Oma etu

Kansa ajaa omia etujaan, otsikolla HS. kirjoittaa tutkimustuloksista ja niistä tehdyistä arvioista mm:ssa seuraavasti:

  • Nuo­ret ei­vät ha­lua ly­hen­tää opis­ke­luai­ko­ja, kes­ki-ikäi­set pel­kää­vät elä­ke­iän ko­ro­tuk­sia, ja yli 65-vuo­tiaat vas­tus­ta­vat tiu­kas­ti jul­kis­ten pal­ve­lui­den yk­si­tyis­tä­mis­tä.
  • Eh­do­tuk­set kes­tä­vyys­va­jeen ku­ro­mi­sek­si nou­dat­ta­vat päin­vas­tais­ta lo­giik­kaa.
  • Esi­mer­kik­si juu­ri elä­köi­ty­neet 65-vuo­tiaat kan­nat­ta­vat eni­ten elä­ke­iän nos­toa ja työs­sä­käy­vät työt­tö­mien vel­vol­li­suut­ta vas­taan­ot­taa tar­jot­tu työ.
  • SDP:n puo­lue­sih­tee­ri Reijo Paananen ei ole tu­lok­ses­ta yl­lät­ty­nyt. Hä­nen mies­tään krii­si­tie­toi­suus ei ole yl­tä­nyt ko­vin sy­väl­le suo­ma­lai­siin.
  • Kan­sa on krii­si­tie­tois­ta, mut­ta ei ha­lua luo­pua omis­ta eduis­taan.
  • Asia sel­viää HS:n TNS Gal­lu­pil­la teet­tä­mäs­sä tut­ki­muk­ses­sa, jos­sa sel­vi­tet­tiin kan­sa­lais­ten suh­tau­tu­mis­ta ra­ken­neuu­dis­tuk­siin.
  • Lä­hes seit­se­män kym­me­nes­tä suo­ma­lai­ses­ta sa­noo, et­tä hal­li­tuk­sen pi­tää teh­dä vai­kei­ta ra­ken­ne­rat­kai­su­ja syk­syn ai­ka­na. Krii­si­tie­toi­suus on saa­vut­ta­nut par­hai­ten ko­koo­muk­sen kan­nat­ta­jat, jois­ta lä­hes kah­dek­san kym­me­nes­tä pi­tää rat­kai­su­ja tar­peel­li­se­na.
  • Jou­kon vii­mei­se­nä tu­le­vat va­sem­mis­to­liit­to­lai­set, jois­ta vain hie­man yli 60 pro­sent­tia kat­soo rat­kai­sut vält­tä­mät­tö­mik­si.
  • Val­tio­va­rain­mi­nis­te­ri Jutta Urpilaisen (sd) nä­ke­myk­sel­le uu­dis­tus­ten laa­juu­des­ta al­kaa kui­ten­kin ol­la käyt­töä, kun hal­li­tus­puo­lueet ko­koon­tu­vat bud­jet­ti­rii­heen päät­tä­mään ra­ken­neuu­dis­tus­lin­jauk­sis­ta.
  • "Ur­pi­lai­nen sa­noi elo­kuus­sa, et­tä pi­tää teh­dä rat­kai­su­ja, jot­ka sat­tu­vat kaik­kiin", muis­tut­taa toi­mi­ala­joh­ta­ja Juhani Pehkonen TNS gal­lu­pis­ta.
  • Tar­vet­ta Ur­pi­lai­sen me­ne­tel­mäl­le nos­taa pait­si se, et­tä ny­ky­hal­li­tuk­seen mah­tuu kuu­si puo­luet­ta mut­ta myös se, et­tä suo­ma­lai­set ovat ha­lut­to­mia luo­pu­maan omis­ta eduis­taan.

Niinhän se on ellet sinä, en minäkään tai miksi minä  kun et sinäkään. Ja sama monikossa. Tänään aamulla Juha Sipilä lausui TV:ssä ihan kristillisen etiikan tai sosialidemokraattisen ajattelun mallin mukaisesti, että niiden, joilla paljon on, pitäisi luopua enemmästä. Hän totesi, ettei  muutos tapahdu käden käänteessä, se vie ehkä vuosikymmenen.

