Populismin hinta? Mitä voidaan tehdä?

Populismistakirjoja20181025.jpg

Populismin hinta otsikolla kirjoittaa Marin Wolf ja aloittaa kirjallisuustarkastelun yhteen vetämällä, että

Anti-eliitti liikkeiden nousu uhkaa liberaalia demokratiaa ja maailmanlaajuista kapitalismia ja sitten hän kysyy: Onko talousuudistus vastaus?

Populistiset voimat ovat nousussa transatlanttisessa maailmassa. He antoivat äänestyksen Brexitille Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Donald Trumpin valinnasta Yhdysvalloissa ja Italiassa Liigasta ja Viiden tähden populistipuolueesta. Autoritääriset populistit hallitsevat Unkaria ja Puolaa. Oikeistovaihtoehdon Alternative für Deutschland (Vaihtoehto Saksalle) on nousussa Saksassa. Populistit ovat myös menestyneet Itävallassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Ruotsissa.

Kaikkien näiden liikkeiden yhteinen punainen lanka on liberaalin demokratian, (teknokraattisen) asianmukaisen hallinnan ja maailmanlaajuisen kapitalismin synteesin mukaisen nykyajan länsimallin hylkääminen. Se on vallankumous järjestelmää vastaan. Tämä muutos voi myös osoittautua historialliseksi käännekohdaksi, joka poistaa liberaalin demokratian tai globaalin kapitalismisin tai molemmat. Se, osoittautuuko lopputulos radikaaliksi, riippuu siitä, miten instituutiot vastaavat ja miten talous ja politiikka kykenevät avautumaan.

Kolmesta tarkasteltavasta kirjasta löytyy tärkeitä yhtäläisyyksiä, mutta myös valaisevia eroja siitä, miten he analysoivat mitä tapahtuu.

·  Barry Eichengreen on erinomainen taloushistorioitsija, jossa yhdysvaltalainen kielenkäyttö on Yhdysvaltain politiikan eliitin jäsenten enemmistön "liberaalisia" näkemyksiä.

·  Robert Kuttner opettaa Brandeikselle, mutta tunnetaan parhaiten toimittajana, jolla on voimakkaasti "sosiaalidemokraattiset" tai "demokraattisen sosialistin" näkemykset.

·  Charles Dumas on brittiläinen makrotaloustutkija . Hän on epävirallinen ja usein syvälle porautuva globaalin talouden analyytikko, TS Lombardin pääekonomisti.
Kaikki nämä kirjat auttavat valaisemaan tärkeitä, monimutkaisija ja usein uhkaavan tuntuisia nykyhistorian osa-alueita.

Eichengreenin Populistinen kiusaus

Kirja on selkeä analyyttinen historiateos. Hän jäljittää anti-eliittien liikkeitä, jotka usein ovat olleet täynnä muukalaisvihaa ja autoritaarisuutta viimeisten kahden vuosisadan aikana Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hän selittää näiden liikkeiden juurien olevan "taloudellisen turvattomuudessa, kansallisen identiteetin uhkassa ja vastuuttomassa politiikassa". Hän myös väittää, että tällaisten liikkeiden nousu "voidaan estää taloudellisilla ja poliittisilla uudistuksilla, jotka poistavat häiritseviä huolenaiheita". Klassinen esimerkki onnistuneesta uudistuksesta populismille alttiina autoritaarisuudelle, oli 1930-luvun Franklin Delano Rooseveltin NEW DEAL (uusi jako).

Kirjoittaja kysyy, onko uudet välttämättömät uudistukset poliittisesti toteutettavissa tai ehtivätkö ne riittävän nopeasti tuottaa hedelmää tarpeeksi populistisen vuoroveden pysäyttämiseksi.
Eichengreen päättelee, että huolimatta siitä, että USA:ssa  on vihamielinen suhtautuminen siihen, että hallitus voi olla ratkaisu, ja  huolimatta EU: n teknokraattisesta hallintotavasta ja jäsenmaiden monimutkaisesta neuvottelusysteemistä, on näillä kuitenkin hyvät mahdollisuudet vastata uudistusvaatimuksiin. Sillä populisteilla, jotka yleensä ovat välinpitämättömiä todellisuuden asettamilla rajoituksilla, ei myöskään ole hyviä vastauksia. Hänen johtopäätöksensä on: Että ei ole  "helppoja ratkaisuja" - voi olla realistinen lopputulos, valitettavasti.

