Toiveita herättävää

KoivuselloloosaMetsC3A4lehti20150827.JPG

Sosialidemokraatit yrittävät. Se on hyvä uutinen. Lauri Ihalainen vetää ja yrittäjä Salla Saarinen avustaa. Tuloksen ratkaisee rohkeus. Onko uskallusta arvioida omaa ja ay-liikkeen roolia, onko uskallusta olla eri mieltä virkamiesten kanssa. Onko ymmärrystä tukea ihmisten vapautta, mutta rajoittaa rahan valtaa?

Kuvituksen tähän juttuun otin Metsälehden puupalttoosta. Puun jalostamista  ei kannata unohtaa mutta ei myöskään pidä tulevia mahdollisuuksia pilata liiallisilla odotuksilla, vielä kehitys ei näy kantohinnoissa.

Hyvä on huomata, että tekstiiliteollisuuttakin - toiminta laajemmin ymmärrettynä -   on Suomessa.
Lainaankin Hesarin 27.8.2015 taloussivuja. Siinä on Sipilän hallitukselle totisia terveisiä, mutta ajattelemisen aihetta meillekin: vähintäänkin sahkövalon syttymisen ja Finlayson-Forssa assosiaation kautta.

Tekstiiliyhtiö Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila on kyllästynyt keskusteluun kustannuskilpailukyvystä, sääntelystä ja byrokratiasta.
"Olen ollut viisitoista vuotta yrittäjänä enkä ole kokenut näitä asioita koskaan ongelmaksi. En ole ikinä kokenut tarvitsevani valtiota apuun yrittäjäkuvioihini", Kurttila sanoo.
"Poliitikkojen täytyy vain pitää suomalaiset onnellisina. Kyllä yritykset hoitavat asiansa, jos toimintaolosuhteet ovat vakaat. Mutta eihän valtio voi ottaa roolia liian operatiivisissa asioissa, kuten vienninedistämisessä."
Kurttilan mielestä vuosien taantuma on antanut yrityksille tekosyyn paeta omaa vastuutaan tuotteiden kehittämisessä.
Finlayson on onnistunut kääntämään pitkään supistuneen liikevaihtonsa kovaan kasvuun. Kurttilan mukaan se johtuu siitä, että yhtiö on tehnyt uusia tuotteita, panostanut designiin ja lähtenyt kansainvälistymään.

Tuota on mukava lukea ja hymistellä, että niin se on; yrittäjyyttä tarvitsemme ja unohdamme saman tien, että ei ole  ay-liikkeen eikä SDP:n vika eikä ansio, että voimme nukkua osin suomalaisin voimin toteutetuissa lakanoissa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!