Patriootti isäntien isäntä

HeikkiHaavisto80v20150819.JPG

Joten kalskahti korvaan TS:n 80-vuotishaastattelussa; keskustapolitiikka Heikki Haavisto.

Varmaan Heikki Haavisto oli keskustalainen vaikuttaja puolueessa, mutta kyllä Heikki Haavisto oli isäntien isäntää hänen johtaessa MTK:ta silloin kun MTK oli yhtä aikaa työmarkkinajärjestö ja maatalouspolitiikan primus motor.

Karvetin herttuakunnaksi mainitun Varsinais-Suomen mahtimies ennen Heikkiä oli Einari Karvetti, jolta Heikki Haaviston äiti pyysi ohjeita poikansa kasvatukseen.
Einari Karvetti kertoi asian suurin piirtein näin:

”Lahjakas poika, kun oli, niin mielelläni autoin häntä voimieni mukaan ja järjestin hänelle ulkomaisia harjoittelupaikkoja ja opinnot edistyivät hienosti ja ajattelin, että Heikistä tulee pellervolaiselle taloudelliselle toiminnalle oiva vetturi. Mutta mitä tekikään tämä lahjakas nuorukainen; hän lähti järjestöjohtajaksi, jossa kuka tahansa suupalttikin voisi menestyä.”

Heikki Haavistosta tuli järjestöjohtajan lisäksi myös vaikuttaja maa- ja metsätalouden yritystoimintaan. Joten toteutui Karvetin toivekin.

Joskus maatalouspolitiikan kiemuroita ihmetellessä kummastelin Heikki Haaviston "näköalattomuutta" alan kehityksestä. Jälkeenpäin olen tajunnut, että ei se ollutkaan tiedon ja ymmärryksen puute, vaan uskallan otaksua, että kyse oli talonpojan sielun tuntemuksesta: valintaa mahdollisen ja mahdottoman välistä.

Katos poikaa , kerrotaan Mauno Koiviston sanoneen, kun Esko Aho uuden ulkoministerin esitteli. Se oli Esko Ahon hallituksen paras valinta.

Heikki Haavisto oli paljon merkittävämpi tekijä Suomen EU-jäsenyydessä, kuin monet aiheella paistatelleet. Hän omalla tavalla antoi kaikkensa. Ja siitä Suomi saa olla tyytyväinen.
Hänen näkemykset EU- asioista kunnallishallintoon ovat päivän tasalla; EU kaipaa johtajuutta ja pienemmät kunnat palvelevat.
Kunnioittavat onnittelut Naantalista Hintsan isännälle. mr

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!