Kuttner. Voiko demokratia selviytyä maailmanlaajuisesta kapitalismista?

Kirja alkaa New Dealista ja Länsi-Euroopan sosiaalidemokratioiden noususta toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen tukemana. Tässä onnistuneessa ratkaisussa, hän väittää, oli ominaista nopea kasvu, täystyöllisyys ja ennennäkemätön tasa-arvo, demokratia yhdistettiin kapitalismiin. Samalla kun talouksia integroitiin kaupan kautta hallitukset olivat tiukassa hallinnassa, työmarkkinoita säänneltiin, ammattiliitot olivat vahvoja ja ennen kaikkea rahoitusta säänneltiin.

Sitten Kuttner väittää, että tuli 1980-luvun tuhoisa vastavallankumous ja sääntelemättömän kapitalismin uudelleen käynnistyminen. Tuloksena oli voimakaan ja varakaan liike-eliittin vähvistuminen, ammattiyhdistystoiminnan romahdus, työntekijöiden epävarmuuden lisääntyminen, epätasa-arvon nousu, taloudellinen epävakaus sekä samanaikainen vaarallisesti populististen muukalaisvihamielisten ja autoritaaristen asenteiden nousu yhä kasvavassa osassa väestöä.

Kun Eichengreen ehdottaa monenlaisia ​​järkeviä uudistuksia, Kuttner kehottaa panemaan kapitalismin takaisin häkkiin. Uudistunut järjestelmä, hän päättelee, "tulee olemaan joko enemmän autokraattinen ja pääoman hallitsema - tai demokraattisempi ja vähemmän kapitalistinen".

Dumas Populismista and Taloudesta
Kirjoittaja tarjoaa vähemmän politiikkaa ja enemmän globaalia makrotaloutta. Kirjassaan hän ehdottaa, että poliittisia viime vuosikymmenen takaiskujen juuret ovat kolmessa maailmantalouden muutoksessa:
1) Maailmantalouteen tuli miljardeja halpoja työntekijöitä Kiinan ja sittemmin Intian avauduttua samalla kun Neuvostoliiton imperiumi romahti;
2) Teknologinen muutoksessa; ja
3) ennen kaikkea "Euraasian" säästöjen ylijäämät, joita on kasaantunut tarkemmin sanottuna Pohjois-Eurooppaan Saksaan ja Itä-Aasiaan Kiinaan ja Japaniin.

Nämä ylijäämät auttoivat vastakkaisia siis alijäämämaita erityisesti Yhdysvaltoja ja syrjäisiä maita Euroopassa. Tämä asetelma ​kannusti löyhään rahapolitiikkaan ja johti taloudellisia ylilyönteihin, jotka päättyivät väistämättä valtavaan finanssikriisiin. Saksan suuret rakenteelliset ylijäämät ovat erityisen ongelmallisia euroalueella, koska käytettävissä ei ole toimivaa sopeuttamismekanismia. Joten ylijäämät siirtyvät muualle maailmaan heikon euron kautta, mikä heikentää vähemmän kilpailukykyisiä talouksia, erityisesti Italiaa ja johtaen pysyvä lamaan.

On mahdotonta tehdä täyttä oikeutta kolmesta innostavasta kirjasta. Kirjoittavat esittävät kuitenkin yhteisesti vähintään viisi suurta kysymystä.

Ensinnäkin, kuinka pitkälle taloudelliset voimat ohjaavat populistisen vastavallankumouksen?


Kaikki kolme tekijää ovat - mielestäni perustellusti - samaa mieltä kanssani siitä, että taloudellinen kehitys selittää suurta osaa eliittiä vastaisuudesta. Kaikki kolme selittivät tyytymättömyyden johtuvan pitkäaikaisesta epäsuotuisasta suuntauksesta, joka on kriisien jälkeen pysäyttänyt vähemmän koulutettujen työläisten tulojen kehityksen.

Vaikka ahdistuneisuus ja identiteettien kysymykset ovat merkittäviä, niin niillä on selkeästi yhteys taloudellisiin olosuhteisiin ja ne vaikuttavat entistä voimakkaammin taloudellisen turvattomuuden aikoina. Miesten ahdistus liittyy varmasti monien miesten aseman heikkenemiseen. Jälleen kerran, vihamielisyys eliittiä kohtaan on osittain seurausta eliitin taloudellisesta ahneudestaan ​​ja epäpätevyydestään. Ennen kaikkea pankkien tukemista ja pankkiirien tekemisiä ei unohdeta eikä niitä anneta anteeksi, varsinkaan Yhdysvalloissa.

