Pirkko Työläjärvi: Taiteellista vakaumusta

PirkkoTja20180908.jpg

Kymmenen vuotta sitten lainasin Antton Rönnholmin Demarissa ollutta kirjoitusta

"Menneinä vuosikymmeninä tuhannet satakuntalaiset äänestäjät löysivät sosialidemokratian valoa ja uskoa huomiseen Pirkko Työläjärvestä" 
Samassa kirjoituksessa Antton lainasi Pirkko Työläjärveä: Sosialidemokratian on pystyttävä itsekritiikkiin, muuten sillä ei ole elämisen oikeutusta...Se on vapaapuolue, jossa on turvallista olla puoluesihteerin epäsuosiossa

Viime lauantaina kävimme onnittelemassa 80- vuotispäiväänsä vietävää merkkipäiväsankaria muiden ystävien joukossa. Samalla saimme osallistua Turun seurakunnan juhlasalin vaikuttaan paikallisvoimin toteutettuun matineaan. Se oli hieno ja antoisa tapa viettää iltapäivää.

Esityksien luomassa tunnelmassa nousivat kiitollisuuden sävyttämät muistot mieleen:

  Tuoreena edustajana vuoden 1979 syksyllä itsenäisyyspäiväviikolla jouduin lähestymään tomeraksi luonnehdittua veroministeriä Nesteen toiminnan edellyttämän verolakien muutoksen johdosta.

Riskinä oli, että tulkinta olisi voinut johtaa Naantalin kunnallisten verotulojen miljoonien menetykseen. Tellervo M Koiviston ja Pirkon kanssa sorvasimme ponnen, jonka keskustan Lauri Palmunen ehdotti, ja jonka eduskunnan enemmistö hyväksyi, jolla Naantalin verotulot turvattiin. Uolevi Raade tosin sanoi, että kyllä he ilman sitäkin olisivat Naantalin asian hoitaneet entiseen malliin.
Tuossa yhteydessä tutustuin asiantuntevaan ja tarkkaan, mutta kuuntelemiseen pystyvään tahtonaiseen.

  Mauno Koiviston II hallituksen valtionvarainministerinä Pirkko Työläjärvi sai 1980 virkamiehet myönteiseksi Naantalin vapaasatamahankkeelle. Pirkko Työläjärvi ei ollut rajoittunut.

Enkä unohda tapausta, kun menimme kauppa ja teollisuusministerin kanssa tapaamaan kansliapäällikkö Buntta Wahlroosia Naantalin syväväylän kiirehtimiseksi vuonna 1981.

Tulin paikalle hetkeä aikaisemmin ja menin kansliapäällikön huoneeseen, jossa oli meneillään ankara sikarin savun tuuletus: Yllättävää ministerin kunnioitusta, ajattelin. Sitten vasta hämmästyin kun asian esittely kesti muutaman minuutin ja sävelet olivat selvä: Risto Paermaa vetää työryhmää, joka tekee esityksen. Niin se väylä syveni muutaman vuoden päästä.
Pirkko Työläjärvessä oli luontaista auktoriteettia, jota kunnioittivat kovimmatkin hidalgot.

Pääministeripeliin hän ei heittäytynyt perustellen kokemattomuudellaan, mutta arvelen aavistaen, mistä perimältään oli kysymys:
Presidenttipelistä ja siitä, että Pirkko ei ole koskaan halunnut olla nappula.

Määrätietoisuus, rohkeus ja lojaalisuus siinä vaiheessa, kun Mauno Koivistolla ei ollut pääministerinä, herätti kunnioitusta, joka kääntyi peloksi eteenpäin pyrkivissä tovereissa.

Eduskunnan varapuhemiehen paikalta Pirkko Työläjärvi siirtyi Turun ja Porin läänin maaherraksi joviaalin  Paavo Aition jälkeen

Hänelle oli vaikeuksia läänin johdossa löytää talossa hyväksyttävä linja. Taipumattomuus oli hänen suurimpia vahvuuksiaan, joka koettiin komenteluksi. Totutut tavat ja usko omiin oikeuksiin oli tehnyt henkilökunnasta itsellistä, eivätkä kaikki enää muistaneet, että oltiin päällikkövirastossa.

Mielestäni olisi ollut Pirkolle ja tasavallalle hyväksi,

että hän olisi voinut toteuttaa itseään enemmän määrätietoisuutta sietävissä organisaatioissa kuten Suomen Pankissa, jossa 1990-luvun alussa olisi tarvittu itsenäistä ajattelua ja toimintaa eli tahtonaista. Mutta olosuhteet olivat ankarat eivätkä Mauno Koiviston korvat kallistuneet kuiskuttelulle.

"Ei tulevia sairauksia kannata sairastaa",

tapaa viisas Markku Työläjärvi sanoa. Ja kääntäen totean, ettei menneistä menetetyistä mahdollisuuksista kannata jossitella varsinkin, kun Pirkko Työläjärvi on tehnyt enemmän kuin riittävästi isänmaan hyväksi. Vapaaehtoistyö ekumenian puolesta jatkuu.

Matineassa käytti ystävien toverillis-papillisen puheenvuoron Raimo Vuoristo, Pirkon seuraaja raumalaisena kansanedustajana.

Hän muisteli ensitapaamista 1970-luvulla arkkipiispa Mikko Juvan ollessa Raumalla puhumassa aiheesta isänmaa ja työväenliike. Raimo kertoi Pirkon kiinnittäneen huomionsa pienen yhteen sanaan Ja.
Erittäin tärkeä huomio, totesi puhuja ja jatkoi ja sanaan merkitystä liittäen sanan Pirkkoon ja Markkuun.
Ja niin se on, että Pirkko ja Markku kuuluvat yhteen kuten ovat kuuluneet Mauno ja Tellervo Koivistokin. Ja arvelenkin maailmankatsomuksen johtavan tähän mielleyhtymään kuin myös huumorintajun:


Pirkon tarkkaavaiset silmät aiheuttavat varautumista, mutta hymy ja sitä seuraava nauru vapauttavat.

Pirkko palasi lapsuuden kanteleen soiton muistoihin, josta on peräisin hänen taiteisiin kiinnostuksensa, joka on syventynyt ja monipuolistunut. Saimme myös selityksen miksi häntä nimitettiin taidekappelin pyhimykseksi:
Pirkko Mikkola nimittäin tiesi kertoa, että toisen Pirkon tiukkuus sai vastahakoisen seurakuntaväen puolipakosta myöntymään kappelin rahoitukseen.

Pirkon puhe on omassa luokassaan.

Mauno Koivistosta sanottiin, että hän puhuessaan ikään kuin ajattelee ääneen. Pirkon puhe on myös harkittua, mutta viimeisteltyä ja muotovalmista painotavaraa.

Yksinhuoltajan tytär luki äitinsä kotiin tuomia makulatuureja saduista väitöskirjoihin ja omien sanojensa mukaan:

"Oppi ymmärtämään , että kaikkea ei voi ymmärtää."

MR

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!