Onnittelemme Tonia!

ToniForsblomjaVilleVuorio20170411.jpg

Taikuri itsekin oli ihmeissään,  

On vanha vitsi, joka sopii ääniharava Toniin. Vaikutelma yllätetyksi tulemisesta on aito eikä vaatimattomuus tunnu teennäisyydeltä. Rintakehän rottinki on hyvin piilossa.

Sanoin sankarilla, että vaaleissa ei ole vastustajia eikä vihollisia, vaaleissa kilpaillaan, parhaimmillaan kuten urheilussa parastaan tehden. Sellaiselle kampanjalle kilpailija luonnollisesti kateutta tuntien antaa arvoa.

Toni oli tietenkin näissä olosuhteissa erityisen arvokas puolueelleen, sillä Kokoomus saa kiittää 16. paikasta häntä.  Ja me muut puolueet haluamme onnitella häntä siitä, ettei äänestysprosenttimme pudonnut.
Toni on modernilla tavalla saanut yhteyden laajoihin äänestäjäpiireihin. Se oli mestarin työtä, jossa on taustansa esimerkiksi Ville Vuorio. Ville puhuu loistavasta ehdokkaastaan – tietenkin ja syystä, vaikka tiedämme, että tiimityöllä pärjätään paremmin.

Yrittäjän sivuilta kaappasin kuvan palasen tähän juttuun muistuttamaan, että kysymys on urheilumies-yrittäjästä. Hänen yrityksensä on vihreään trendiin kanssa yhteen istuva. Pyöräily on yleisesti, mutta erityisesti  Kanta-Naantalissa edullisin - siis halpa, terveellinen ja ympäristöä säästävä - liikkumisen muoto.
Hänen yrityksensä on palvelutalo, joten toivomme, että yritys pyörii menestyksellisesti ja kovan päivätyön ohelle Toni jaksaa osallistua kaupunginasioiden hoitamiseen.
Tietenkin tiedämme, ettei yksi pääsky kesää tee, mutta positiivisin odotuksin me muiden puolueiden edustajat odotamme Tonin panosta.

Ps. Politiikan arvoituksellisuuden
ja vaalien sattumanvaraisen oikullisuuden ruumiillistumana Tommy Björkskog oli tullut Tonia onnittelemaan. Parin äänen päässä oli Tommyn valtuustopaikka ja kymmenen päässä oli kd-ryhmän toinen paikka. Tyylikäs käytös ja huumorintaju olivat tallella. Hieno esimerkki rehdistä kilpailijasta.




TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!