Venäläinen Slava-Kunnia ja elämämme

"Joku voisi väittää, että vallitsevassa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa teatterintekijät kerjäävät verta Suomi-neidon nenästä koettelemalla Putin-mielisten liipasinherkkyyttä ja venäläisen panssarinyrkin osumatarkkuutta." Ylen kriitikko

Naurua lihakset kipeänä kertoo yksi kriitikko, ja toinen on taas ollut itkun partaalla.


Kansallisteatterin Slava  näytelmä on menoltaan hulvattoman hauska, mutta sanomaltaan ahdistavan surullista lopun toivon pilkahdusta lukuun ottamatta.
Ehdottomasti näkemisen ja kuulemisen arvoinen huippusuoritus.

Slava- suurtuotanto näytelmän lippujen saanti on tiukassa ja niinpä jo hyvissä ajoin olimme päätyneet eiliseen näytökseen. Kohtalon sattumaa oli, että kunnioitettu esimieheni ja hyvä  ystävämme Kalevi Numminen siunattiin  Otaniemen teekkari-kappelissa keskipäivällä. Lämminhenkisen tilaisuuden päätteeksi kiltti mies lähti viimeiselle matkalleen Retuperän soittokunnan Narvan marssin sävelin.
Yhden aikamme suurmiehen muistotilaisuus meren rannan maisemassa jäi mieleen niin monesta syystä. Puheet ja tunnelma vahvisti lämmintä muistoamme.
Suomalainen kunnia sai tilaisuudessa elämäntyöstä oivan esimerkin.

Perimmäisiä kysymyksiä käytännöllisempi anti ovat tapaamiset hautajaisissa. Työtovereiden ja harvemmin tavattujen ystävien kanssa yhdessäolo on antavaa. Erityisesti nyt, kun Venäjä on polttopisteessä, oli mielenkiintoista kuulla sekä neuvostokaupan, että ydinvoiman kanssa työskennelleitten viisaampien kokemuksia ja kommentteja. Erikoisella tavalla nuo keskustelut olivat taustalla Slava teatteriesityksessä ja sen jälkeen mielessä vieläkin enemmän.

Muistotilaisuudessa vaihdoimme muutaman  sanan presidentti Mauno ja vaimonsa Tellervo Koiviston kanssa. Soutamisesta ja säästä puhuttiin.
Kunnia ei tule tyhjästä eikä sitä tarvitse ääntä pitää; se tuntuu, kun se on läsnä.

Näytelmän jälkeen muistui mieleeni, että miten erinomaisesti Suomi hoiti Venäjän hajoamisen ajan vaaran hetket 1980-1990 lukujen vaihteessa. Silloin oli vanha perustuslaki voimassa ja asioista ylivoimaisen hyvin perillä ollut viisas valtiomies Mauno Koivisto ruorissa. Olo oli tietoisen turvallinen.
Olen kertonut käyneeni Koiviston luona kertomassa Kiinan matkan a’ha elämyksestäni vuonna 1985. Tuolloin sain huomata olevani vastaanottavana tahona; niin juurta jaksaen presidentti tunsi asioita niin talouden kuin politiikankin osalta. Luonnollisesti Neuvostoliitto oli tuossakin kuvassa vahvasti mukana.

Slavan tuon Venäjän kunniaa irvailevan näytelmän sisältöä sulatellessa pakosto tulee pohtineeksi kysymystä miten maamme asiat ovat nyt?
Vaalitaistelun tuoksinassa tietenkin asiat värittyvät, mutta kyllä huolena on, että onko meillä viisautta vai onko meidät vallannut sellainen kolkkapoika-henki, josta puutuu syvällisyys ja pohdinta, ja joka korvataan innolla ja pinnallisuudella.
Vastauksena tähänon hentoista vahvempi usko: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö käyttää aikaansa analyysiin ja ajattelemiseen. Niillä avuilla korjataan aikaisemman asian harrastuksen puutteet paremmin kuin muodollisilla opinnoilla. Onneksemme viitteitä tällaisesta asian laidasta on. Se on tämän uskon ydin.

"Hulluja nuo venäläiset", kirjassa vuodelta 2008 Anna-Lena Laure kysyy.
Ehkä arvoituksellinen venäläinen sielu  zagadotsnaja russkaja dusaon on todella olemassa. Kuinka he olisivat muuten selvinneet mongolien herruudesta, tsaarin yksinvallasta, neuvostoterrorista ja jälkikommunistisista laittomuuksista ja kaaoksesta?

Niinpä kysymmekin nyt, ovatko selvinneet vai ovatko jo tas kerran ajautuneet seuraavaan koettelmusten vaiheeseen, johon heitä näyttää johdattavan tuo arvoituksellinen sielu.

Slava näytelmä päättyy toiveita herättävästi kristilliseen rakkauden ylistysveisuuseen. Se tyynnytti mieltä. Ja se päätti päivän siihen mikä hallitsi Kalevi Nummisen jäähyväistilaisuutta elämän sisällöstä lähtien velvollisuudesta ja päätyen rakkauteen.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!