Muutos tulee ; Oletko SDP valmis

Saksankulutusnousee20160921.JPG

Suomen taloudessa on selvä, mutta epävarma käänne tapahtumassa, jopa työttömyys laskee. Muutoksen on saanut aikaan kotimarkkinakysyntä asunnoissa ja varsinkin rakentamisessa, siis kotimaisessa kysynnässä. Rahaa on eikä se ole kallista eivätkä vaihtoehtoiset sijoitusmuodot eivät houkuttele. Hyvä näin.

Mutta muitakin orastavia merkkejä on olemassa.

Aivan erityisen hyvänä uutisen on pidettävä Saksan kaun odotettua käännettä. Vihdoinkin vakaa saksalainen säästäjä ostaa kestokulutushyödykkeitä. Myymälöiden parkkipaikat ovat täynnä, kertoo FT artikkelissaan.

Alhainen korkotaso loukkaa saksalainen säästäjiä, jotka ovat tästä Euroopan Keskuspankin politiikan kehittämästä ansasta vihaisia. Mutta kulutustiedot kertovat myönteisestä kääntöpuolesta.
"Alhainen korkotaso ehdottomasti kannustaa kuluttajaa," sanoo asiantuntija. "Näinä päivinä ei ole järkeä jättää rahaa pankkitilille.

Kehitys oli hyväksi saksalaisille palkansaajalle ja koko Euroopalle eikä vähiten Suomelle.
Nyt Suomen on tuettava tätä kehitystä selvillä viesteillä, rahakisulla. Pinekin sysäsys oikeaan suuntaa voi olla merkittävä. Mutta Juha Sipilä ei tätä ymmärrä tai ei ainakaan osaa toimia tähän suuntaan.

Suomen valtion budjetti on eduskunnassa ja keskustelu jatkuu vanhoja latuja. Työllistäminen ja sitä tukevista toimenpiteistä puhutaan valitettavan yksipuolisesti. Lähinnä yritetään ajaa ihmisiä töihin, joita ei ole. Samalla kovien toimenpiteiden uskottavuutta syövät ei niin suuret, mutta avokätiset omille kannattajille suunnatut namut.

Sosialidemokraatitkin ovat kyllä vanhoilla eväillä liikkeellä. Sinänsä oikeita havaintoja ärsyttävistä yksityiskohdista ja asiatkin on osattu sanoa huomiota herättävästi, kuten HS referaatti kertoo:

Suomi velkaantuu lisää ja tuloerot kasvavat” otsikoi HS sd-linjaa.

Sdp: Hallitus on Nottinghamin seriffi
Kaisa Rautaheimo / HS

Sdp moitti hallitusta lisävelanotosta. Hallituspuolueet pitivät kritiikkiä ontuvana, koska Sdp vastustaa myös kaikkia leikkauksia. Ryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman esittikin leikkausten vaihtoehdoksi valtion omaisuuden myyntiä.
Hän jatkoi, että eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien ja lapsiperheiden toimeentulosta leikataan mutta velkaantuminen ei siitä huolimatta taitu.
”Ei tullut Robin Hoodia vaan Nottinghamin seriffi, joka ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille.”

Sosialidemokraatit ovat jymähtäneet velkakritiikkiin. Se on hauskaa ja sillä on mukava kiusoitella Kokoomusta. Mutta ei siinä ole todellista pointtia, että tasapainotusta lähdetään hakemaan valtion omaisuuden myynnillä. Hyvin tuottavia omaisuuseriä ei kannata myydä ja huonosti menestyviä ei kukaan osta.

Kyllä nyt epäoikeudenmukaisia leikkauksia kannattaa vastustaa velan kasvun uhallakin ja on oikein, ettei jaeta tarpeettomia veron kevennyksiä niitä tarvitsemattomille ja olisi oikein löytää uusia malleja saada omistajilta nykyistä enemmän.
Ehdotuksia löytyy, kunhan vain kuuntelette ja katsotte ympärillenne esimerkiksi puoluekokousaloitteita.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!