Ministerit järjestyksessä

Ministerienarvosanat20150304.JPG

Tavallisille tallaajille koulukiusaaminen passaa.(oheinen Ylen tutkimuksen lista) Onhan se mukava sietää muiden huonoja arvosanoja. Sovinismikin saatiin siivilleen.  Mutta voisihan tuosta vetää muitakin johtopäätöksiä; esimerkiksi kokemus ja parempi arvosana korreloivat. Vain Alex S. tekee poikkeuksen sääntöön ihan omilla  ansioillaan.

"Yhteispeli on ollut kaikkein huonointa" tiivisti kadulla haastateltu rouva.

Samoilla linjoilla on Kuntaliiton tutkimus:

Epävarmuus tulevaisuudesta heikentänyt yhteistyötä

Tutkimuksen perusteella kuntauudistusten valmisteluprosessi on näyttänyt ajelehtimiselta, ja sen tavoitteet ovat hämärtyneet. Prosessin eteneminen on ollut tempoilevaa, ja johtaminen ja koordinointi on koettu puutteellisiksi.

– Päätösten valmistelussa vallinnutta ilmapiiriä vastaajat pitivät kielteisenä ja jännitteisenä. Uudistukset ovat myös heikentäneet kuntien aiempia yhteistyökäytäntöjä. Prosessia leimannut odottelu ja tämänhetkinen pysähtyneisyyden tila ovat jähmettäneet kuntien oman kehittämistoiminnan, sanoo tutkimusryhmän johtaja, professori Jari Stenvall Tampereen yliopistosta.

Tällä palstalla on moneen kertaan kuvattu, että kuntarakenne ja sote-sotkussa hallitus on ollut kuin jonglööri, joka on heittänyt liikaa keiloja ilmoille;nyt kiinni saaminen on päättyy kaaokseen. Nyt ollaan rähmällään ja keilat kolahtelevat yksi toisensa jälkeen suutareina maahan.
Kuntien voimavaroja on jouduttu käyttämään tyhmyyden vastustamiseen eikä kuntien kehittämiseen.


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!