Sanat sattuivat, osuvia eikä ole ihme, että hänen asemansa vahvistuu. Mutta varsinainen kysymys kuuluu, onko hänellä myös valmiutta näiden asenteiden mukaiseen toimintaan. Oppositiojohtajan asema on helppo; puheet eivät  joudu koetukselle, päätöksentekemisen testiin. Juha Sipilä ei liioin aio kantaa entisten hallitusten keskustajohtoisten siis Jäätteenmäen, Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten  menneitä syntejä.

Timo Soini on taitava. Senhän tiedämme. Nyt hän kertoo, että heidän on pakko seuraavien vaalien jälkeen mennä hallitukseen. Syy ei ollut kuitenkaan suomalaisten asian ajaminen, vaan se, että heidän kannatus ei kestä hallituksesta ulosjäämistä. Siinähän on isänmaallisuuden ydin paljaana näkyvissä. Mutta kuka sen huomaa!

HS:n vieraskynässä Lauri Ihalainen kirjoitti hienosti nykyasetelmista esimerkiksi eläkeasiasta näin:

  • Elä­ke­tur­va­kes­kuk­sen mu­kaan to­del­li­nen eläk­keel­le­siir­ty­mis­ikä on jat­ka­nut nou­suaan ja on nyt noin 60,9 vuot­ta. Nou­sua edel­li­ses­tä vuo­des­ta oli 0,4 vuot­ta. Myön­tei­sen ke­hi­tyk­sen taus­tal­la on mo­nia syi­tä.

Tämän saman asian tunnistamme paikallisesti esimerkiksi Naantalin kaupungin eläkeiän nousun muodossa. Tämä tilastotieto todistaa myös implisiittisesti - ei suoraan mutta sisäänrakennettuna - sen, että eläkeiän korottamisvaatimuksissa ei ole kyse työurien pidennyksestä eikä siitä, että EK:ssa ajateltaisiin ihmisten mahdollisuutta tehdä pidempää työtä, vaan taas kerran taustalla on rikkaiden raadollinen tavoite: Eläkemaksun alentaminen nyt heti! Taas voitaisiin jakaa omistajille enemmän! Mistään Urpilaisen vaatimasta vastavuoroisuudesta ei ole tietoakaan. Tässä yhteydessä otetaan aika pian mittaa siitä, onko kaikkien osallistuminen taakankantoon kaikkien tavoitteina, vai onko sama meininki jatkumassa, että palkansaaja-kuluttaja maksaa ja pääoman omistaja tienaa.

Lauri Ihalainen kuvasi myös työelämän yleisempiä muutontrendejä ansiokkaasti:

