Paluu loistavaan menneisyyteen

HaavistoKL20181104JPG.JPG

Kierre katkaistaan kovalla työllä. Kolmen suurimman joukkoon. Ja yhteistyö auki joka suuntaan. Turun seudulla olisi mahdollisuus kasvattaa, sanoi Pekka Haavisto aamutelkkarissa.

Viimeiseen kohtaan ensin: Ville Niinistön pois jäänti Varsinais-Suomeessa jättää aukon, joka tullaan täyttämään a'haa elämyksen synnyttäen, vihjaillaan. Julkisuudessa on nähty Li Andersson uhkana. Sosialidemokraattien lista on tällä kertaa vetovoimainen myös koulutetutille ja nuorille. Kts. alla olevaa juttua, eli en usko vihreään ihmeeseen täällä.

Mutta sitten tuo suurempi kuva: Erikoisia piirteitä oli vihreiden puheenjohtajajärjestelyssä. Sanon tarkoituksella järjestelyssä vain siksi, että järjestetyltä  valinta näytti. Vihreät ovat olleet taitavia mielikuvapolitiikassa – ovat mielellään muita parempia – aluksi vältettiin jopa pahalta kalskahtavaa puolue nimeä. Nyt ei ehkä mennyt ihan putkeen. Eikä tämä olekaan mennyt ilman kriittisiä huomioita muuallakaan.

Vihreiden puoluevaltuuskunta valitsi Haaviston puolueen johtoon 40 äänellä, vastaehdokas Outi Alanko-Kahiluoto sai vain yhden äänen. Vuorelma arvioi muun muassa Etelä-Suomen Sanomien julkaisemassa STT:n haastattelussa, että tämä näyttää ulospäin ”aika erikoiselta”.

”Kokenut nainen ei saanut puolueen sisällä lainkaan kannatusta, ja hänen ehdokkuutensa ikään kuin ylenkatsottiin. Haluttiin nimenomaan vanha, miespuolinen konkari, joka sitten edustaa uskottavuutta”, Vuorelma sanoo.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Jenni Karimäki arvioi STT:lle, että puoluevaltuuskunta halusi palauttaa uskoa vihreisiin ja äänestäjien luottamusta puolueeseen. KL 4.11.2018

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!