Palveluselvitykset etenevät, yhteistyötä ja yhteyksiä

Naantalin kaupunginhallitus käsitteli kiinteistö ja ruokahuoltopalvelujen järjestelyehdotuksia sekä kilpailutusmahdollisuuksia. Säästöjä näyttäisi olevan mahdollisuus saavuttaa esimerkiksi ruokahuollossa keksittämällä jopa 0,4 miljoonaa vuodessa ja se tietäisi viidenneksen vähennystä nykyhenkilökunnasta.
Tämän kanssa yhtä aikaa selvitetään mahdollisuutta siirtää liiketoiminta Arkealle.
Mikään näistä ei taida olla kenellekään mieluinen. Henki on: Odota ja katso. Aikaisemmin odotettiin Masku-liitosta, nyt Soten toteutusta. Mutta on se toinenkin puoli Naantali ja naantalilaiset, jotka huvin maksavat.
Nyt on aika odottaa vertailuja vaihtoehtojen välillä ja olisi hyvä, että myös henkilökunnan osalta tulisi vaihtoehtojen seurauksista selvät tiedot. Jokaista kiinnostaa perustellusti tietää, mitä tämä minulle merkitsee ja siihen on osattava vastata.

NaaMA
Hallituksen pöydän ympärillä oli myös selvää yhteistä tahtoa jatkaa ja kiinteyttää Maskun ja Naantalin välisiä suhteita. Maskussa oli myönteisyyttä Naantaliin päin eikä Naantalissakaan ole mitään kielteistä Maskun suuntaan, päinvastoin. Viitattiin myös, että pitää nähdä kauemmas ja laveammin. NaaMa-toimikunta on siis tulossa.

Valaistua levennystä

Junnilan Vilhelmin, ps Särkän sillan valaistusaloite sai hallituksessa lisä ulottuvuuden, eli pidettiin järkevänä selvittää tieviranomaisten kanssa sillan leventämistä kevyttä liikennettä varten. Kokonaisuudessaan olisi hienoa työmatkalaisia ja turisteja ajatellen, että väylä kulkisi läpi Luonnonmaan. Se homma ei etene, ellei kaupunki ole  aktiivinen.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!