Suuryritykset verolle. Suomessa hylätty harkintaveromalli esillä?

EU kysymykset ovat esille eri puolilla ja Suomikin on mukana ainakin keskusteluissa. Taas on kyse Emmanul Macronin esityksestä säätää liikevaihtoon perustuva määrältään 2-5 prosenttia suuri perustuva vero, jotta Googleta ja Applelta saataisiin jotain osallistumismaksu toimintamahdollisuuksistaan Euroopassa.
Vähän haparoinnilta eteneminen vaikuttaa. Tässä on Kauppalehden juttu verotusideoista ja Petteri Orpon näkemyksistä:

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) pitää neljän suuren EU-maan ehdotusta merkittävänä avauksena.

EU:n valtiovarainministerit keskustelivat lauantaina Tallinnassa, miten saada amerikkalaiset internetjätit, kuten Google ja Facebook, maksamaan veroa Eurooppaan.
Keskustelun pohjana oli neljän ison EU-maan, Ranskan, Saksan, Italian ja Espanjan, aloite, jonka mukaan it-jäteiltä alettaisiin periä veroa liikevaihdon perusteella.

Orpo pitää neljän maan aloitetta tärkeänä, mutta katsoo, että paras foorumi etsiä ratkaisuja veronkiertoon on OECD. Kyse on mammuttimaisesti asiasta, eikä aloite ollut vielä kovin jäsentynyt tai yksityiskohtainen.

”Tämä oli ison, merkittävän asian pöydälle nosto. Kun EU:n pöydissä puhutaan asiasta, se luo painetta OECD:n pöytiin”, Orpo sanoo.

Hän ei halua ottaa kantaa siihen, onko liikevaihtoon perustuva vero realistinen.

”On ihan selvää, että näiden globaalien yritysten osalta ratkaisujen pitää olla maailmanlaajuisia ja eurooppalaisia.”

Yksimielisyydestä pidettävä kiinni

EU:ssa tulisi Orpon mukaan jatkaa työtä yhteisen yritysveropohjan   ja -mallin rakentamiseksi. Veroasiat etenevät EU:ssa kuitenkin hitaasti, koska päätösten tulee olla yksimielisiä.
EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ehdotti tällä viikolla pitämässään puheessa, että EU-maat luopuisivat yksimielisyyden periaatteesta veroasioissa.
Tälle ajatukselle Orpo ei lämpene.

Yksimielisyyden vaatimus tuntuu äkkiseltään pienen Suomen edun mukaiselta. Verotuksessa voisi sanoa, että se esimerkiksi merkitsee sitä, että Luxemburg ja Irlanti verokikkailijana määräävät, että suuret kansainväliset firmat voivat välttää veroja.

Liikevaihtoon perustuva vero ei ole mikään uusi keksintö. Meillä Suomessa oli kunnallinen harkintavero, jonka ideana oli että jos firma ei näytä riittävästi verotettavaa voittoa, niin sen voitoksi voitiin määrät tietty prosentti liikevaihdosta. Tällä muodolla Naantalin keräsi Nesteeltä ne Naantalin ylpeilemät hyvinvointimme tuottaneet merkittävät verot.
Aho-Viinasen hallitus sen lakkautti tämän järjestelmän samalla kun se vapautti pääomatulolliset kunnallisverosta. Olisi jo aika arvioidan uudelleen tätä kokonaisuutta.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!