Syytön syyllinen

LindgrenHeikki.jpg

Suomen hallitus ja työnantajat arvostelevat kuin yhdestä suusta ansiopäivärahaa, väittäen päivärahan passivoivan työttömiä. Hallitus on vähentänyt päivärahapäivien määrän 500:sta 400:aan. Ansiopäivärahan verotusta on kiristetty. Esimerkkinä, jos työssä käyvän henkilön bruttotulot kuukaudessa ovat 1736 €, niin verojen ja eläkemaksujen (17,25%) jälkeen käteen jää 1463€. Kun sama henkilö joutuu työnantajan toimesta työttömäksi, päivärahan suuruus olisi 1128 € kuukaudessa. Veroprosentti päivärahasta on vähintään 25 %, jolloin käteen jää kuukaudessa 846 €. Henkilöä rangaistaan siitä, että työnantaja irtisanoi hänet siirtäessään työt ”halvempaan maahan”. Kukaan ei varmasti jää tahallaan kotiin makaamaan näin pienellä rahalla. Ongelma on siis jossain muualla kuin ansiopäivärahassa.

Varsinais-Suomessa on Työ- ja elinkeinoministeriön maaliskuun 2017 työllisyyskatsauksen mukaan 26224 työtöntä työnhakijaa ja ainoastaan 5491 avointa työpaikkaa. Kaikille halukkaille ei ole töitä. Tästä huolimatta hallitus suunnittelee uusia ”kannustintoimia”. Esimerkiksi työtön velvoitetaan hakemaan kerran viikossa töitä. Jos työpaikkaa ei löydy, rangaistaan työtöntä heikentämällä ennestään pientä työttömyysturvaa, joko tuplakarenssilla tai työttömyyskorvausta leikkaamalla. Näillä kaikilla ”kannustintoimilla” tehdään syyttömistä syyllisiä työttömyyteensä sekä aiheutetaan ahdinkoa heikossa asemassa elävälle ihmiselle ja hänen perheelleen.

Syyllistämisen sijaan hallituksen toivoisi keskittyvän toimiin jotka oikeasti parantaisivat työllisyyttä, kuten harmaan talouden torjuntaan ja työajan lyhentämiseen pidentämisen sijaan.

Heikki Lindgren
Pääluottamusmies, Metalliliiton valtuuston jäsen
SDP, Naantali 

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!