Tiedämme, mitäpitäisi tehdä, mutta emme halua

Ftuutiset20171006.JPG


Uutiset kertovat, että ennätyksiä rikotaan. Vauhti on kovaa ja USA:n verojen laskun toivo näkyy odotuksissa.
IMF on toiveikas ja uskoo parempien päivien jatkumiseen, mutta

IMF: n toimitusjohtaja Cristine  Lacarde väitti kuitenkin, että keskuspankkien ja yritysten pitäisi oppia John F Kennedyltä: "Aikaa on korjata katto, kun aurinko paistaa."

Christine Lagarde kehotti useimpia maita tehostamaan ponnistelujaan julkisen talouden hallitsemiseksi, lukuun ottamatta Saksaa ja Etelä-Koreaa, joilla on huomattavasti alhaisempi velkaantumisaste. Mutta hän painotti ensi sijassa hänen sanomaansa, että kaikkien maiden olisi pyrittävä pidentämään nousua vähentämällä byrokratiaa, lisäämällä tutkimus- ja kehityshankkeita ja investoimalla infrastruktuuriin.

Ja sitten tulee jotain sellaista, jota ei haluta kuuulla USA:ssa eikä Suomessa.

"Uusi IMF: n tutkimus, joka julkistetaan ensi viikolla, viittaa siihen, että jotkut kehittyneet taloudet voisivat nostaa veroprosenttejaan kasvun hidastumatta", hän sanoi. 

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!