Taiteen ja talouden tasapainoa

Naantalin Musiikkijuhlien 36. avajaiset 2.6.2015

Valtuuskunna pj. Mikko Rönnholm


Arto Noras perusti 1979 Naantalin Musiikkijuhlasäätiön Naantalin starttirahojen 100.000 markan eli nykyrahassa n. 50.000 euron suuruisella alkupanostuksella.
Juhlat ovat kasvaneet, keskittyneet ja muuttuneetkin vähän, mutta sama kaiku on musiikin, laadusta tinkimättä taloudellisuutta varjellen. Meidän kulumme ovat olleet kahtena viimevuotena 563.000 euroa joka on vähän Turkua pienemmät.
Valtion avustuksia ovat parina viime vuotena pysyneet samana Naantali saa 75.000 euroa saamme, vähemmän kuin Turku  ja vain kolmanneksi Kuhmon tasosta ( viime vuonna Turku 87.000, Kuhmo 190.000 ja Iitti 13.000.)

Naantalin kaupungin avustus on pysynyt ja pysyy tämän vaalikauden vuoteen 2017 asti 146.000 eurossa ja määrä on n. puolet Turun vastaavasta, mutta asukasta kohden meidän panoksemme on viisinkertainen. Ja tämä on sitä meidän seudullista yhteistyötä sillä kävijöistä juhlillamme tulee runsaat 40 prosenttia Turun seudulta ja 30 prosenttia pääkaupunkiseudulta. Naantalilaisten osuus on alle 10 prosenttia. Yleisavustukset ovat 43 prosenttia myyntitulot 35 ja varainhankinta 20. Alkuaikoihin nähden yleisöltä kerätyt ovat pysyneet noin kolmanneksessa, privaatti tuki on pudonnut 20 ja julkinen noussut yli 40 prosenttiin.
Neste on kuitenkin ollut poikkeus uskollisuudessaan ja panostuksessaan ja niinpä taas kiitämme kaikesta ja erikseen tästä avajaistilaisuuden tarjoiluista.

Kiitollisuudella mainitsemme tässä yhteydessä kirkkojen haltijoita konserttipaikoistamme ja musikaalisesta panostuksesta, josta tänään saamme kuulla esimerkin Naantali kanttorin tohtori Kari Vuolan soiton muodossa.

Tänä vuonna Lasten Musiikkijuhlat ovat vahvasti esillä: Kultarannasta Kirkkopuistoon ja paljon muuallekin levinneenä ja Pelastakaa Lasten organisaation myötävaikutuksella ne kasvattavat osuuttaan. Kiitos hienosta yhteistyöstä. Uskallan arvat, että toiminnanjohtajamme Tiina Tunturi on teille ollut erinomainen yhteistyön tekijä ja kehittäjä. Ainoan vakituisen työntekijämme Tiinan työpäivää ei enää yhteiskuntasopimuksilla pystytä pidentämään.

Näitä juhlia olisi ilman taiteellista johtajaamme Arto Norasta, eikä ilman Arton isoisän Merimaskun kesähuvilaa. Vaikka Naantali oli Helsinki – Merimasku tien varrella, niin Arton käytännöllisen luovuus osasi keksiä juhlat tänne. Nämä 36. musiikkijuhlat ovat muistomerkki ja kunnianosoitus maailman ennätyksellisen pitkästä taiteellisesta johtajauudesta!

Esiintyvät taiteilijat ylipäätänsä ovat juhlien vetovoimana ja huomion keksipisteenä. Usein muistellaan säveltäjiäkin varsinkin merkkivuosien yhteydessä, kuten Jean Sibeliusta tänä vuonna.

Mutta hienointa on juhlia läsnä olevaa 80 vuotta täyttänyttä Aulis Sallista.
Kiitämme häntä pitkäaikaisesta valtuuskunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan tehtävän hoidosta sekä tietenkin onnittelemme. Taiteellinen elämä on ihmeellistä ja niinpä nytkin me saamme merkkipäiväsanakarilta lahjaksi juhlillemme omistetun sävellyksen, joka kuullaan tänään kantaesityksenä. Eikä siinä kaikki: Merkittävänä ajattelijana ja hienona ihmisenä tunnettu Aulis Sallinen on lupautunut avaamaan nämä juhlat. Suuri Maestro ole hyvä. 

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!