Mikko Rönnholm

Totuuden jälkeinen aika: Alt right ja TINA

Vuonna 2016 on maailmankirjoja sekoitettu niin, että
puhutaan totuuden jälkeisestä ajasta.
Tällä palstalla on seurattu kehitystä ja liiaan usein olemme joutuneet hyväksymään, että
ennakkoarvioit ovat menneet pieleen; on ollut mahdotonta ymmärtää – ja se taitaa
johtua omista toiveista, että ihmiset ovat valmiit uhkarohkeisiin kokeiluihin. Ihmiskunnan tulevaisuus ja elämän harmonia
ovat saaneet väistyä väärin käytetyn kansallismielisen vihanpidon tieltä.

All Right on meilläkin arkisessa käytössä ja tarkoitta kaikki
hyvin tai jotain sen tyylistä. Nyt pienellä yhden kirjaimen muutoksella tullaan ihan toiseen suuntaan eli
ryhmään Alt Right (alternative Right), joka on siis lyhenne sanasta
”vaihtoehtoinen oikeisto”. Termi kuvaa löyhä kokoelma Amerikan
valkoisia nationalistisia ryhmiä, jotka ovat hylänneet valtavirran
konservatismin ja saaneet sotkettua valkoisten unohdettujen päät.

Euroopasta hengenheimolaisia jopa Saksasta melkein nimikaima AfD ja
Suomessakin perussuomalaiset ovat kampanjoineet samalla idealla eli vaihtoehtona vanhoille
puolueille.

Mutta miten onkaan päässyt käymään. Kun uusi vuosi on koittamassa
ja TINA on monessa mielessä ajankohtainen, sillä se hallitsee Suomenkin politiikkaa.
TINA
nimitäin tulee englanninkielisistä
sanoista ”There Is No Alternative” (Ei Ollut Muuta Vaihtoehtoa). Suomen SOS-hallitus ajaa saksalaisia
saksalaisempana  vängällä vaihtoehdottomuuden TINA mallia. Piittaamattomuus
perustuslaista, kuurot korvat muiden ehdotuksille ja pässimäinen luottamus
sarviin ja kovaan päähän on uhkana orastavalla kasvulle.

Ja tämä
jääräpäisyys on tarttuva tauti. Naantalissa perusuomalaisten sulautuminen porvaririntamaan on jo
tapahtunut. Vasemmistoliittokin on maahanmuuttoasioiden käsittelyn kompuroinnin jälkeen muuttunut sylikoiraksi. Naantalissa
vihreys on muodollista. Keskustan itsellisyys osoittautui
kaupunginjohtajan valinnan yhteydessä  vain itsekkyydeksi. Taas rantoja
rakenetaan yhteisrintamassa sivuilleen vilkuilematta.

Sosialidemokraatit
ovat aina olleet yhteistyöhaluisia ja – kykyisiä. Nyt meidän vaihtoehtoja kaavoituksessa
ja matkailuasioissa ei edes selvitetä. Se on ylimielistä ja vahingollista.
Naantalin näivetystauti on juuri tuon ylimielisyyden tuotetta.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa