Osataan Suomessakin laskea väärin

JokulaskivC3A4C3A4rinTPVurenrinne.jpg

Säästöpankkien pilkkomista pidettiin 25 vuotta sitten Suomen talouselämän suurimpana järjestelynä. Ja sitä se olikin. Siihen on liittynyt monia juonteita, käänteitä ja väänteitä

Suomen Säästöpankin perustaminen oli valtion vakuusrahaston edellytys pankkien tukemiselle. Se oli säästöpankkilaisille annettu perustelu. Suunnitelmia oli tehty, että säästiöpohjaiset säästöpankit on saatava yhtiömuotoon, jotta SKOP ja SSP voidaan fuusioida ja sen jälkeen joko myydä tai kuten sitten kävi pilkkoa omistajan yksinkertaisella päätöksellä.

Nuo neljännesvuosisadan takaiset puliveivaukset eivät ole jättäneet rauhaan, vaikka aktiivisesti olen yrittänyt unohtaa. Tietenkin olen miettinyt, että miten olisi voinut toimia toisin. Kontrafaktuaalisesti toisiakin polkuja olisi voinut olla, mutta ne olivat vähissä vallitsevissa olosuhtiessa syksyllä 1992, kuten Turun Päivälehden ingressissä todetaan.

Ratkaisevaa oli, että Suomen Säästöpankkia johtava Paavo Prepula oli kovan luokan ammattilainen ja häneen uskalsimme luottaa. Hän oli myös uskollinen antamilleen lupauksialle; nimittäin hänelle olisi varmasti löytynyt SYP:n suojissa rahakas tulevaisuus, jos olisi houkutuksiin ryhtynyt. Mutta hän piti sanansa, jonka oli säästöpankkiväelle antanut.  Ja niinpä hallinnossa mukana olleet, emme myöskään halunneet olla Paavoa pahempia: Mekin pidimme sen minkä olimme luvanneet. Lainaan tähän oikeudenkäyntien jälkeen pitämästäni pienestä selostuksesta kohdan:

Prosessi SSP:n pilkkominen ja TYP:n syyllistäminen alkoivat toden teolla 26 vuotta vuotta sitten syksyllä yhtenä lauantaiaamuna Suomen Pankissa. Esko Ollila oli kutsunut SYP:n johdon Vesa Vainion johdolla ja SSP:n hallintoneuvoston puheenjohtajat Topit Pohjalan ja Yläjärven + Rönnholmin hyväksymään SSP:n lahjotus Unitakselle. Ollila, Aranko ja Liisa Halme esittelivät sitoumusta yhdistämisestä, jota toimitusjohtaja Paavo Prepula ei ollut hyväksynyt ja jota me hallintoneuvoston puheenjohtajat emme voineet hyväksyä. Me Pohjalan kanssa pidimme isännille ja säästöpankeille annetusta lupauksesta kiinni ilmoittaen, että emme isännille tule suosittelemaan sopimusta.
Siitä paikasta käynnistyi SSP:n pikayhtiöittäminen tähtäimenä SSP:n pilkkominen ja tehostunut tarkastustoimi. Pohjola potkittiin pois puheenjohtajan paikalta ja minulle tultaisiin näyttämään kaapin paikka, oli kiertoteitä annettu viesti. Urheilutermein numero oli pantu muistiin punakirjaimin.

Salailua ja juonimista alettiin harjoittaa ja jo vuoden 1993 tammikuussa pilkkojapankit sopivat tavoitteesta ja tavasta pistää Suomen Säästöpankki lihoiksi.

Miksi ei Postipankkia ja säästöpankkeja yhdistetty?

Olin jo varhaisessa vaiheessa vuonna 1990 esittänyt Seppo Lindblomille, PSP ja myöhemmin SSP:n hallinnon edustajille, että säästöpankit ja Postipankki pitäisi yhdistää. Valtio, joka kantaa pankkijärjestelmästä vastuun, voisi vahvistaa asemiaan markkinoilla ja säästöpankkisäätiöiden kautta Postipankki olisi päässyt lähemmäksi asiakkaita. Olisi yhdistetty valtion omistus ja paikallinen asiakasläheisyys. 

Tätä vaihtoehtoa ei vakavasti pohdittu, sen sijaan KOP:n säästöpankkien yhdistämine oli muodollisena vaihtoehtoa kaatuneen SYP-mallin ohella oli sähköjäniksenä. Ne kaikki olivat silmän lumetta, kun muusta siis pilkkomisesta oli jo päätökset olemassa.

