Pro markkinat SDP ei oksymoron

ItsenC3A4isyyspC3A4ivC3A42017ElorantaLipponenAntton20171206.JPG

Käsitteenä ”markkinamyönteinen vasemmisto” kuulostaa oksymoronilta, kahden toisiinsa sopimattoman käsitteen yhdistelmältä. Sitä se ei Malirannan mukaan ole. Tai ei ainakaan pitäisi olla.

Yllä oleva lainaus on Hesarin Marko Junkkarin 30.12.2017 kolumnista, jossa hän kertoo lukeneensa joulun pyhinä  joulun pyhinä kaksi mainiota kirjaa: Lasse Lehtisen Väinö Tanner -elämä­kerran ja Mika Malirannan Markkina­talouden ­pro-teesit.

Mutta ennen sisältöön menoa Wikimääritelmä Oksymoronista

Oksymoron (kr. oξύμωρος) eli itseristiriita on retorinen kuvio, joka yhdistää kaksi vastakkaista tai toisensa kieltävää käsitettä, kuten "jäätävä polte" tai "kaunopuheinen vaikeneminen".[1] Sana oksymoron tulee kreikan kielen sanoista oksys ('terävä') ja moros ('tylsä'). Oksymoron voi muodostua pääsanasta ja määritteestä tai laajemmasta lauserakenteesta. Oksymoronin erityistapaus on Contradictio in adiecto eli 'ristiriita määritteessä' ("ajaton hetki").

Junkkari huomaa, että Sosiaalidemokraattisessa Ruotsissa kauppojen aukioloajat vapautettiin vuonna 1972, taksiliikenne liberalisoitiin vuonna 1990 ja apteekkitoiminnan kilpailua alettiin kunnolla lisätä vuonna 2009. Suomessa ollaan siis vuosikymmeniä perässä.

Kauppojen aukioloajoissa Suomen sosialidemokraatteja on ohjannut naisten asema ja PAM.

Markkinavapauden toteuttaminen tulee osoittamaan, toimiiko malli kilpailua edistävänä. Selvää on, että kuluttajalle on tullut lisää vapautta ajankäyttöön. Onko se viisasta yksilön kannalta, on yksitäisen ihmisen asia eikä lainsäädäntökysymys.

Apteekki asiassa Naantali on malliesimerkki:

Junkkarin referoiman Malirannan kirjan tarkoituksena  on selventää markkinamyönteisen (pro-market) ja liike-elämämyönteisen (pro-business) ajattelun eroa. Naantali on oiva esimerkki, mistä käytännössä on kysymys:

Naantalissa kilpailun avaamista ovat puolustaneet sosialidemokraatit ja vastaan ovat olleet Kokoomuksen johdolla porvarit. Porvarit ovat puolustaneet apteekkaria eivätkä markkina vapautta. Naantalissa tämä on pääsääntö.
Oikeistossa on vallalla pro business eikä pro market asenne.

Tilanne on Malirannan mukaan kaikkein traagisin, kun liike-elämämyönteisyys ja valtio-ohjausmyönteisyys kohtaavat. Silloin kansantalous toimii vahvan valtiovallan ja liikeyritysten välisten sopimusten varassa. Hetkellisesti tämä voi olla yrityksille hyvä, sillä kilpailua ei ole. Pidemmällä aikavälillä investoinnit vähenevät ja talouskasvu hyytyy.

Tällaisessa hengessä Naantalissakin on toimittu, kun uusien alueiden kaavoitusta jarrutetaan, jotta saataisiin käynnistymässä oleville paremmat markkinaedellytykset. tarkoitan konkreettisesti sitä, että linja-autoaseman huonosti sujuneen kilpailutuksen turvaamiseksi jarrutetaan jo päätetyn Uolevi Raaden kadun ja Kuparivuorenkadun kulmauksen kaavoitusta. Tätä toimea on perusteltu myös yksityisten tonttien hinnoittelun painostuskeinona.

