Niin on ja siksi sen puolesta

Eero Heinäluoma kampanjamestari haluaa nousta SDP:n ulkopolitiikkan johtoon - tai ehkä sanotaan säilyttää asemansa vahvana ykkösenä:
Presidenttiä tulisi voida käyttää Suomen edustajana myös EU-tilaisuuksissa kuten EU:n kolmasmaakokouksissa. Olisi aihetta tarkistaa vuoden 2010 yksiniittisiä ja epäviisaita linjauksia, joilla presidentin toimintamahdollisuuksia tarpeettomasti rajattiin, Heinäluoma kirjoittaa kolumnissaan.
Maaseudun Tulevisuudessa tarinoidaan ja ollaan mielin kielin sinne päin . Suuria suunnitellaan -punamultaa ja ehkäpä merkittäviä EU asemia ajatellaan. T'ämä on pelin politiikkaa ja se menköön konspiratiivisen mielenlaadun piikkiin.

Olen samaa mieltä Suomen linjauksien yksiniittisyydestä.  Perustuslain ulkopolitiikan johtaminen edelyttää EU-asioiden  kohdalla arviointia: Onko kysymys EU:n sisäisestä asiasta, kun puhutaan ulokorajoista. Ja onko kysymys EU:n sisäisitä asioista, jos puhutaan EU:n kohtalosta. EU:n kohtalo Suomen ulkopolitiikan tärkein kysymys ja siksi se kuluu myös presidentille ja erityisesti hänelle.

Sauli Niinistö on esittänyt monta fiksua ajatusta EU:n tulevaisuuden varmistamiseksi - hän ollut tämän persuajatteluun liimautuneen  hallituksen vastapaino. Suomi on Euroopassa jotain edelleen Sipilän hallituksesta huolimatta.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!