Yksi erityinen muutos vaikuttaa kuitenkin politiikkaan, joka on merkittävä sen taloudellisiin vaikutuksiin nähden: Maahanmuutto. Taloustieteilijät arvioivat yleensä, että maahanmuuton taloudelliset vaikutukset ovat olleet vaatimattomia ja tasapainon kannalta hyödyllisiä. Mutta ihmiset pelkäävät silmin nähden vieraalta tuntuvaa, varsinkin kun he ovat stressaantuneita. Olen erittäin tärkeä tekijä, että USA:ssa ja sen "henkisen liittolaisen" Yhdistynyt kuningaskunnassa, jossa pelätään EU: n ihmisvirtaa Manner-Euroopasta sekä erityisesti Välimeren kautta sinne valuneiden maahanmuuttajien ryntäystä. Ihmisillä on pelko siitä, että rajojen ylitystä ei pystytä kontrolloimaan ja he menettävät "heidän" oman maansa.

Laajemmin demokraattinen politiikka juurtunut - yhdistynyt - kansalaisuuden käsitteeseen. Kansalaiset odottavat valtiolta, että heitä suositaan muualta tulleisiin kansalaisiin nähden.
- Kuttnerin sosiaalidemokraattinen näkökulma tunnustaa tämän todellisuuden. Yksilöllinen liberalismi pitää tätä vaikeampana. Tämä jännitys on erityisen vaikea EU:ssa.
- Eichengreen mainitsee 2015 -barometrin, jossa 52 prosenttia EU: n asukkaista määritteli asemansa identiteettinsä pääosin kansalaisuutensa perusteella. "Vain 6 prosenttia määriteltiin itsensä ensin eurooppalaisiksi ja toiseksi oman maan kansalaisuuden, ja vain 2 prosenttia määriteli itsensä vain eurooppalaisiksi." EU:ta kohtaan ei tunneta suurta lojaalisuutta. Sen olisi toimittava. Liian usein, etenkin euroalueen kriisin aikaan näin ei ole tapahtunut.

Toiseksi, mitkä ovat näiden epätoivottujen taloudellisten muutosten merkittävimmät tekijät?

On liioiteltua yhdistää ne globaalin kapitalismin viaksi ( tout court) ilmiselvästi, kuten Küttner tekee. Kaikki korkean tulotason maat ovat avautuneet maailmanlaajuisemmalle taloudelle viimeisten 40 vuoden aikana. Mutta kaikki eivät kärsineet samanlaisesta epätasa-arvon lisääntymisestä tai vähennyksistä valtion tarjoamiin julkisiin hyödykkeisiin tai hyvinvointia palveluihin. Yhdysvallat on ollut näistä näkökulmista hieman oma lukunsa. Valinnan mahdollisuuksinensa.

Tämä viittaa myös siihen, että erilaiselle politiikalle olisi oltava mahdollisuudet. Yhdysvalloissa republikaaninen eliitti torjui muut vaihtoehdot ja päätti keskittyä veronkevennyksiin ja lisääntyneeseen liike-elämän vapauteen hyödyntäen samalla kulttuurisia ja rodullisia huolenaiheita äänien keruussa. Tämä on päivitys vanhasta Etelä- valtioiden strategiasta "Jim Crow". Trumpin oikeisto-populismi on ollut luonnollinen seuraus tästä. Tämä on ollut hämmästyttävän menestyksekäs poliittinen strategia, mutta hirveä niin suurella tasavallalla itselleen – kuin myös muulle maailmalle.

Kuttner väittää, että kaikki paha seurasi 1945-luvun jälkeisen sosiaalidemokratian hylkäämistä.

- Mutta se aika oli ollut poikkeuksellinen ja se loi poikkeukselliset mahdollisuudet. Mutta tuottavuuden kasvu oli jo hylätty 1970-luvulla, siis selkeästi ennen 1980-luvun liberalismin nousua. Politiikan muutokset menivät liian pitkälle, kuten hän väittää. Mutta status quo ei ollut silloin enää uskottava vaihtoehto.

