Raimo Leino,80 v puuseppä, pikajuoksija, kirjailija, ajattelija ja työväenmies.

RaimoLeinokopeA20150501.jpg

Onnittelemme Raikkua kiitollisina monipuolisesta osallistumisesta sekä ammattiyhdistys että puoluetoimintaan.
Raikkulla on voimakas ote elämään. Siinnä  yhdistyy voimakas paikalliskiintymys ajassa elämisen taitoon.

Raikku aloitti jo koulupoikana työnteon olemalla Myllykoneen lähettipoikaan 25 pennin tuntipalkalla. Ammattikoulun jälkeen hän oli työssä kuten niin monet muutkin naantalilaiset Ahlströmin suvun vävymiehen tohtori Frejvid Borgin omistamassa Kopeen tehtaassa, jossa tehtiin painekattiloista käkikelloihin. Armeijan jälkeen Raikku meni Luotosen veljesten puutyöverstaaseen ja palveli sillä 17 vuotta ja sitten työura suuntautui Naantlain kaupungille, jossa on ollut paljon käden taitoja vaativia nikkarin hommia.
Ammattiyhdistysliikkeen (KTV) tehtävien kautta Raikku tuli mukaan politiikkaan olleen valtuustossa ja kaupunginhallituksessa ja useissa lautakunnissa.
Pikajukosiaj Raimo Leino oli Tuton huippujuoksijoiden viedessä Hellstenin Votin johdolla mitalisija se näkymätön neljäs. 10, 3 tulos on aikoinaan ollut kova suoritus

Yhteinen Naantali lehdessä 1/2009 oli Raimon elämän eri ulottuvuuksia käsittelevä Aku Aittokallion haastattelu. Aku tiivistää monipuolisuusmiehen olemuksen ja ajatukset hienosti

·  Viisas hauskuttaja hämmästelee. elämän ihmeitä

·  Puuseppä Raimo Leinon kirjallisissa lastuissa elävät hauskat havainnot ja pienet sattumukset.

·  Arkisista oivalluksista kasvaa rakkaus elämän inhimillisiin ihmeisiin.

·  Raikku muistaa myös, kuinka työläisperheet pääsivät rakentamaan 1960-luvun alussa

·  Naantalissa ensimmäiset omat kotinsa. Se ei ollut ihme,
   vaan inhimillisen politiikan voitto

 Toivotamme aktiivisia vuosia!

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!