  • Työn­an­ta­jan ja työn­te­ki­jän vä­li­ses­sä suh­tees­sa oli aiem­min jo­tain enem­män kuin ju­ri­di­ses­sa työ­so­pi­muk­ses­sa tai työeh­to­so­pi­muk­sis­sa. Työ­suh­tees­sa vaih­det­tiin ra­han li­säk­si muu­ta­kin työ­suh­teen on­nis­tu­mi­sen kan­nal­ta rat­kai­se­van tär­keää, ku­ten luot­ta­mus­ta ja myö­tä­mie­li­syyt­tä. Ni­men­omaan kes­ki­näi­sel­le luot­ta­muk­sel­le pe­rus­tu­nut so­pi­mus on mu­ren­tu­mas­sa.
  • So­siaa­li­ses­sa mie­les­sä on ta­pah­tu­nut huo­mat­ta­va muu­tos aiem­paan ver­rat­tu­na. Epä­var­muus työ­pai­kas­ta ja tur­vat­to­muus työ­elä­mäs­sä ovat li­sään­ty­neet.
    Liian mo­ni tun­tee it­sen­sä tar­peet­to­mak­si ja ar­vot­to­mak­si. Ei rii­tä, et­tä te­kee työn­sä hy­vin ja si­tou­tuu työ­paik­kaan­sa. Ir­ti­sa­no­mis­uu­ti­sia tu­lee liian tiu­haan tah­tiin.
  • Palk­kaus­jär­jes­tel­mät ovat muut­tu­neet, mut­ta sa­mal­la myös työn­an­ta­jan tar­joa­mat ke­hit­ty­mis­mah­dol­li­suu­det ja pe­rin­tei­nen huo­len­pi­to ovat hei­ken­ty­neet. Työn­te­ki­jäl­tä odo­te­taan ve­ny­mis­tä, vas­tuun­kan­toa, lo­jaa­li­suut­ta se­kä si­tou­tu­mis­ta työ­hön. Vas­ta­vuo­roi­suus oli­si täs­sä pai­kal­laan. Muu­tok­sen ja tur­val­li­suu­den tu­lee ol­la ta­sa­pai­nos­sa.
  • Työ­elä­mäs­sä oli­si osat­ta­va pa­rem­min ja en­na­koi­vam­min yh­dis­tää jous­ta­vuus ja tur­val­li­suus. Pai­kal­li­sen so­pi­mi­sen pe­li­sään­tö­jä on tar­peen ke­hit­tää. Li­säk­si tar­vi­taan mit­ta­via pa­nos­tuk­sia kou­lu­tuk­seen, jot­ta siir­ty­mi­nen työs­tä ja am­ma­tis­ta toi­seen hel­pot­tui­si. Täs­sä kou­lu­tus­oi­keus ja sen ve­ro­kan­nus­ti­met ovat tär­kei­tä uu­dis­tuk­sia.
    Työn­te­ki­jöi­den hy­vin­voin­nil­la ja tuot­ta­vuu­del­la on toi­siaan tu­ke­va yh­teys. Tä­mä yh­teys käy yhä mer­kit­tä­väm­mäk­si suo­ma­lai­sen työn muut­tues­sa.
  • Suo­mes­ta on hä­vin­nyt kym­me­nen vii­me vuo­den ai­ka­na yli 100000 teol­lis­ta työ­paik­kaa, ja teol­li­suu­den osuus työl­li­sis­tä on enää 16,4 pro­sent­tia. Täs­tä huo­li­mat­ta työ­paik­ko­jen toi­min­ta­ta­vat ja joh­ta­mi­sen pe­ri­aat­teet pe­rus­tu­vat edel­leen pit­käl­ti mas­sa­tuo­tan­to­ajan ihan­tei­siin. Uu­den­lai­nen työ vaa­ti­si uu­den­lais­ta ajat­te­lu­ta­paa. Tu­kea so­peu­tua muu­tok­seen py­ri­tään an­ta­maan eri­lai­sil­la toi­mil­la ja hank­keil­la, mut­ta jul­ki­nen val­ta ei voi rat­kais­ta kaik­kea: yri­tyk­sis­sä ja työ­pai­koil­la on teh­tä­vä nii­den omis­ta läh­tö­koh­dis­ta nou­se­via uu­dis­tuk­sia. Sii­nä on­nis­tu­mi­sek­si on py­rit­tä­vä pa­laut­ta­maan ih­mis­ten työn­ilo ja in­nos­tus.

Tämä kaikki Laurin kirjoituksessa on harkittua, mutta on siinä pieni yksipuolisuuden leima. Tapahtunut muutos edellyttää kuten Lauri sanoo: ”uudenlainen työ vaatii uudenlaista ajattelutapaa”. Kyse ei ole vain työnantajista, vaan myskin työntekijöistä.
Uusi ajattelutapaa tarkoittaa ja sitä vaaditaan joustavuutta ja venymistä ehkä joissakin paikoissa liikaakin. Mutta se vaatii myös tinkimätöntä työn suorittamista ja työnantajan tavoitteiden puolesta toimista. Joustamattomuus: "ei kuulu minulle", ei kuulu tähän eikä mihinkään muuhunkaan aikaan. Varsinkin pienemmissä työpaikoissa toimiminen edellyttää sellaista vuorovaikutusta, että todella ponnistellaan yhteisen tavoitteen puolesta ja tehdään hommat kunnolla. Ja tietenkin nautitaan myös työn tuloksista. Julkisella sektorilla aina silloin tällöin näyttää unohtuvan se, että ollaan palvelemassa kuntalaisia  eikä komentamassa heitä.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!