Rekyyli, vääryys ja käyryys

PuoluekannatusYle20160204.JPG

Puoluekannatusmittauksissa on rekyylivaihe. Vuodenvaihde katkaisee ja rauhoittaa. Mitään kummallista ei tässä ole. Seuraavat mittaukset sitten kertovat ollaanko vakiintumassa vai onko jotain uutta suuntaa tiedossa. Niitä odotellessa voi vaikka siirtyä poliittisen ilmiön pariin. Paavo Väyrynen on tiettävästi saanut selviä komentoja korkeuksista. Joten hänen uuden puoleen "Kapun" (kapuloita) perustamissuunnitelmaa ei ehkä kannata täällä sekularisaatiossa liikkaa mietiskellä.
Ihan kuitenkin iloksi pieni Ervasti ja vielä pienempi Salo on paikallaan:

Kepussa kai arveltiin, että kyllä se ukko siitä rauhoittuu, kun ei riehaannuta. Logiikka ei päde Väyryseen. Hänpä päättikin perustaa ihan oman puolueen. Oppositiossa on nyt Lebensraumia vikkeläliikkeiselle populistille, kun persupomo Soininkin sormet ovat ihan hallitustahmassa.

Yksi ongelma Väyrysellä kuitenkin uuden puolueen myötä tulee. Kun työvaliokunta kokoontuu omien korvien välissä, kenen kanssa voi haastaa julkista riitaa puolueen linjasta?

Arvo Salo:

Kun vääryys ja käyryys yhdistyy syntyy väyryys,

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!