No niin

PuoluekannatusHS20151219.JPG

Niin maailma muuttuu ja nyt sitten kysytään jo, että näin vähän?
tarkoitan nyt sitä, että hallituksen toimet ja niiden arvioisnti on ollut lähes yksiselitteisen kriittistä. AStubb on oma tarinansa, mutta myös vatuloinin, iteroinnin nimittäminen toheloinniksi kuluttaa Juha Sipilän pyhimys auraa. Keksustan ja Kokoomuksen kannatuksen ydin on kovaa kulutusta kestävää. Perussyynä lienee hallituksen selkeä porvarillinen linja, jolla on vankkaa kanantusta paremmissa piireissä ja heidän lieheittelijöissään.

SDP joutuu piikkipaikalla uuteen asemaan. Hesarin pääkirjoituksen sävy Demarit odottavat vaaleja kuin lapsi joulua, antaa ennakkomakua tulevasta. Kirjoituksessa arvioidaan:

Tavallisesti puolue muuttuu varovaiseksi, kun kannatus on huipussaan: kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Näin menetteli Sipilän johtama keskusta viime kevään vaalien alla. Nyt vaaleihin on sen verran pitkä aika, että aivan tekemättömäksi Sdp:n ei vielä kannata heittäytyä. Ennenaikaisten vaalien varaankaan ei oikein kannata laskea

Antti Rinne näyttää sietävän tilanteen ihan kohtuullisesti.Hänen olemuksessaan on sellaista pehmolelu-lookia. Tässä suhteessa hän taitaa olla edeltäjiään pienempi riski. Näyttää myös siltä, että varjobudjetti oli kunnolla tehty, vaikka siitä puuttuivatkin uutuudet.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!