Omantunnon kysymys

KaatuneidenpC3A4ivC3A420170521.jpg

Olin kaupungin edustajana yhdessä kansakoulutoverini seurakuntaa edustaneen Pekka Ritvasen kanssa laskemassa seppeleet Ristirannassa ja hautausmaan sankaripatsaalla.

Vuosikymmenien takaiset muistot laivoista, soittokunnista ja juhlallisista menoista nousivat mieleen. Yleisö oli tuolloin runsaasti, nyt muutamia; lippulinnat ja seppeleiden laskijat muodostivat ylivoimaisen enemmistön.
Onko tämä ajanmerkki historian unohtamisesta, välinpitämättömyydestä, kunnioituksen puutteesta, kiireestä, kauniista säästä tai jostain muusta syystä? Ja sitten vielä yksi omantuntoa painanut muodollisuus.

Tätä pohtiessani annoin Wikipedian kertoa aiheesta

Kaatuneiden muistopäivä on kaikissa Suomen aluetta ja/tai suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa, rauhanturvaamistehtävissä kaatuneiden sekä taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeenkin kuolleiden, kuten teloitettujen ja vankileireillä menehtyneiden muistoksi vietettävä päivä: puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim määräsi päiväkäskyssään talvisodan jälkeen keväällä 1940 toukokuun kolmatta sunnuntaita vietettävän ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”.[1]

Päivään kuuluvat käynnit sankarihaudoilla. Alkuvuosikymmeninä Suomen lippua pidettiin klo 10–14 suruliputuksen tapaan puolitangossa, muun osan päivästä (8–10 ja 14–21) kokotangossa. Vuodesta 1977 lähtien kaatuneiden muistopäivä on ollut vakiintuneena liputuspäivänä. Kun toisen maailmansodan päättymisestä vuonna 1995 tuli kuluneeksi 50 vuotta, ohjeita muutettiin niin, että liputetaan normaaliin tapaan koko päivän kokotangossa.

Naantalissa lasketaan seppeleet siis laivaston muistomerkille ja sankarihaudoille. Mutta ei kansalaissodassa menehtyneiden muistomerkille?
Olen Sulkavan esimerkin innoittamana tehnyt kansalaissodan muistomerkistä aloitteen. Arvelin, että kun Sulkavalla punaisten uhrien nimet oli voitu hakata vapaussodan muistokerkkiin, niin uskoin Naantalissakin olevan riittävää ymmärrystä menneisiin vastakkainasetteluihin siinnä määrin, että muistomerkki saa yleisen hyväksynnän.  Toimin  puheenjohtajana hyvässä hengessä toimineessa muistomerkkitoimikunnassa, jonka toimeksiannosta Juhani Vikaisen Aika ja Muisto niminen punagraniittinen muistomerkki pystytettiin vuonna 2004 Naantalin kirkonmäelle. Kirkkoneuvosten perustelun mukaisesti hautausmaan sunnittelun kekskeneräisyys esti sen sinne sijoittamisen. Tämä hieman herätti epäilyksiä todellisista syistä.
Paljastustilaisuus lienee ollutkin ainoa kerta, jolloin muistomerkillä ovat  julkiset instituutiot olleet  edustettuna. Sen jälkeen vappuruusut ja joulukynttilät on tuotu Naantalin Työväenyhdistyksen edustajien toimesta.
Marsalkka Mannerheimin päiväkäskyn henki on unohtunut.
Sisäinen kolkutus vaatii kysymään: Miksi emme ole nostaneet tätä unohdusta esille?
Henkilökohtaisesti olen käynyt Jaakobin painia asian kanssa ja miettinyt asiaa muistaen historiaa:

Mannerheimin antamassa päiväkäskyssä ilmoitettiin, ettei 16. toukokuuta, sisällissodassa Suomen tasavallan joukkojen (valkoiset) kapinallisista suomalaisista (punaiset) saavuttaman voiton paraatin muisto- ja siihenastisena sotaväen lippujuhlan päivänä järjestetä juhlallisuuksia. Tällä Mannerheim pyrki korostamaan kansallista yhtenäisyyttä. Päiväkäsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös armeijan ulkopuolella. Toukokuun kolmatta sunnuntaita nimitettiin yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäiväksi ja nykyinen nimi sillä on ollut vuodesta 1947 alkaen.

Ja sitten sain selville, että muistomerkin paljastamistilaisuus sai aikanaan ristiriitaisen jopa vihamilelisen vastaanoton ja niinpä päädyin siihen, että yksimielisyyden nimissä en nosta kysymystä esille enkä ehdota pientäkään julkista kunniakäyntiä muistomerkillä, vaikka Mannerheimin käsky tätä suorastaan edellyttäisi.

Nyt kun olen siirtymässä pikku hiljaa virallisista seremoniatehtävistä takavasempaan, haluan tämän asian kirjata näille sivuille perusteltuna selityksenäni.
Toivon, että vielä tulee aika, jolloin jalostunut yksimielisyys ratkaisisi tämän 100 vuotisen ristiriidan, jonka siis tunnistin vielä vuonna 2004.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!