Pirteää kesäistä

PiaViitanen20130822jpg.jpg

Pia Viitanen on Tampereelta ja niin totesimme, että jotain yhteistä meillä naantalilaisilla ja hänellä on: Suhtautuminen Turkuun ja tarkoitimme ystävällismielistä keskinäistä naljailua, johon tapamme mukaisesti syyllistymme Turusta puhuttaessa.
Pia kertoi , että Tampereella ei ole tuputettu Suur-Tampere ajatusta. Aivan ehdoin ja tahdoin on vältetty vastakkain asettelua ja siinä demarit ovat säilyttäneet hyvän suhteet. Niin se meilläkin on monin kohdin lukuun ottamatta joiden korkeiden tovereiden ylilyöntejä.
Sujuvasanainen ja nopealiikkeinen on tuo tyttömäinen punatukka. Kiteytyskin häneltä käy: "Ollaan samassa veneessä ja muistetaan, että kaikilla pitää olla pelastusliivit". Nythän on ollut niin, että talouden huonontuessa rikkaimpien elämää on pehmustettu samalla kun kilometritehtaalle on siirretty väkeä.
Naantalin Työväenyhdistys toisti ehdotuksensa kunnallisesta pääomaverosta. Aihe näyttääkin olevan varsin ajankohtainen, kun katsotaan verokertymien pienuutta ja lainanoton suurenemista.
Tulla Väätänen, joka on Siilinjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, tunsi sote- ja kuntarakenneasioissa ymmärrystä Naantalin näkemyksille. Ei kiihkoillen, mutta itsenäisyyttä arvostaen. Kaisan Annin näkeminen sai Tuulan posittiviset tunteet pintaa ja muistutti, että niin sen pitäisi koko yhteiskunnassa olla, että elämälle annettaisiin etusija. Piristävä tapaus.
Ja sitten nämä puoluejyrät puhuivat siitä, että kaikkien pitää olla mukana puolueen työssä. Ilmeet kertovat, miltä tuntuu nykymeno.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!