan vielä, että ensimmäinen Ketosten ja Harpf - Anttilan yritys kaatui LSK:n hallituksessa. Itse mukana olleena muistan kertoneeni kantani hallituksessa niin, että en hyväksy Turkulaisen suoramyyntiä TS:lle, koska arvelin, että siihen voisi liittyä menettely, josta voisi olla rikosoikeudellisia seuraamuksia päätöksiä tehneille. Turun kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ilkka Orkomaa yhtyi käsitykseen ja sitten muukin hallitus luopui esityksestään.
Konkurssimenettelyssä taas puolestaan pesän hoitajat joutuvat noudattamaan omaisuuden myynnissä tarjousmenettelyä ja siinä korkein tarjous voittaa. Siksi Turkulainen ei siirtynyt TS:lle.

LSK konserni ja sen johto oli tietoinen siitä, että poliittinen työväenlehti elää valtion tuella. Tuon riippuvuuden vähentämiseksi yhtiön johto yritti  löytää muita liiketoimintoja sähköisestä viestinnästä, jakelusta ja ilmaisjakelulehdistä. 
Lama puri kaikkeen, eikä vähiten työväen lehteen. Työväenlehtiyrityksen helsinkiläisellä omistajalla oli muita murheita ja vähän haluja jatkaa toiminnan tukemista. Ja kun rahoittaja oli kaadettu, oli loru lopussa varsinkin Turussa, jossa ikiaikaisen vastustajan kaatuminen oli ilon päivä Kauppiaskadun lehtitalolle, jolla itselläkään ei ollut helppoa.
Turun Sanomat ei tämän jälkeen ollut vain suurin, mutta myös anoa työväenlehti maakunnassa.

Lauri Oilingin kirjan voi tilata netin kautta toimituskulut n. 10 €:


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!