Hän myös väittää, että maailmankaupan kasvu ei tuonut oleellisesti etuja.

- Tämä on aivan väärin. Kiinan ja Intian nousu auttoi nopeimman ja laajimman äärimmäisen köyhyyden vähentämistä maailmanhistoriassa. Ei ole epäilystäkään siitä, että kaupan avaaminen ja ulkomaiset suorat sijoitukset olivat suurena tekijänä tässä.


Samalla tavoin Kuttner väittää, että hyvien tuotantotöiden menettäminen liittyi kaikki kapitalismin saalistushankeisiin ja liberaaliin maailmankauppaan.

- Tämä on myös väärä arvio. Jokaisessa korkean tulotason maassa on nähnyt valtavaa työvoiman siirtymistä teollisuudesta palveluihin ja tähän liittyen hyvien työpaikkojen tilalle on vähemmän ammattitaitoisille työntekijöille töitä. Nämä ovat olleet väistämättömiä muutoksia. Robottien ja keinotekoisen älykkyyden tulevan nousun on tarkoitus edelleen nopeuttaa tätä kehitystä.

Sen sijaan Kuttner on oikeassa siinä, että epäonnistunut rahoituksen rajoitusten purkaminen, erityisesti lyhytaikaisten rajat ylittävien pääomavirtojen salliminen lisäsi sääntelyn porsaanreikiä.

- Mutta tässäkin pätee; jos suuret maat halusivat säännellä rahoitusta tai verottaa pääomia, ne voisivat varmasti tehdä niin. Ja edelleen, jos Yhdysvallat olisi halunnut ottaa hallintaansa maan valtavan vaihtotaseen ylijäämän, se olisi voinut tehdä niin.

Kolmanneksi, Mikä voi olla seurausta populismin noususta?

Näemme monia erilaisia ​​mahdollisuuksia. Hyvänlaatuinen olisi pyrkimys radikaaleihin uudistuksiin, jotka ottavat huomioon enemmistön edut ja toiveet. Mutta populistien vihamielisyys saattaa muuttua sen sijaan hyökkäykseksi kaikkia ihmisten "tahdon" rajoituksia vastaa, mukaan lukien teknokraattiset byrokratiat, vapaa lehdistö ja tuomioistuimet. Vallassa olevien oikkujen mukaan päätettäisiin, mikä on oikein tai totta. Tämä tilanne ei tällä hetkellä näyttä etäiseltä enää.

Ei ole sattumaa, että sääntöjen mukaiset globaalit instituutiot syntyivät laillisten demokratioiden toimesta. Nämä ovat yhden kolikon kaksi puolta. Kun mielivalta muuttuu normaaliksi, liberaali kansainvälinen järjestys kaatuu. Sillä, mitä ihmiset tietävät ja ajattelevat, ei ole merkitystä. Sellainen tilanne voi pian olla edessämme.

Neljänneksi, Kuinka voitaisiin populistiset voimat kanavoida hedelmälliseen eikä tuhoisaan suuntaan?


Kuten kaikki nämä tekijät osoittavat, on paljon uudistustarpeita. Rahoitusjärjestelmä on edelleen vaarallisen hauras. Verojärjestelmä on tehtävä tasapuoliseksi ja tehokkaaksi. Hallitukset voivat varmistaa laadukkaan koulutuksen, hyvin kehittyneen infrastruktuurin ja tehokkaat oikeudelliset ja muut toimielimet. Tärkeimmät vaatimukset ja mahdollisuudet pysyvät kotimaisina. Kansainvälinen yhteistyö on myös välttämätöntä.

Olisi hyvä, jos uusi populismi pyrkii saavuttamaan nämä asiat. Valitettavasti, kuten Eichengreen aivan oikein toteaa, se edellyttäisi että ymmärrettäisiin, mikä on merkityksellistä, mikä ei. Se ei tarkoita, että kaikista ei voi syytää ulkomaalaisia ​​ja maahanmuuttajia.

Viidenneksi Lopuksi, onko nyt jo liian myöhäistä?

Voimme toivoa, että saavutetaan uusi tasapaino, joka säilyttää parhaan osan siitä, mitä me olemme perineet ja korjaamme pahimmat epäkohdat. Sitä varten tarvitsemme kuitenkin parempaa politiikkaa ja viisaampia poliitikkoja. Tämä tapahtui aiemmin, 1900-luvun puolivälissä, kuten Kuttner korostaa, mutta vasta suurien katastrofien jälkeen.

