Nokia

Suomalaisten ylpeys sai melkoisen kolauksen. Onko sittenkin kaikki spekulaatiot ja aavistukset olleet oikeita alun alkaen. Viides kolonna tai Troijan hevonen, vai miksi Elopia sitten haluaakin nimittää, niin hänen suorituksensa on melkoinen. Salaliittoteorioita ja mikseipä jopa vielä pahempaakin tule mieleen. Jos tällaista tehtäisiin politiikkojen toimesta olisivat julkisuuden äänitorvet kurkkusuorana vaatimassa perusteellisia selvityksiä : Kuka on kenen kanssa kummoisissakin?
Mutta liikemiehet ovat rehellisiä ja ehkä vain tyhmiä. Eikö olekin uskottavaa?

Tämä purkaus on pelkkää mielikuvitusta tietenkin, joka ei johdu muusta kuin siitä, että taas kerran suurella todennäköisyydellä koko operaation maksumiehiksi joutuvat työntekijät.
Ilmeisesti on niin, että osakkeenomistajatkin saadaan tyytyväisiksi, kun ensin kurssi on saatu pohjille ja sitten saa pienetä nousua, niin onhan se tyhjää parempaa. Arvon maksimointi oli tämän vaihtoehdon valinnan perustelu, sanoo Siilasmaa.
Suomi ja Salo haukkoo henkeään. Ilmarisen sampo on tämän jälkeen Kalevan tarinoita.

Sanottua aiheesta FT ja HS:

  • Siilasmaa kumosi kaikki vihjailut, että herra Elop olisi  ollut agentti jenkkiagentti Nokiassa.. "Olen johtanut prosessia. Tämä on ollut kaiken hallituksen täysin hallituksen käsissä ", herra Siilasmaa kertoi Financial Times. Neuvottelut alkoivat helmi-maaliskuussa ja asian puitteissa on kokoonnuttu 50 kertaa.
  • Tämä on rohkea askel tulevaisuuteen - Win-win tilaisuus molempien yhtiöiden työntekijöilleosakkeenomistajille ja kuluttajille. Yhteen liitetty suuri tiimi vauhdittaa Microsoftin osakkeen arvoa ja lisää voittojen puhelin liiketoiminnassa javahvistaa Microsoftin ja sen kumppaneiden laitteiden ja palvelujen kehittämisen mahdollisuuksia yleisesti", sanoi Ballmer, joka ion jättämässä Microsoftin toimitusjohtajuuden.
  • Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok) mielestä on varmistettava, että Nokian työpaikat eivät vähene.
    "Ymmärrettävään epävarmuuteen pitäisi vastata takaamalla työpaikkojen turva", Stubb kirjoitti yhteisöpalvelu Twitterissä.
    Stubbin mukaan Nokia-kauppa on Suomelle myös valtava mahdollisuus.
    "Käytetään tilaisuus hyödyksemme ja luodaan jotakin suurta."
  • Samaa mieltä on Mikael Jungner, vaikka otsikoikin "Minkä Ollila loi sen Elopa vei".Mikaelin on entinen Microsoftin mies.
  • Etusivulle päästiin FT:n verkkosivuilla

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!