Naantalin budjetti turvaa palvelut

Sirpa++Arja+Hannu.jpg

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Sirpa Hagsberg tiivistää syntyneen budjetin laatimistunnelmat tyytyväisenä:

  •  Budjetin teko sujui rakentavassa yhteistyön hengessä. Mistään ei tarvinnut äänestää ja talousarvio pyrittiin tekemään mahdollisimman realistiseksi. Hyvää oli myös se, että pystyttiin visioimaan asioita seuraavalle valtuustokaudella. Luottamushenkilöhallinnon kehittäminen siis lautakuntien tehtäväjako ja jäsenten määrät tulevat käsittelyyn  nyt alkavalla kaudella.

Hallituksen yleisjaoston puheenjohtaja Arja Savolainen näki selvää myönteistä kehitystä vaikeuksista huolimatta:

  • Valmista tuli ja itse olen tyytyväinen itse budjetin käsittelyyn  ja siihen, että yhteistä tahtotilaa löytyi esim. verojen korotukselle, koska se oli mielestäni  pakko tehdä. Jämäkkä ote, mikä tämänkertaista budjettikäsittelyä siivitti on lupaus paremmasta huomisesta ja siitä, että niihin asioihin puututaan missä on varaa hiukan kiristää.
    Tärkeintä oli , että palvelut säilyvät ennallaan.

Suunnittelujaoston varapuheenjohtaja Hannu Aalto avaa budjetin tärkeitä lukuja ja kokonaisuutta seuraavasti:

  • Talousarvio valmis yksimielisyyden vallitessa. Hallintokunnat olivat pysyneet käyttötaloudessa annetuissa raameissa. Palvelustrategia on tehtävä alkuvuonna ja siitä odotetaan suuntaviivoja, miten ja mitä palveluja jatkossa tuotetaan .
  • Luolalan paloasemaan yhteensä 5,5 milj. vuosille, tilat vuokrataan aluepelastuslaitokselle eli rahat saadaan sieltä osittain vähin erin takaisin. Satamaan isot investoinnit, 1,8 miljoona laituri 20 korjaukseen. Sataman tulos laskenut erittäin paljon, johtuen viime vuosina tehdyistä noin 30 miljoonan investoinneista. Rymättylä-Taattinen viemäreihin 763.000. Kultarannan koulun peruskorjaukseen 600.000 ja muut koulu ja päiväkotien korjaukset odottavat palveluverkko ja tilatarveselvitystä, joka on tehtävä vuoden 2013 aikana.


Budjetin sisällöstä saamme lisäinfoa Kallu Sipposen ja Juha Heinosen toimesta ja palataan niihin. Budjetti on tasapainossa veronkorotusten ja menokurin ansioista. Pidetään peukkuja, että taloudellinen tilanne siis maailma ympärillämme ei enää huononisi.   

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!