Mitä tapahtuu tällä kertaa? Se on suuri aikakauttamme ratkaisematon kysymys.

Yllä olen vapaasti referoitu Martin Wolfin kirjoitus uusista pohtivista teoksista, joissa arvioidaan maailman tilaa pintaa syvemmältä; analysoidaan ja ehdotetaan ratkaisuja.


Muutama näkemys.

Wolf näkee, että sosialidemokratian kulta-aika syntyi sodan jättämille raunioille jälleenrakennukseen ja kommunismin pelon aikaan. Hän lopuksi rivien välistä näyttää pelkäävän, että vielä ei ole tapahtunut mitään niin hurjaa ja kurjaa, että vastaava käänne syntyisi nyt. Pikemminkin pelkona on populismin vahvistuminen entisestään eli historiallisesti suuntaus, joka vallitsi 1930-luvun laman aikoina

Tämä johtuu siitä, että vihaiset ihmiset ovat menettäneet uskon ensinnäkin maltilliseen uudistamiseen. Se tuntuu tehottamalta eikä aikaansaavalta. Suurella osalla ihmisistä ei ole kyse absoluuttisesta kurjuudesta kuten oli sodan jälkeen asian laita, vaan nyt kyse on suhteellisesta tilanteen huonontumisesta. Tällaisissa olosuhteissa voidaan – kuten olen kuullut niin monen sanovan- antaa opetus eliittiin kuuluville. Liian monet uskovat, että äänekäs hyvä tyyppi on toista maata, kuin vanhojen puolueiden edustajat, jotka eivät ole saaneet mitään aikaa paitsi etuja itselleen. On aika pistää ylimieliset päättäjät aisoihin.
Välttämättä monet populisteja kannattavat eivät edes toivo heidän äänestämien populistien nousevan valtaan, vaan ääni annetaan muistutuksena kuolevaisuudesta. Ja näin tehtyään monet toivovat, että kyllä ne tylsät demarit sitten hoitavat kuitenkin asiat. Mutta 1930-luvulla - ja sellainen aika voi olla nytkin lähellä - , että tilanne riistäytyi eikä paluuta normaaliin ollutkaan.

Martin Wolf toteaa, että sosialidemokratian kulta-aika alkoi kääntyä itseään vastaan, jo ennen uusliberalismin esiin marssia.

Tämä ei ole dialektisesti ajatellen väärin. On nimittäin tunnistettava ja tunnustettava, että sosialidemokratia ja ay-liike eivät voimiensa tunnossa osanneet lukea maailman merkkejä. Julkisen vallan kaikkivoipaisuuteen luotettiin liikaa.  Entisestä vallankumouksellisesta ay-liikkeestä tuli byrokratian tukipylväs omine suurine organisaatioineen. Tätä vastaan syntyi vastavoima, joka halusi talouden vapauttamista holhouksesta ja säätelystä. Markkinatalouden eduista oli näyttöä ja sanottiin, että ihminen itse tietää parhaiten miten rahansa käyttää. Liberalistinen talouspolitikka onnistu aluksi, kun korkean verotuksen alentamisen dynamiikka toimi kasvua tuoden. Mutta vapaus toi myös eriarvoisuutta jota sitäkin perusteltiin, että sekin auttaa kaikkia. Mutta vapauttaminen ei johtanutkaan vastuuseen vaan ahneuden ohjaamaan yltiöpäisyyteen, joka uhkaa markkinoiden toimivuutta ja jopa kapitalismin oikeutusta. Finanssikriisi oli varoitus, jonka seurauksena palattiin säätelyn ja kohtuullisuuden tielle, kun valtio siis veronmaksajat, joka on käytännössä sama kuin työtätekevät kuluttajat  pelastivat järjestelmän.
Mutta oppi tuntuu nopeasti unohtuvan. Jaa taas on vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin paljon, että selvää aiheellista hermoilua on ilmassa.
Ja nyt kuten Wolfkin esittää se suuri kysymys on:

Onnistummeko muuttamaan suuntaa ilman katastrofia?

Ja vastaus on, ettei kukaan tiedä, mutta yrittää kannattaa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!