Olavi Jalosen verkkaiset askeleet kulkevat nyt korkeuksissa

UnikeonvisanvoittajaOlaviJalonen20120727.jpg

Raskaiden sairauksien murtama Olavi Jalonen kuoli 83 vuotiaana maaliskuun 4 päivänä. Urheilun ja Naantalin tietojen hakuteosta emme enää pysty iloksemme kuulemaan. Silmien välähdys ja naurahdus kaikuvat enää kauniina muistona.

Olavi kuului sellaiseen erikoisryhmään, joka sotalapsena oli Tanskassa. Siitäkin juttua riitti - tasapuolisesti analysoiden.

Nuoren miehen elämän polun etsintä päätyi Raision Tehtaiden työnjohtajaksi. Toimensa hän jätti täysin palvelleena siitä huolimatta, että oli joutunut taistelemaan terveytensä puolesta moneen kertaan. Hänessä oli sitkeyttä.

Me nuoremmat kanssakulkijat muistamme hänet urheilumiehenä. Hän avusti ja tuki lahjakkuuksia ja innostui pysyvästi urheiluun ja sen laajaan tilastolliseen tietämykseen. Hän oli aina paikalla, kun tapahtui ja lukemattomat selostukset tekivät tilaisuuksista nautittavia. ”Koiranakoppi (Morris mini) voitti”, soi Nunnalahden jäärata-ajojen kovaäänisistä korviimme vieläkin.

Sanavalmius, luonteva käytös ja kirjoitustaito veivät hänet Uutis-Valjakon Naantali-asioiden toimittajaksi - harrastuksena. Utelias Olavi sopii tehtävään ja Naantalin asiat olivat kaikkien tiedossa. Eikä homman hoitaminen silloisissa oloissa 1960-luvulla ollut helpointa. Tarkkavainuisuus ja nokkeluus näkyivät kynän käytössäkin taitavan Olavin printissä.

Olavi oli hauska seurassa, aina herrasmies. Hän jaksoi kuunnella ja vain ohimennen hänen sarkasminsa pilkisti ystävällisen tekstin sivulauseissa.

Naantali ja monet hänen ystävänsä omaisista puhumattakaan kokevat suuren menetyksen.
Olavi Jalonen ansaitsee kunnioituksemme Naantalin ja urheilun tukijana.
Meidän ystävien mielissä hän säilyy viisaana tietäjänä.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!