Pelastava tuomio

TuomiopC3A4ivC3A4satavuottasitten20180816.JPG

Armas Gideon Rönnholm oli sata vuotta sitten 16.8.1918 Suomenlinnassa Valtiorikosoikeudessa tuomittavana. Oikeuden puheenjohtaja Aarne Vuorenheimo oli todennut:

”Voisi 20-vuotissyntymäpäiväänsä paremminkin viettää”.

Armas Rönnholm tuomittiin kolmeksi vuodeksi kuristushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksena viideksi vuodeksi. Vapausrangaistus lykkääntyy viideksi vuodeksi eli hän selvisi ehdonalaisella.
Se, että pääsi tuomituksi ja vapautetuksi oli hänen onnensa.

Kirjoitan tätä juttua Sulkavalla, jonka Paavo Seppäsen ja Hannu Soikkasen Vuosien 1960-2000 Sulkava historiakirja on kattava ja vielä  mielenkiintoa herättävästi kirjoitettu.

Sulkavalla oli neljä valkoista kaatunutta ja 12 punaista sodan uhria, joista yksi kaatui taistelussa, kaksi teloitettiin kenttäoikeuden päätöksellä.
Hannu Soikkanen kirjoittaa erityistapauksesta:

”Kokkolan talosta Ryhälässsä kaikki kolme poikaa toimivat ty:ssä. Matti ja Pekka lähtivät punakaartiin ja joutuivat vangiksi ja Tammisaareen, josta Matti tuli takasin. Kolmas poika, Johannes jouti kutsunnan kautta valkoiseen armeijaan ja hyppäsi Savonlinnassa virtaan.”

Kahdeksan kuoli  vankileireillä, joista

”kolme oli vapautumassa paikallisen suojeluskunnan puoltavienlausuntojen perusteella vankileiriltä, mutta kuolema ehti Tammisaareen ennen”

Sulkavalaisten yhteisymmärryksen osoituksena kaiverrettiin seurakunnan esityksestä vuonna 2000 Vapaussodan ja talvi -ja jatkosodan sanakaripatsaan jalustaan 12 punaisen uhrin nimet.

31.5.1919 perustettiin Valtiorikosoikeudet Valtiorikosoikeudella oli tarkoitus korvata kenttäoikeus sekä kuolemantuomioon perustumattomat teloitukset. Teloituksia tapahtui toukokuun 1918 alkupuolella jopa noin 200 päivässä ja vankileireillä oli kymmeniä tuhansia vangittuja. (Wikipedia)

Asianmukaisen oikeuden perustaminen oli parannus, mutta vankileirijärjestelmä oli kansalaissotamme jälkiselvittelyn onneton ratkaisu; niistä tuli kuoleman leirejä.
Sulkavan seikkaperäinen selvitys todistaa syyttömien kuolemasta ja arvelen, että samaan lopputulokseen tultaisiin, jos selvitettäisiin yksityiskohtaisemmin Naantalin yhdeksän punaisten puolella vakileireillä henkensä menettäneiden kohtalot.

120 vuotta sitten syntyneestä Armas Rönnholmista kerrottaan kirjoituksia palstalla.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!