SIG, raisiolainen elää

Siglaatanluvutuas20150327.jpg

Raisiolla oli hyvä päivä eilen 26.3.2015: Ylijäämäinen tilinpäätös, melkein koko veronkorotus jäi laariin ja toiseksi SIG- musikaali Vuosisadan rakkaustarinan esityksen yhteydessä kaupunginjohtaja Ari Korhonen kertoi laatasta, joka julkistetaan lukion pihalle Vapun aattona 2015.

Raisio oli tehnyt fiksusti kutsuessaan ystäviään näkemään Raision teatterin 35-vuotisjuhlan huippuesitystä. Se oli koskettavan hieno esitys. Se oli niin totta ja niin tarinaa samaan aikaisesti, että ainakin tällaiselle vanhemmalle aikalaiselle tuli outo olo.

Ensinnäkin muistoihin nousi vielä varhaisempi vuosi eli syksy 1957, jolloin seisoimme Naantalin Yhteiskoulun pihalla odottamassa sisään pääsyä. Luokkamme 1 A:n vieressä jonottivat Raision Yhteiskoulun 1. luokan oppilaat. Oli käynyt nimittäin niin, että RYK aloitti ennen omia tiloja NYK:n hyyryläisenä.

Tosiseksi Matti Inkisen kohtalo ei voi olla koskettamatta. Hänen musiikin ja tekstien kautta voi ymmärtää, että vääristynyt julkisuus nousee ylipääsemättömäksi. Se on modernia raakalaisuutta.

Musiikillinen johto, käsikirjoitus, orkesteri ja laulava teatteri synkkasivat ja kokonaisuus otti katsoja- kuuntelijasta otteen alusta loppuun. Kyllä siinä oli sopivasti sellaista rosoisuutta eikä turhaa koreilua. Tavisten tarina. Kiitos ja ylistys!

Ja sopiihan tämä rokkaavan Ari Korhosen johtaman kaupungin imagoon. Myöskin vanhojen Kauppaoppilaitoksen tilojen muuttaminen teatteriksi on ollut kova temppu näinä ankeina aikoina. Onnittelemme Raisiota.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!