Obaman viisi kohtaa

BarackObama20151112.JPG

Barack Obamalla on näyttöä. USA:n työttömyys on viidessä prosentissa ja kasvu reipasta. Mutta - niin hän sanoo - ei ole kestävää rakentaa maailman taloutta vain USA:n kysynnän varaan.
Hän toivoo muita mukaan.   Erityisesti Kiinan hän toivoo kääntävän vientivetoista talouttaan keskiluokan kultusta suosivammaksi.
Presidentti esitti 12.11.2015 FT:ssä viiden kohdan ohjelmaa G20 kokoukselle:
 

Erityisesti on viisi aluetta, jossa voimme toimia.

  1. Ensinnäkin maissamme on pantava täytäntöön finanssipolitiikkaa, joka tukee kysyntää ja sijoittaa tulevaisuuteen.
  2. Toiseksi valtioidemme on toimittava kysynnän lisäämiseksi suuntaamalla rahaa keskiluokan kuluttajille, jotka edistävät kasvua. Yhdysvalloissa  pyritään juuri tähän. Olemme laajennettu sairausvakuutuksen 17,6 miljoonalle  ihmisille, alentaneet veroja keskiluokan perheille ja ryhtynyt tekemään edullisempia kouluja. Tarkoitus on nostaa vähimmäispalkkaa, investoida enemmän koulutukseen ja laajentaa työläisperheiden verohyvityksiä.
  3. Kolmanneksi maidemme edistettävä työelämään osallistumista purkamalla esteitä. työmarkkinoille. Monissa maissa, kuten omassanikin,  ikääntyminen pienentää työikäisten suhteellista osuutta väestöstä. Joissakin Euroopan maissa toteutettu perheystävällistä politiikkaa, ja viime kuukausina on Euroopassa vastaanotettu satojentuhansien pakolaisia — Se on humanitaarista, mutta myös taloudellisia mahdollisuuksia luovaa.
  4. Neljänneksi kannatamme osallistavampaa kasvua korkeatasoisilla kauppasopimuksilla , jotka hyödyttävät todella keskiluokka.
  5. Viidenneksi julkisten investointien lisäämiseen pitää ryhtyä, varsinkin kun korot ovat alhaiset. Siksi olen ajamassa kongressissa pitkäaikaisten infrastruktuuri-investointien suunnitelmaa tälle vuodelle

Jos jotain, niin sen olemme menneestä viimeisen seitsemän vuoden aikana oppineet, että meillä kaikkien panoksilla on vaikutusta toistemme menestykseen . Ja Yhdysvallat on valmis johtamaan maailmanlaajuisia toimia uusien työpaikkojen, kasvun ja kestävän vaurauden luomiseksi kaikille kanssaihmistemme parhaaksi 2000-luvulla.

Emme tietenkään voi täällä Suomessa vain odottaa, mutta toivoa sopii, että Obama onnistuisi samaan ymmärrystä esityksilleen myös Euuroopassa.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!