Sekasotkua eikä sanaakaan palvelujen rahoituksesta

Suuri vaalikeskustelu oli yksinkertaistettua slogaanin heittoa.
."Samasta syystä säästetään kaikesta. Vahvat peruskunnat," oli Jyrki Kataisen vastaus kaikkeen.  On vaikea uskoa, että rahaa tulisi lisää hyvinvointipalveluihin kuntarajoja muuttamalla. 
Maakuntamalli on Keskustan malli. Se hylättiin Parsa - hankkeen yhteydessä ja siksi toiseksi se maakuntamalli on lähellä näitä mammuttikuntaideoita, joita Virkkunen tyrkyttää. .

Näyttää siltä, että näistä keskusteluista ei saada innostavia. Liian paljon osallistujia,  liian monta asiaa. Keskustelusta ei yksinkertaisesti tule mitään.
 
Esiintymistä  arvioimassa ollut ns. asiantuntija kolmikko arvioi esiintymisiä:  Koko eritysluokalle risut huonoa käytöstä. Katainen sai sotea selitetyksi. Soini ei ole oma itsensä. Risuja Räsäselle: ilme ja luennointi..  Juha Sipilä on uinut sisälle. Hän nauttii valoista. Kuka heistä parhaiten palveli  omia kannattajia? Hän oli Arhinmäki, puhui omilleen. Haglundistakin sanottiin jotain lastentarhanopettajan tyylistä. Mutta Jutta Urpilaisesta ei mainittu mitään.

Mutta tällaista tämä on. Ei koko keskustelun aikana puhuttu sanallakaan siitä, miten kaikkien hienot pienet oppilasryhmät ja hyvät lääkärit rahoitetaan. Kuka maksaa. No kansa maksaa, mutta miten ja millä tavalla taakka jaetaan. Suuri  perusteellinen puute keskeisimmästä kysymyksestä ei saanut sekuntiakaan aikaa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!