Paikallisen puolesta - antaumuksella

Kamarikuoronkabareeharjoitus20181229.JPG

Naantalin Kamarikuoro juhlisti naantalilaisten iloksi 40-vuotista taivaltaan kabareella.

Molemmat esitykset vetivät Kristoffer-salin täyteen. Yleisön reaktiot kertoivat tyytyväisyydestä. Kehuja on riittänyt kuoron fb-sivuille facebook.com/naantalinkamarikuoro ja ihan satunnaisesti paikalla olleita tavatessa.

Kabareen sanomana oli, että paikalliset voimat riittävät – ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. M.O.T

Olen seurannut Naantalin kuoroelämää  yleisön näkö- ja kuulokulmasta. Lapsuuden ja nuoruuden ajoilta muistan asenteeni ollen ”ei kai taas”.
Myöhemmin olen ilomielin lähtenyt yleisöksi. Suhtautumiseni muutoksen taustalla on toivottavasti oma kehittyneempi maku, mutta kyllä vähintään yhtä paljon on eteenpäin menoa tapahtunut kuoroissa; musiikkikasvatus on edistynyt ja kuorojen johtoon on saatu professionaalisuutta, kamarikuoro hyvänä esimerkkinä.

Naantalin Kamarikuoroon sisälle pääsin kurkistamaan tänä syksynä Timo Havian päähänpistosta.

Hän nimittäin keväällä kerran Kristoffer-salissa jonkin esityksen jälkeen pyysi, että voisinko tulla rekvisiitaksi eli pieneen rooliin Kamarikuoron 40-vuotisjuhalakonserttiin. Timo lähetti tekemänsä hauskan kabareen käsikirjoituksen syksyn alussa ja sitä seurasi kutsu kabaree-esityksen harjoituksiin. Niitä pidettiin monena sunnuntaina ennen viattomien lasten päivän 28.12.2018 ensi-iltaa. Aluksi vähän ihmettelin, onko tässä ideaa kuoron kannalta; mutta lupaukset pidetään asenteella lähdin mukaan.

Ja sitten alkoivat yllätykset:
Monien tuntien harjoitukset, joiden välissä kuoro vielä piti omia pitkiä harjoituksiaan.
Teija Söderholmin voimakasotteinen ohjaaminen vaikkei se mitään Turkkaa ollut, oli iloisen jämptiä hommaa. Diletantin on mahdotonta ymmärtää, mitä kaikkea ohjaajan pitää yhteensovittaa, opastaa ja ohjastaa. Ja sitten hengen nostattaminen ja äänen avaaminen.
Ja kiltistä kuorolaiset riisuutuivat formuistaan ja alkoivat liikkua ja pysähtyä - käskystä - ja mikä ihmeellisintä pääroolissa olevat vaativatkin laulut luistivat aina vaan paremmin.
Vaikka välillä näyttivät energiat tankkauksista huolimatta olevan vähissä, ei koheesio kuitenkaan murtunut, vaan hommat tehtiin eikä oltu Ellun kanoina.

Jännitystä, sitä tärkeää ramppikuumetta podettiin ja sitten mentiin yksi kaikkien kaikki yhden puolesta.
Esitys parani ja lopuksi se varmaan oli ei huonoa selvästi parempi – vähintään samaa mieltä olivat katsomosta esitystä seuranneet taputukista päätellen.

Ja lahjaksi sain ajattelemisen aihetta

Siellä harjoituksissa seuratessani ihastelun lisäksi mietiskelin yleisemmältä kannalta harrastustoimintaa. Tunnettua on, että kulttuuriharrastukset parantavat elämän laatua; väitetään, että ruotsinkielisten pidemmän elämän salaisuus on yhteisöllisessä iloisessa harrastamisessa.

Merimiehen muija lauluun olen joskus kuullut liitettävän säkeen merimiehen muijan ja kuorolaisen äijän kohtalon yhteydestä. Tietenkin kysymys on kohtuudessa.
Ja sitä miettiessäni tulin verranneeksi tällaista vapaaehtoista toimintaa kunnallisiin luottamustoimiin. Molemmat ovat aikaa vieviä ja tarkoituksin on hyvä.
Luottamushenkilön uhraukset ottaen huomioon korvaukset eivät olekaan vastoin mukana olevien luuloja niin poikkeuksellisia. Harha syntyy näkökulman kapeutumisesta.
Tietenkin kuorolaista palkitaan henkisesti oppimisen ja onnistumisen riemulla sekä henkisellä kasvulla, joka varmaan kasvattaa kansalaisyhteiskuntaa.

Mitä tästä opin, on se ikuinen kysymys?

Tekemättä mitään lupausta yritän entistä aktiivisemmin käydä paikallisten kulttuurin tekijöiden tilaisuuksissa. Ja yritän ottaa kavereita mukaan. Yleisön läsnäolo on win-win tilanne; se on parasta esiintyjien kiittämistä ja katsomossa oleville  elämyksiä tuottavaa.
MR

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!