Naisyhdistyksen mies

Naisyhdistys120vArtoJokela20160520.jpg

Turun Sos.dem. naisyhdistyksen Arto Jokelan kirjoittama 120-vuotishistoria on paljon tietoa sisältävä teos. Sen lukeminen käy sitenkin, että ottaa jakson kerrallaan. Kuvitus tekee kirjasta helposti lähestyttävän yli 360 sivun määrästä huolimatta.
Työväenliikkeen alkuaikojen arvokkuus ja kaukokatseisuus luovat tulevaisuuden uskoa. Lähtökohtana ovat ajattelevat ihmiset, naiset, jotka ovat tiedostaneet yhteiskunnallisen todellisuuden, ja jota he haluavat muuttaa käytännöllisesti ja yhdessä. Vaikeuksissa naiset ovat vahvimmillaan. Perheissä naiset ovat olleet selkärankana ja usein viisaampana lenkkinä. Naiset kasvattavat.

Kirjan anti on monipuolinen ja siihen tutustuminen on jopa hauskaa, kun sen oikein oivaltaa.

On kunnia näkyä kirjassa niin tekstissä kuin kuvassa. Henkilökohtaisesti kiitollisin ajatuksin luin kohdan, jossa kerrottiin yhdistyksen olleen tukemassa naantalilaista kansanedustajaehdokas Mikko Rönnholmia.


En tietenkään ole unohtanut, että Naisyhdistyksen tuki oli välttämätön edellytys kansanedustajaksi valinnalleni vuonna 1979.

Arto Jokela ennen kirja ilmestymistä kyseli taustoja tähän erikoiseen asetelmaan. Valitan, että unohdin asian ja näin näkökulmani ei ole kirjan kansien sisällä, mutta kerron tässä lyhyesti arvioni:

Kirjassakin kerrotaan, että Naisyhdistys oli tannerilaisella kommunismin vastaisella linjalla. Teoreettinen sosialismin opiskelu ei innostanut talkootöihin ja lähimmäisten auttamiseen tottuneita tekeviä naisia. Kysymys oli poliittisesta linjasta myös toisessa ulottuvuudessa:

Ritva Grönlund on kirjassa kertonut, että nuorempi radikaali yliopistoväki ei antanut arvoa vanhan tyyliselle puoluetyölle ja halusi vain Hämeenportin porukalle valtaa.

En kuulunut tuohon radikaalien joukkoon, vaan olin tullut tunnetuksi nk. sekatalouden kannattajana ja aika usein Kansan Uutisten ja Turun Päivälehdenkin palstoilla olin tästä tullut haukuttuksi.
Varmemmaksi vakuudeksi olin vanahakantaisen Naantalin Työväenyhdistyksen jäsen ja insinöörikoulutuskin tuntui ylioppilas-maistereita käytännöllisemmältä. Haittaa ei ollut siitä, että olin kasvanut vanhemman puolueväen hyvin tunteman Armaksen poikana Työväentalon hengessä ja äitini Helenan kautta olivat ompeluseuratkin tulleet tutuiksi.

Vanhemmassa polvessa oli tyytymättömyyttä Sylvi Siltasen jälkeistä nasikomeettaa Paula Eenilää kohtaan. Hän oli radikaalisiiven suojatti ja monissa asioissa joustamaton ja joskus jopa vanhempia naisia vähättelevä.

Turun Työväenyhdistyksen säätiöimisessä olin ollut, vaikkei minulla siihen suurta sanavaltaa ollutkaan, vahvasti omaisuuden säätiöimisen kannalla.

Olin vuoden 1995 vaaleissa päässyt toiselle kohtalaisella äänimäärällä varasijalle heti Rafael Paasion jälkeen. Tämä lisäsi uskottavuuttani. Luulen, että yllä kerrottujen poliittisten tekijöiden ohella sain kannatusta myös muiden ehdokkaiden vastaehdokkaan.

Turun sisäisissä mittelöissä olin hyvä ehdokas, kun en kuluttanut turkulaisten kuntavaalikannatusta.

En ollut sosiaalipoliitikko enkä naisasiamies. Harmaa tapaus monissa suhteissa. Voi olla niinkin, että vaimoni Leena taisi olla omalla suorasukaisella tyylillään lisäarvon tekijä naisten silmissä.

Jälkikäteistoiveeni on, että tämä vaihe poikkeuksellisuudestaan huolimatta ei ole mitään arpia jättänyt.
Koen itse kunnioitusta Grönlundin Ritvan – tahtonaisen- lujan lämpöistä toveruutta kohtaan. Hänessä olisi ollut toisenlaisissa olosuhteissa ainesta vaativampiinkin johtotehtäviin. Kunniajäsenyydet Työväenyhdistyksessä ja puolueessa ovat pieni kiitos suuresta työstä.

Sosialidemokratian idea tehdä yhdessä on käytännössä toteutettu naisyhdistyksen toiminnassa. Naisyhdistyksen edustajien tapaaminen on aina ollut - ja vieläkin on - niitä hetkiä, jolloin on ihmeen hyvä olla; hyväntuulista kaveruutta ja jatkuvuutta.
Kiitos Ritva, Marja, Tuula, Hanna-Mari ja Nina
                                                                                                       mr

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!