Tämän tyyppisille arvailulle antaa vahvistusta haastattelu, joka oli otsikoitu:

Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit!
Totisinta totta Suomessa 1993!

Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:

"Kunniapaikalla Inhan työhuoneessa on Helsingin Sanomissa syksyllä 1993 julkaistu pilapiirros. Siinä seisovat Suomen Säästöpankin pilkkojat: Oikealla on KOP:n Eino Halonen moottorisahan kanssa, sitten Inha veitsineen sekä SYP:n Markku Pohjola ja osuuspankin Taisto Joensuu omine aseineen."
"Inhalle se vuosi on hänen pankkiuransa kohokohtia. "Olihan se jännä juttu, Siitähän me olemme ylpeitä, että onnistuimme pitämään projektin miltei viime metreille salassa.""
"Suomen säästöpankin osien saaminen oli pelastus myös Postipankille. Se sai läpi vaatimuksensa tasajaosta, vaikka muut yrittivätkin kaikin keinoin jakoa markkinaosuuksien mukaan."
""Me olimme ylivoimaisesti pienin pankki, vain kymmenen prosentin markkinaosuudella. Kaupan jälkeen meistä tuli 15-16 prosentin pankki.""

Tämä kertoo taustan Postipankin innolle ja oman intressin ajamisesta ohittaen omistajan eli valtion parhaaseen pyrkimisen.


Presidentti Koiviston vuoden kesän ulostulo, jota referoitiin TP:ssä oli sitten lopullinen kuolinisku Säästöpankki Suomelle.
Päättelytietona voi pitää ilmeisenä, että  Koivisto asiallisten pankkijärjestelmä  perusteiden lisäksi oli kallistunut tälle kannalle ystävänsä Postipankin Seppo Lindblomin suosituksesta.
Luultavasti sekin, että Koiviston aikoinaan johtama pankki myöhemmältä nimeltä STS oli poispyyhitty, helpotti kalistumista säästöpankkien hävittämisen kannalla.

 Koiviston lausnnosta antamani haastattelu näyttää siis osunen oikeiaan: Oli todella  tietoa.

Jälkeenpäin näkee tarkemmin

Seppo Lindblomia porvaripankkien kanssa veljeily ei auttanut. Hänet potkittiin Postipankista valvontavelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Eikä Inhastakaan tullut pankin suurta tähteä. Sen sijaan herran nauraa, kun valtion pitkä käsi saatiin pidetty’ näiden hyväuskoisten postipankkilaisten ansioista pois apajilta. Ja Wahlroos niminen kasakka otti sittemmin sen, mikä irrallaan on ja teki sillä Sammon avulla rahaa myymällä  Leonian jäänteet Danske Bankille.

Ja jo aikaisemmin ennen Danske Bankin ostpoja tapausta uutisoitiin Martta Niemisen toimesta HS:ssa:

Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa.

Merita-Nordbankenista ruotsalaiset tulevat omistamaan uuden julkistetun suunnitelman mukaan 60 prosenttia.
Suomen valtio piti pystyssä pankin suomalaiset edeltäjät KOP:n ja SYP:n veronmaksajien ja yrittäjien selkänahasta kiskotulla pankkituella.
SYP:lle annettu tuki oli osin pääomatukea, jonka pankki maksoi myöhemmin takaisin, mutta myös Säästöpankkien pilkkomisesta koitunutta tukea sille itselleen ja KOP:lle.
Ikuiseksi (?) arvoitukseksi tuen suuruus jää, koska asia on liian arkaluontoinen tämän sukupolven selvitettäväksi. Eräs arvio on 15 miljardia markkaa, josta puolikkaan osuus siirtyy nyt ruotsalaisomistukseen.

Pilkkominen onnistui yksityisten pankkien omistajien kannalta hienosti. Laskut jäivät valtiolle. Suomessa pankkikriisin kustannukset olivat suuremmat kuin muissa Pohjoismaissa juuri näiden omistusjärjestelyjen vuoksi eli siksi, että yksityisten omistajien vastuuta ei toteutettu.
Suomessa on ihmetelty Neuvostoliiton valtion omaisuuden yksityisille siirtämistä huomaamatta, että meilläkin on tämä osattu.  Yksityinen intressi voittaa oveluudessaan yhteisen.
Väärillä laskelmilla on tarkoituksensa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!