Pro business- henkeä on ollut, kun kirjaston remontin yhteydessä puolustetaan alihinnoiteltujen vuokrausten jatkamista tai kun tahdotaan rakentaa kaupungin toimesta yrityksille edullisia tiloja.

Naantalin esimerkit osoittavat, että Maliranta määrittelemä vasemmistolaisuuden keskimääräistä myötämielisempi suhtautumisena tulontasausta kohtaan, ei siis sulje pois sitä, että demari voisi samaan aikaan ajaa markkinataloutta.

”Suomesta puuttuu puhdas ”pro-market”-puolue. Se on pieninä palasina useissa puolueissa”, Maliranta kirjoittaa. Sdp:ssä se tuntuu nykyisin olevan pelkkä hippunen, on Junkkarin arvio ja hän perustelee: ”Mikael Jungner erosi juuri Sdp:stä, Timo Harakka on sivuraiteella, Paavo Lipponen kasaa muistelmiaan, ja Lasse Lehtinen kirjoittaa Väinö Tannerista.

Mutta annetaan ensin Junkkarin arvioida Tanneria:

Tanner on Suomen historian suurmies: Sdp:n puheenjohtaja, kansanedustaja, ministeri ja pää­ministeri. Sotasyylliseksi tuomittu, mikä on hänelle vain kunniaksi.

Tanner oli keskeinen vaikuttaja myös työväen osuustoimintaliikkeessä. Hän toimi Elannon toimitusjohtajana vuosina 1915–1946. Mutta oliko Väinö Tanner todella pro-market-henkinen?

Kysytään Panu Kalmilta. Hän on Vaasan yliopiston taloustieteen professori, joka on tutkinut osuustoimintaa.

Kalmin mukaan Tanner oli oman aikansa edustaja. Edistyksellistä osuustoimintaliikettä on nykymittareilla vaikea nähdä puhtaan markkinahenkisenä. ”Sosialismin sisällä osuustoiminta oli kuitenkin aatteen markkinamyönteinen haara.”

Kalmin mukaan Elannossa oli keskeistä ajatus siitä, että ihmiset voivat omalla ja yhteisellä toiminnalla ottaa vastuuta elinolosuhteidensa parantamisesta. ”Se on markkina­talouden keskeinen ajatus. Antaa ihmisille mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä kulkuun.”

Väinö Tanner ymmärsi kuluttajien näkökulman eikä se ollut vastakkainen työmiehen intressin kanssa. Häneltä ei herunut juurikaan ymmärrystä maatalouden subventioille siis valtio-ohjausmyönteisyydelle. Väinö Tanner ymmärsi kansantalouden investointien tärkeyden ja oli mm:ssa keskeinen tekijä Suomen sähköistämisessä. Hän puolusti Suomen markkaa. Hän oli laajakatseinen talousmies, jonka mielikuvitus ei Linda vaimon arvion mukaan yltänyt ymmärtämään maailman politiikan hulluutta eli sotaa.

Mutta tähän päivään takaisin:

Sosialidemokratia  varsinkaan sen nuorempi polvi ei vierasta markkinataloutta.Sosialidemokraattisten Nuorten veroideat  ovat rohkeita ja niiden avulla verotuksesta tehtäisiin paremmin markkinoita tukevia.

Eriarvoisuuden kasvun ja maailman laajuisen kapitalismin vääristyneiden ilmiöiden kuten rikkaiden rikastumisen tai suuryhtiöiden verojärjestelyjen arvosteleminen on markkinatalouden puolustamista. Markkinatalouden pahin vihollinen on monopolikapitalismi ja kansalaisten osattomuuden kasvattaminen.

Oheinen kuva kertoo tilanteesta: SAK:n puheenjohtaja, SDP:n puoluesihteeri ja Paavo Lipponen sopivat yhteen.
Tämä on enemmän kuin hippunen ja naantalilaisuustausta on vain mauste

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!