Rimakauhua kaupunginhallituksessa

Naantalin kaupunginhallitus ei käsitellyt vielä Neste-Naantali välimiesoikeuden päätöstä. Hallitus haluaa kuulla kaupungin asianajajaa  laamanni Matti Manneria.  Kaupunginhallitus, joka kantaa ja vastaa kaupungin puoleste päättää jatkotoimista perehdyttyään asiakokonaisuuteen.

Sote-valinnanvapauslausunto ei edennyt. se jäi pöydälle. Pohjaesitykset, kuten tällä palstalla eilen todettiin, olivat harkittuja ja asiantuntevia. Hyvää pohjatyötä on tehty myös Kuntaliitossa. Mutta ongelma on SOS-hallituspoliittinen: Maakuntamallin, sote-asian ja valinnanvapauden pyhä kolminaisuus kaataa korttipakan:

Ei ole maakuntamallia ilman valinnanvapautta eikä sotea ilman maakuntamallia.

Se on dilemma ja paikalliset hallituspuolueiden edustajat kiertävät tätä kuin kissa kuumaa puuroa tietäen, ettei siitä Naantalille mitään hyvää seuraa

Hulevesimaksun säätäminen kohtasi myös rimakauhun.
Aiheuttamisperiaate on periaatteessa hyvä, kunhan se ei aiheuta meidän kavereille kuluja taitaa olla ajattelun taustalla oleva pelko. Aikamoista pinnaa vaaditaan valmistelijoilta.

”Pistetään tämäkin kustannus kaupungin piikkiin ja vaaditaan verojen alentamista”, on kevätpäivän tasauksen slogaani.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!