Puheenjohtajapeli on vaiheessa

UusipuheenjohtajaHC3A4mC3A4lC3A4ine20161030.JPG

Kun olin vaaleissa 1996 ehdolla europarlamentiin ja tiesin mahdollisuuteni julkkiehdokkaiden rinalla vähäisiksi.  Pyysin mainonnan ammattilaiselta arviota, kuinka paljon olisi pistettävä mainontaan paukkuja, jotta olisin lähdössä samalla viivalla julkkisehdokkaiden Jörn Donnerin tai Pertti Paasion kanssa? 

Vastaus oli, että
"pelkkä tunnettuuden nostaminen heidän tasolle vaatisi miljoonia, joita sinulla ei ole. Ja vaikka olisi, ei se auttaisi, koska sellainen mainonta ei sopisi vasemmistolaisen imagoon".

Tärkeintä yksilöllisessä vaalissa pärjäämiseksi on saada näkyvyyttä mediassa muissa yhteyksissä. Tästä johtuen eduskuntaryhmän jäsenet taistelevat ”ilmaisista mahdollisuuksista”. Ryhmän sisäiset kärhämät ovat lehdistön herkkua.
Tämä selittää kohun Antti Lindtmanin listakohun yhden puolen.

Demokratian kannalta katsottuna sopii pohtia, onko puhemiehen yksinvaltainen oikeus valita puhuja kyselytunnilla demokraattisempi kuin ryhmän johtajan ehdotus?

Euroopan parlamentissa puheenvuoroja jaettiin etukäteen ryhmien toimesta ryhmä jäsenille. Tällöin  keskustelun minuutit jaetaan ryhmille niiden koon perustella. Jotain tällaista voidaan pitää demokraattisena, mutta se on byrokraattista eikä  aikaan saa elävää keskustelua eli jostain välimaastosta on yritetty Suomessa mallia etsiä. Käytännössä tällöin listat ovat vähintäänkin puhemiesten päissä. Absoluuttinen ideaalisuus saa siis antaa tilaa käytännöllisyydelle.

Puheenjohtajapeli painaa enemmän

 Edellä tarkastelin muodollisen ulottuvuuden näkökulmasta. Taustalla on tietenkin SDP:n puoluekokousvalinnat ja puheenjohtajapeli. Hyvän kuvauksen asetelmasta voi lukea konkaritoimittaja Unto Hämäläisen 30.10.2016 HS kolumnista. Hän on käyttänyt Antti Rinteen haastajien valintaehdotuksessaan uloslyöntimenetelmää. Ensin pudotetaan vahvin vaihtoehtoo:

Listalta pois jätetyt demariedustajat nostivat äläkän, ja Lindtman joutui perjantaina pyytelemään anteeksi. Jupakka on niin nolo, että Lindtman voi unohtaa puoluejohtajahaaveet

Kisaan hän ei päästä entisiä tekijöitäkään:

Eero Heinäluoma,  Maarit Feldt-Ranta,  Tarja Filatov,  Maria Guzenina,  Ilkka Kantola,  Erkki Tuomioja,  Jutta Urpilainen ja  Pia Viitanen täytyy jättää pois laskuista, niin päteviä poliitikkoja kuin he ovatkin.


Uudet tekijät eivät pärjää hekään Rinteelle:

Rinne on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joten muut untuvikot, kuten  Sanna Marin,  Ville Skinnari,  Ilmari Nurminen ja  Joona Räsänen eivät voi häntä ohittaa.
Näkyviä ja kuuluvia hahmoja ovat olleet myös Tytti Tuppurainen ja ensimmäisen kauden kansanedustaja  Timo Harakka, jota viime vaalien jälkeen povasin mahdolliseksi demarien pelastajaksi (HS 26.4.2015). Ei heistä kuitenkaan taida olla Rinteen korvaajiksi.

Jäljelle jää kaksi edustajaa, jotka kokemuksensa ja taitojensa perusteella voisivat olla Rinnettä parempia puheenjohtaja- ja pääministeriehdokkaita. He ovat Tuula Haatainen, 56, ja Susanna Huovinen, 44.

Heillä on pitempi ja monipuolisempi ministeri- ja kansanedustajakokemus kuin Rinteellä, mutta he eivät vielä ole päässeet näyttämään kykyjään puolueen johtotehtävissä. He ovat  Angela Merkelin tai  Theresa Mayn tyylisiä asiapoliitikkoja, jotka hoitavat työnsä pätevästi, joskaan eivät ole kansanvillitsijöitä.

Kun molemmat ovat päteviä, kumpi olisi sopivampi?

Kilvan voittaisi Haatainen, jonka kerrotaan toimineen Lindtmanin kuriirina, kun demariesiintyjien nimiä suositeltiin eduskunnan puhemiehille. Näillä ”parhaiden puhujien” listoilla ei ollut kertaakaan Susanna Huovisen nimeä.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!