Olavi Jalonen 80 vuotta

Olavijalonen20120727.JPG

Yksi Naantalin kävelevistä maamerkeistä on Olavi Jalonen.

Hän tietää Naantalista,urheilusta ja maailmasta uskomattoman paljon. Olemus on nuorekas ja muisti kunnossa vaikka hänen kohtalonsa on ollut veitsen terällä moneen kertaan. Hän muistaa antaa tunnustusta ylilääkäri Jussi Pärkölle ja Naantalin terveyskeskukselle. Poikkeuksellista.

Siis sellainen tapaus on suutari Albert Jalosen ja vaimonsa Kertun vanhin poika, joka oli sotalapsena Tanskassa, tekin elämän työnsä Raision Tehtailla työnjohtajana.
Urheiluharrastus alkoi Naantalin Tovereissa, mutta jatku Löylyssä. Olavi ei hyljeksinyt vanhempiensa työväenliikkeen perintöä. Hän halusi edistää kaverinsa Lindenin Yrjön uraa.

Olavi toimi pitkään Naantalin vaikeina aikoina Uutis-Valjakon Naantalin paikallistoimittajana. Sujuvan kynän ohella myös puhe luisti letkeästi. Niinpä hän toimi kuuluttajana Naantalin urheilun suuruuden aikoina lähes kaikissa täällä järjestetyissä kilpailuissa, hauskasti mutta asiantuntevasti.

Nyt Marianrinteessä Pirjo vaimonsa kanssa asuva Olavi lähtee kauppaan, kujille tai rantaan silloin kun terveyden krooninen hoito sen sallii. Ajassa kiinni olevana, kirjoja kuluttavana ja urheilufriikkinä hän tietää mitä maailmalla tapahtuu.
Kaikkien naantalilaisten 1960-luvulle tuntema paikallisjulkkis on kuitenkin halunnut vetäytyä taustalle; hän ei tuo itseään esille eikä edes suostu haastatteluihin, vaikka kiinnostavaa sanottavaa olisi liian kanssa. Se ei ole vaatimattomuudella briljeeraamista, se on oma valinta tosin mielestäni Naantalin kannalta valitettava linjanveto.

Jämpti mutta huomaavainen herrasmies Ola viljelee huumoria, josta voi tunnistaa ironisia pikkupiikkejä, joita tyhmempi ei heti huomaa. Se on muistutus sisällä olevasta terävästä huomiokyvystä. Hänen seurassaan piristyy. Se mukava ja samalla hyödyllinen hetki, jonka muistaa ja jota kaipaa.
Onnittelemme Sinua Olavi ja toivotamme Sinulle Pirjolle voimia jatkaa harrastuksianne. Tapaamisen toivossa! mr

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!